tiistaina, tammikuuta 01, 2008

Selvitty

Uusi vuosi, uudet kujeet. Vuodenvaihde meni oikeastaan äärimmäisen mukavasti saunakeikkojen välillä parvekkeella pyyhkeeseen kääriytyneenä istuessa samalla kun isäntä ruiskutti päälleni Veuve Clicquotia. Älkää kysykö. Mutta siis saunassa olin vuodenvaihteen ja koko ilta meni hyvän ruuan ja juoman merkeissä ilman ensimmäistäkään omaa rakettia tai paukkua. Ja olihan siellä tosiaan myös Wii ja Guitar Hero, eli tylsää ei ollut missään vaiheessa, vaikka alkuillan väkinäinen rappakalja-kierros meinasikin viedä uskon oikeasti hauskasta ja mieleenpainuvasta uudenvuodenjuhlinnasta.

Tänään on ollut hieman hillitympi krapulapäivä, käytiin leffassa katsomassa Orpokoti. Suosittelen. Parhaat naurut sai tosin elokuvan lopussa kun edessämme istunut n. 17-vuotias poika totesi kavereilleen, että "mä en tajunnut tota loppua". Mutta varsin koskettava ja paikoin säpsähdyttävä elokuva.

Nyt voisin mennä peiton alle syömään kolmekymmentäkaksi klementiiniä. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Ei kommentteja: