En saa unta. Puolalainen nukkuu tuossa sängylläni ja itse en osaa nukahtaa tänä iltana. Ehdimme jutella vuoteeseen painautuneina kolmisen tuntia ennen kuin toinen nukahti kainalooni. Hieman yllättäen onnistuin sanomaan hänen omien sanojensa mukaan kauneimman asian, mitä kukaan on hänelle koskaan sanonut. Yllättäen siksi, etten ollut mitään tuonsuuntaista edes yrittänyt hakea sillä kun selostin, että mistä sieluni syvyyksistä lähtee se sanonnan "minä rakastan sinua" nonverbaalinen vastike, jossa toista pitää sylissään, mutta sellaisen koko vartalon täyttävän hyvänolontunteen aikana, jolloin ei haluaisi olla missään muualla kenenkään muun kanssa rutistaa toista vielä hieman kovemmin. Hellästi, satuttamatta, mutta niin että toinen kuitenkin aistii sen voiman, joka haluaa suojella toista kaikelta maailman pahalta.
Unettomat yöt ovat levottomia.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti