keskiviikkona, helmikuuta 25, 2009

Ajatusketju

Mies ajattelee:
1. Pidän hänestä kovasti ja tahtoisin viettää enemmän aikaa hänen kanssaan
2. Suhteen alkuvaiheessa hän teki selväksi sen, ettei tahdo kollegojen tietävän. Itselleni se nyt ei olisi ollut mikään kynnyskysymys.
3. Aiemmat tarjoukset yhteisistä illanvietoista oli kohteliaasti hylätty kohtaan 2 vedoten ja jos joku olisi vaikka nähnyt meidät leffassa/illallisella/teekupposella kahdestaan olisi jutut saaneet turhankin paljon vettä myllyynsä.
4. Tästä huolimatta tahtoisin tavata häntä työajan ulkopuolella (ja hän minua sähköpostien mukaan) sillä ei me duunipaikan neukkaria voida loputtomiin hamstrata
5. Koska omassa asumuksessani ei vastaavaa yksityisyyttä myöskään ole enkä olisi tuntenut luontevaksi kutsua itseäni kyläänkään niin tällä logiikalla täytyisi järjestää jokin toinen yksityinen tila käyttöömme
6. Olisin ollut valmis järjestämään tällaisen tilan ja kun esimerkiksi paikallisissa viiden tähden hotelleissa saa talouden tilan huomioonottaen varsin kohtuullisella hinnalla majoitusta ja yksityisyyttä, niin olisi ollut mielestäni mukavaa järjestää jotain hieman spesiaalimpaa hänelle ensimmäisessä kohdassa mainituista syistä.

Nainen ajattelee:
Mies on huoritteleva hyväksikäyttäjäpaska.

Ymmärrän toki reaktion älyllisellä tasolla, mutta kun kyse nyt vaan on ihan puhtaasta väärinkäsityksestä ja kielimuurista niin olisi mukavaa, että voisi rationaalisesti perustella oman käytöksensä. Vaikka varoitussignaalina tuollaisen reaktion pitäisi varmaankin toimia, niin haluaisin silti selvittää asian.

Pessimisti ei pety koskaan, mutta oikeassaoleminen vituttaa silti.

20 kommenttia:

Dashutka kirjoitti...

Tai sitten kyseinen nainen on kiinnostunut sinusta vaan seksin ja jännitysmomentin vuoksi. :)
Lahjonta toimii kuitenkin useammassa tapauksessa ja venäläissyntyinen nainen on siihen enemmän kuin tottunut, se kuluu asiaan.

Dashutka kirjoitti...

Kukkiahan voi lähettää kukkafirman kautta "anonyyministi", niin, että vain Hän tietää lähettäjän, käsilaukkuun, tai pöydälle paperieden alle voi sujauttaa jotain kivaa. Jos halua nähdä vaivan niin voi kirjoittaa (jos ei kerran vastatusten puhuminen onnaa), ihan paperille! Ja jos kielimuuri on niin suuri niin vie tekstis vaikkapa kääntäjälle. Tuo vaivannäkö luultavasti pehmittää.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Niin, kukkien, suklaarasioiden tai Guerlainin Champs-Elysées:in toimittaminen on vaan hankalahkoa työpaikalla ilman epäilysten heräämistä. :)

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Ja voisihan sitä stalkata tytön kotiosoitteen, mutta se taas olisi hieman pelottavaa varmaankin. :)

Duunipaikalle on melko säädelty pääsy, joten kukkiakaan ei välttämättä ihan helposti pysty takatiloihin toimittamaan. Käynyt kyllä mielessä nuo muutkin, mutta työpisteensä on yleensä juoruilevien kollegojen ympäröimänä...

Dashutka kirjoitti...

Sä oot kamala pessimisti tai sitten et vaan ole tarpeeksi kiinnostunut.

Vie neukkariin jotain hänelle ja huolehdi, että hän käy noutamassa sen...

kotiin ... ei! takin taskuun?

justsopivasti kirjoitti...

Tämä koko juttuhan on fiktiota, eikö vaan?

Dashutka kirjoitti...

en tiedä, enkä välitä!

kai se on, eikö? kun fantasioista puhutaan?

annareetta kirjoitti...

tää kuulostaa vaan niin sairaalta. oon nyt pari päivää lukenut näitä juttuja ja kuulostaa oikeasti jo pelottavalta toi sun päänsisäinen tilanne? sattuuko se?

siis kamoon, tyypit virittää jotain täällä jotain miltei rasistisia vihjailuja siitä, kuinka venäläissyntyinen ja venäläissyntyinen syystä, että..?

ja koska hotellihuoneessahan vaan on niin paljon muitakin aktiviteetteja kuin nussiminen, niin sopiihan sun loukkaantua, jos nainen tajuaa niinkin yksinkertaisen vonkauksen oli kyse sitten alistamisesta, seksiobjektina pitämisestä tai ihan silkasta ihastumisesta.

rukkaset sattuu, ihastuminen sattuu, väärinkäsitykset ja muut kusetukset ja kertomatta jättämiset joo, eipä tunnu kivalta, mutta näissä teksteissä alkaa olla jo aika pelottava sävy ton sun reagoimisen suhteen.

lohduttaa varmaan fakta, että maailmassa kyllä huoraa riittää hommaan, jos toiseenkin, jos ei rahasta ole kiinni, mutta niitä ei kyllä tarvitse sitten pelastaa miltään tai näyttää, että nyt kun sinä oot tullut heidän elämäänsä niin ei tarvitse enää.

suosittelisin, että nuolet haavat, pidät naiset naisina, huorat huorina, kaikki samanarvoisina ja heittäisit vaikka muutaman jääpalan pipoon.
ainakin siihen asti, kunnes istutte siellä hotellihuoneessa.
etköhän sinä sen sinne puhuta, kielimuuri kun nyt kuitenkin antaa aika paljon anteeksi. vähän niin kuin harjoittelija-kyltti rinnassa.

pii-paa

Dashutka kirjoitti...

ja mä kun laitoin kaiken kulttuurierojen piikkiin! ei pieneen päähän edes pilkahtanut rasismia. mutta minä taidankin olla yksinkertainen tai sitten joku tuntee itsensä uhatuksi...

Tiina kirjoitti...

Jospa se on joku kulttuurien välinen ero siinä, millaisia vivahteita hotellihuoneen varaaminen saa, koska en minä ainakaan olisi vetänyt herneitä siitä nenään, jos kerta itse olisin ollut leikissä mukana.
Tai sitten siinä on taustalla jotain muuta. Kuten juuri vaikkapa poikaystävä.
Tai ehkä sä vaan etenit liian nopeasti? (Ymmärrän toki, että olisi kiva päästää pikkuveli tositoimiin asap, mutta siinähän katoaa se jännitys sitten).

Mutta älä nyt ainakaan mitään kukkia rupea lähettelemään!

Tiina kirjoitti...

Niin siis piti sanoa, että tuo viittaisi aika vahvasti siihen, ettei naisen relationship status ole single, jos noin kovasti pitää varoa ettei kukaan vaan näe teitä yhdessä missään. Mitäs väliä sillä muuten olisi?

Anonyymi #47 kirjoitti...

Mun varovainen veikkaus on se, että neiti on varattu.

Perusteena mm. se, että leikki kyllä neukkarissa, mutta ei sit kuitenkaan jne. Lisäksi toi suunnaton loukkaantuminen tosta hotellihuoneesta sopis kanssa kuvaan: juttu menikin vähän liian pitkälle ja nyt tilanteesta onkin helppo peruuttaa pois laittamalla kaikki sun syyksi.

Maailma on täynnä raadollisia, epäkypsiä ihmisiä. Sorry about it!

Ja ihan näin "ystävän" neuvona: kannattaisko nyt vaikka vetää käsiraudat patteriin ja rauhoittaa tilanne? Haluutko ihan aikuisten oikeesti naisen, joka vaan pelaa sun tunteilla? Koska, hei, sitähän tässä ollaan nyt viimeiset kuukaudet luettu!

Vapaassa maailmassa voit tietysti ryhtyä ostelemaan hajuvesiä ja käsilaukkuja ja etelänmatkoja, jotka toinen viime hetkellä peruu jne. Tai sitten voit vaan rokata ja odottaa, että vastaan tulee joku sellainen, joka oikeasti on kaiken tuon arvoinen.

Miksi ihmissuhteen pitäisi perustua lahjontaan? Et sä ole tehnyt mitään väärää. Heitä toi epätoivo hel---tiin nyt ja kaiva hieman itsekunniotusta kehiin! Maailmassa on ihan oikeasti täyspäisiäkin naisia.

Ilkka kirjoitti...

Mä en nyt tiedä kuinka fiktiivisiä nää kirjoittelut on viime aikoina ollut mutta jotenkin epätoivoisiin asetelmiin tää on menossa kyl nyt.

Tarpeeksi kun juopi nini ei tarvitse moisilla asioilla enää päätänsä vaivata, taattu konsti.

Arokettu kirjoitti...

Ymmärsinkö mä oikein, ettei siellä neukkarissa sentään pantu olla? Neukkari = turvallinen, ei voi mennä liian pitkälle, muita ihmisiä saa tarvittaessa paikalle. Hotellihuonekutsuhan taas viittaa nimenomaan siihen, että haluat pillua. Hotellihuone = vaarallinen, iso sänky, vain te kaksi, ei esiliinoja. Pussaaminen ja rankkakin flirtti on eri asia kuin seksi. Olisko jokin tosi tosi syrjäinen kahvila kuitenkin ollut se turvallisempi vaihtoehto?

turisti kirjoitti...

Edelleenkin, ei millään vittuilulla tai lällälläällä, vaan naispuolisena ystävänä, joka on viettänyt ihan liikaa aikaa entisen Rautaesiripun itäpuolella; polakit on pariutumismarkkinoilla hankalia. Ryssät vielä hankalampia. Jos haluat helpon, ota tsekki, slovaki tai madjaari.

Mä lyön mummoni vetoa, että tällä babushkalla on kotona joku skrode ja pahapäinen Vladimir venaamassa ja sä et voi tossa tilanteessa kuin hävitä.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Olisikin fiktiota niin olisi paljon mukavampaa kaikilla.

Tiina: näin minäkin hieman ajattelin. Ja kun kerran sähköposteissa olemme asiaa varsin yksityiskohtaisesti jo käyneet läpi (uuh... nettisexii!) niin en usko että kummallekaan lienee epäselvää mitä sitten toisen kanssa voisikaan tapahtua. Edelleen kyllä voin sanoa pienesti ihastuneeni joten henkilökohtaisesti ei olisi haitannut vaikkei seksiä olisikaan "ensitreffeillä" herunut. Mutta koitapa saada nainen uskomaan että mies voisi tuolla tavalla ajatella, joten turhaan varmaan selittelen. :)

#47: Epätoivo? Ei kyse ole nyt laisinkaan siitä. Enemmän tunnen vastuuta siitä että olen noin täydellisesti pahoittanut toisen mielen ja haluaisin asian jotenkin hyvittää.

Arokettu: Kuten aiemmin on tullut ilmi, on tuota kahvila/ravintola/baarivaihtoehtoa ehdotettu mutta ei mennyt läpi liian julkisena tilana. Ja ei, mitään aikuisten sovitteluleikkejä ei neukkarissa ole tapahtunut.

Turisti: En minä nyt välttämättä helppoa naista haluaisi. Tylsäähän siitä tulisi. Haasteiden tulisi kuitenkin olla mieluusti edes jokseenkin kohtuullisia. :)

annareetta: LÄÄKKEET!

Anonyymi #47 kirjoitti...

Oletko pahoittanut toisen mielen? Oikeasti? Oletko satavarma? Vai voisikohan olla ihan pienen pieni mahdollisuus, että se toinen nyt vedättää ja näyttelee loukkaantunutta, että pääsee tyylikkäästi perääntymään liian pitkälle menneestä tilanteesta? Voisiko?

Eikä sun tarvi mulle vastata tai selitellä. Ehkä tätä kannattaa miettiä yksin yön pimeinä tunteina ja yrittää olla itselle mahdollisimman rehellinen. Viime kädessä se on kuitenkin ainut mikä ratkaisee.

Ja samalla voit ehkä miettiä, että mistä helvetistä minä sen saatan tietää...

Sori mun paska-kyyninen asenne, mutta kaikki merkit vaan sopii niin hyvin tähän "kuvioon".

Ja saat ihan vapaasti sanoa, että en tiedä kaikkia yksityiskohtia jne, niinkuin en tiedäkkään. Mutta muista, että oikeassa elämässä suhun sattuu. Ei minuun.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No, koskaanhan en voi olla satavarma, mutta jos olen pahoittanut niin mielestäni olisi soveliasta koettaa väärinkäsitys korjata ja sovittaa jollain tavalla.

Ja ei minun sanomisiani tarvitse toistella, kyllä se kävi mielessä jo heti tapahtumahetkellä että liekö toinen sittenkään pelkkänä itsenään liikkeellä ja juuri tuon saman epäilyn esitin eilenkin. Ei se ole mihinkään tällä välin unohtunut.

Naislukija kirjoitti...

Miksi yrität rystyset valkoisina arvuutella naisen ajatuksia, miellyttää, keksiä mistä suinkin voisit pyytää anteeksi vaikka et ole varma oletko edes loukannut, ja tarjota hotellihuoneita?

- Älä.

Vaikutat jaloissa pyörivältä koiranpennulta. Täytyy olla helvetin ärsyttävää naisesta kuin naisesta. Pilaa fiilikset.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Naislukija: se, että täällä blogissa arvuuttelen, puran ja pallottelen näkyy siellä merkityksellisessä päässä yhteydenpidon katkaisemisena. Mielestäni siinä on pieni vivahde-ero jaloissa pyörivään koiranpentuun.