keskiviikkona, huhtikuuta 16, 2008

Edustusta

Niin, kuten edellisestä postauksesta vikkelä-älyisimmät ehkä päättelivätkin, olen ollut "edustamassa" nyt viimeiset kaksi iltaa firman ja erään päämiehen puolesta. Tarkoittaa siis verkostoitumista, joka ilmenee lähinnä reippaana ilmaisen viinan kiskomisena. Varsin mukavaa on ollut, mitä nyt tuo eilinen meni vähän eri tavalla kuin suunniteltu. Yöllä varsin mielenkiintoinen "onko tässä mitään järkeä" -taistelu omassa päässä samalla kuin työkaveri - jonka kanssa olemme kuitenkin eri osastoilla ja siten emme näe mitenkään päivittäin - riisuuntuu ja asettautuu sängylleni. Mutta niinhän sitä sanotaan, että liha on heikkoa. Eikä tässä nyt mitään epämiellyttävää keskinäistä olotilaa ole joutunut sietämään vaikka duunissa tavattiinkin.

Oli kyllä mielenkiintoista huomata, että kun toinen vaikuttaa olevan kilometrien päässä itsestä henkisessä mielessä niin koko akti tuntui tyhjältä, merkityksettömältä ja ei-niinkään-yllättäen varsin vaisulta, vaikka ulkoisilta avuiltaan nainen varsin pätevä onkin. Ensimmäisessä kerrassanikin oli enemmän intohimoa ja kiihkoa. Vahvistaa entisestään sitä mielikuvaani, ettei minua vaan ole luotu yhdenillanjuttuihin.

Tänään otin kuitenkin hyvissä ajoin taksin kotiin ja skippasin grillin tietäen, että kotona odotti vielä sata grammaa parmankinkkua. Yllättäen hakkaa grilliruuan mennen tullen ja on tässä yhteydessä tarkasteltuna vielä edullisempaa ja terveellisempääkin.

Ei kommentteja: