perjantaina, toukokuuta 09, 2008

Kaunis loppu

Edellisen kirjoituksen kommenteissa anonyymi toivoi suhteellemme kaunista loppua. Ensimmäinen nopea tulkinta oli, että kaunis loppu tässä yhteydessä tarkoittaisi "ja he elivät elämänsä yhdessä onnellisina loppuun saakka" -lopetusta tarinalle. Paria sekuntia myöhemmin heräsi mieleeni kysymys siitä, että mikä oikeastaan olisi kaunis lopetus tälle? Tässä vaiheessa tarpeettoman haikeaksi saa ajatus siitä viimeisestä hetkestä, jonka vääjämättä vietämme jossain vaiheessa keskenämme ennen seuraavaa tapaamistamme, johon saattaa mennä kuukausia, vuosia. Hetkeä, joka päättää kaiken tämän, mitä marraskuulta asti olemme kehittäneet välillemme. Hetkeä, joka tuosta syystä jo itsessään on kaunis.

Kävi miten kävi, on hänen syntymäpäivälahjaksi saamansa ruskean Marimekko-olkalaukun nimilapun kääntöpuolelle kirjoitettu selvällä suomen kielellä sanat "sinulla on aina paikka sydämessäni".

4 kommenttia:

sivukuja kirjoitti...

(Siirappivaroitus)

Minun käsitykseni rakkaudesta ja rakastamisesta on oikeastaan kirjoitettu Pikku Prinssin kohtaamiseen ketun kanssa. Jotta edes voi rakastaa täytyy tulla lähelle ja päästää lähelle, vaikka se on pelottavaa ja altistaa kyynelille. Ja täytyy osata hyvästellä, jättäytyä sen varaan, mitä on tapahtuakseen.

Se tosin on erilainen filosofia, kuin ne, joissa asetetaan päämääriä ja tavoitellaan sitä mitä halutaan. Mutta toisaalta istumalla lähellä ja hyvästelemälläkin voi saada haluamansa. Itse päästin kettuni vapaaksi, ja se palasi luokseni. ;)

Anonyymi kirjoitti...

If you love someone, set them free. If they come back they're yours; if they don't they never were.

Anonyymi kirjoitti...

Kuules nyt. Mä en ole ihan mukana. Ensin sä sanot ettet koske varattuihin, ja sitten sä kerrotkin teidän yhteisistä lemmenseikkailuista. Ei ole ihan koherenssissa tämä tarina.

Älä käsitä väärin, en tuomitse, mutta mietiskelinpähän vain aikeittesi muuttumista.

Ja että oikein via baltica-turnee, hmmm, mitähän tapahtuu kun jätät tytön kotiovelle ja poikkis sattuu ihan vaan käppäilemään ohi...

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Sivukuja: tuo on kyllä hyvin lähellä myös omaa elämänfilosofiaani, johon ei etenkään ihmissuhteissa kuulu minkäänlainen määrätietoinen ja järjestelmällinen tie yhteen tiettyyn lopputulokseen. Elämä heittelee ja se mikä tapahtuu, tapahtuu. Hiljaa ja lähekkäin vasta oppii tuntemaan toisen.

Anonyymi: Kaunista ja totta. Lokki Joonatanista?

Toinen anonyymi: Olen sanonut, että varatut eivät kiinnosta itseäni ja uusissa ihmissuhteissa vältänkin syvempää kanssakäymistä seurustelumielessä jos tiedän toisen olevan varattu. Tässä tapauksessa se vaarallinen ihastuminen vaan ehti jo tapahtua - varsin nopeasti - ennen kuin toisen sosiaalista statusta tiesin. Loppu onkin sitten ollut tasapainottelua oman moraalin rajamaastossa, mutta keskusteltuani toisen kanssa ja saaneeni tietoon hänen näkemyksensä olen antanut itseni heittäytyä tähän tunteeseen täksi kevääksi. Ei suuria suunnitelmia, ei tulevaisuudenhaaveita. Vain nämä muutamat hetket yhdessä. Tunteiden vietävänä, kerrankin, kuten sen haluaisinkin olla.

Ja tuon saman asian parissa olen tosiaan painiskellut marraskuusta asti, joten kyllä se on mietityttänyt. Kaikkia faktoja en ole heidän suhteestaan viitsinyt täällä kertoa, se kun ei ole enää minun elämääni ja juorublogia en tästä ole ajatellut tehdä.