No höh. Jostain on noussut taas vaihteeksi sellainen tyhjä ja ärsyttävä olo rintalastan alle. Elämä tässä muodossaan tuntuu tyhjältä, tarkoituksettomalta. Pitäisi siivotakin. Siinäpä vasta rohkaiseva muistutus koko nykyisen tilanteeni merkityksettömyydestä. Siirtelen papereita omiin pinoihinsa, ladon astioita tiskikoneeseen ja pyyhin pintoja. Lopputulos on se, että kämppä näyttää taas hetken siltä kuin täällä ei kukaan eläisi. Aikaan on saanut sen, että on taas pyyhkinyt todisteet omasta olemassaolostaan edeltäviltä päiviltä, viikoilta. Puhtaat sukat palloina kaapissa ei vaan riitä.
Jos olen vielä kesällä täällä, lyökää minua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
sulla on sentään kaikkia hienouksia, joilla pyyhkäistä päivänsä jäljettömiin kuten tiskikone.. rättikin on varmaan mikrokuituliina..
jonkinsortin bitch slapia tännekin tarvitaan pikkuhiljaa.
viikonloppuja.
Oiskohan se närästystä?
Mä voisin lyödä sua, jos sä vielä kesällä roikut noissa varatuissa vaihtareissa... How about that?? :-)
Me ollaan varmasti käyty tämä keskustelu aiemminkin, mutta heti vaihtaisin johonkin vapaaseen, ihanaan ja halukkaaseen naiseen kaikki epäselvät säädöt. Ihan heti. "Hanki itsellesi mukava sinkku tyttöystäväksesi" ei vaan ole yhtä helposti tehty kuin kirjoitettu. :)
Hei kamoooon...
Älä nyt viitsi (siis aikuisten oikeesti) :-)
Mä pitäisi sulle nyt tätimäisen puhuttelun, jos jaksaisin (mutta en jaksa, koska olen vanha ja väsynyt ja heittänyt kaiken toivoni miesten suhteen)
Ja joskus yksinkin on parempi olla kuin tollasissa... tollasissa... jossain-kökkö-epämääräsissä-en-mä-tiedä-edes-missä.
Moraalinen selkäranka ja rehellisyys itselle vois auttaa tohon epämääräseen tyhjään oloon.
Terv.nimim. "Usko tätiä -kyllä täti tietää"
En halua olla ahdasmielinen, mutta itse ainakin vältän miestä, jolla tiedän olleen kovin epämääräisiä suhteita moraalista ja kunniallisuudesta välittämättä.
Meidän välillä on selkeää sähköä ja kaikkea, mutta ehdottomasti arvostan itseäni sen verran naisena, että toivon mieheltä selkärankaa. Pitää voida osata olla yksinkin, koska muuten lipsuu helposti pettämään, jos ja kun pitkässä suhteessa joskus menee huonommin.
Jotenkin itseäni ärsyttää se, että puhtaasti duuniperäinen turhautumiseni liitetään ihmissuhdekuvioihini. Moraalinen selkäranka ja rehellisyys itseä kohtaan kun ei varmaankaan ole tarkoitettu kommentiksi suhteeseeni työhön.
Blogiani lukevalle voisin sanoa, että kyllä sitä seitsemässä vuodessa tulee koettua niitä parisuhteen ylä- ja alamäkiä, mutta pettäminen ei vaan omissa kirjoissani ole vaihtoehto. Lisäksi karsastan monikon käyttöä puhuttaessa tästä yhdestä ihmissuhteesta, sillä kun asian tuossa yhteydessä tuot esiin, niin en voi välttyä ajattelemasta, että yrität lausahduksellasi viitata ihmissuhteisiini.
Kritiikki olisi myöskin ymmärrettävää, jos pitäisin yllä avointa seksisuhdetta varatun henkilön kanssa tai pyörittäisin kahta naista samaan aikaan, mutta nykyisessä tilassa - joka sinällään on kyllä moitittava - en kuitenkaan koe täydellistä moraalisen selkärangan puutetta tahi kunniattomuutta.
Kysykää toki jos on jotain epäselvää. Olettamukset kun tuppaavat aina jossain vaiheessa menemään väärin ja aiheuttavat vain tarpeettomia väärinkäsityksiä.
Joo, totta! Viittaan noilla monikossa olevilla epämääräisillä ihmissuhteilla sekä tähän saksalaiseen (joka on varattu) ja nyt tähän puolalaiseen (joka on varattu). Eli siis useampaan kuin yhteen, joka siis on monikko :-)
En yritä sanoa, että mielestäni vietät moraalitonta elämää. Mutta joskus voi tehdä sellaista, mikä on oikein (siis oikein-oikein. Eikä sen vastakohta ole välttämättä väärin-väärin tai "moraaliton elämä" vaan jotain siltä harmaa-akselilta). Kokemuksesta voin sanoa, että sellaisesta suoraselkäisyydestä voi saada aika hyviä fiiliksiä :-)
Olen itsekin ollut kaksi kertaa sekoilemassa varatun miehen (siis kahden eri miehen) kanssa ja molemmilla kerroilla onnistuin selittämään itselleni asian niin, että vastuu on varatulla ja plaa-plaa-plaa, mikä on oikeasti ihan silkkaa sontaa. Hommasta jäi käteen paha mieli, mutta oppina se, että olen kyllä mestari pettämään itseäni (~ko. tilanteessa halusin olla jonkun sylissä pieni ja hoivattava niin kovasti, että olisin selittänyt vaikka mustan valkoiseksi ja kaikelle käyttäytymiselle oikeutuksen)
Puskasta (ja nimimerkin takaa) on tietty helppo ampua, mutta joskus ulkopuolelta tilanteen näkee vähän selvemmin. Jotenkin noi sun selitykset noille pussailujen ja yhdessä nukkumisten oikeutuksille vaan kuulostaa niin satuttavan tutuilta... Voihan olla, että olen väärässä, mutta kaikella rakkaudella haluaisin vaan, että sulle ei kävisi niin kipeästi ja siksi yritän nyt taputella järkeä sun päähän. Mutta kaikki on vaan rakkaudella, koska kaiken kyynisyyteni keskellä näen sun kirjoituksissa kuitenkin potentiaalisen ja kehityskelpoisen miehen. En siis pahalla näitä kirjoittele; älä näitä niin ota, ethän? Ollaanhan edelleen "kavereita"? *halaus*
Toinen asia, johon haluaisin vielä tuohon kommenttiisi kommentoida on se, että en oikein jaksa uskoa, että ihmiselämässä asioita voi jakaa noin "työelämä"/"ihmissuhteet"/"opiskelut" yms sektoreihin. Kun yhdellä alueella mättää, niin kyllä se valitettavasti v...tuttaa sitten ihan kaikilla. Ja kun on esim. ihmissuhteet loistavalla mallilla, niin kyllä sitä jaksaa vähän paskempaakin duunia :-) Mutta siis luuletko oikeasti, että se ihmissuhdekuvioiden sekavuus ei oikeasti yhtään heijastu tuohon työelämä/yleis-ahdistukseen??? Oikeesti? :-)
(Onpa hassua avautua kommentti-tällaiseen-systeemiin :-)
Kauniita unia ja oman kullan unia!
Tuo Sakun vetäminen epämääräiseksi ihmissuhteeksi on hieman ylireagointia. Jos edes oltaisiin kerran vaikka pussattu tai saati sitten suudeltu tai vaikka nukuttu yhdessä, niin voisi ehkä puhua jonkinlaisesta ihmissuhteesta. Kun kyseessä on kuitenkin loppupeleissä ohi mennyt yksipuolinen ihastus, niin en oikein ymmärrä, että mitä siinä voi ihmissuhteena pitää. :)
Ja myönnän kyllä, että eri osa-alueet vaikuttavat yleisfiilikseen, mutta jos minulle tulee vittuuntunut olo siitä, miten pomoni suhtautuu asiallisiin kehitysehdotuksiin ja miten hän hoitaa henkilöstöjohtamisensa sekä hänen täydellisestä kyvyttömyydestään antaa yksinkertaisia aikatauluja esimerkiksi sellaiseen kysymykseen kuin "koskas me uudistamme sen mun työsopimuksen" niin anteeksi vaan, mutta se on ihan puhtaasti työhön liittyvää se tunne siitä, että elämä siltä osin polkee paikoillaan, että kaipaisi muutosta ja että tuntuu tyhjältä ja tarkoituksettomalta.
Varmasti jos olisi hyvässä parisuhteessa niin työ ei vituttaisi niin paljoa, mutta sitten pitäisikin oppia olemaan yksin kun "tulee vielä huonot ajat parisuhteessa ja sitten petät jos et osaa olla yksin".
Ja kyllä, kavereita ollaan ja varmasti jatkossakin kun asioista pystytään vaikka näin kommenttilaatikossakin keskustelemaan. Muista vaan, että se ulkopuolinen näkemys perustuu yhden henkilön kirjoittamiin, tiedoiltaan vajavaisiin tarinoihin, joissa omalla tavallaan merkittäviä pieniä asioita saatetaan ohittaa ihan kerronnallisistakin syistä. Ja että kaikkea ei tänne blogiinkaan kirjoitella.
Ja lisäksi että kaikki tähän mennessä blogissa olleet angstausmerkinnät ovat olleet sellaisia puolen tunnin mittaisia hetkiä muuten varsin hyvässä ja onnellisessa elämässäni.
Lähetä kommentti