perjantaina, huhtikuuta 25, 2008

Tapaaminen

Oli ollut Puolalaisen kanssa puhetta, että nähtäisiin tänään ja iltapäivästä hän sitten luokseni tulikin. Olin tehnyt taas burgundinpataa pienillä variaatioilla, joten pitihän sitä avata viinipullo. Ja toinenkin. Lähetin hänet juuri kotimatkalle ja vielä ulko-ovella hän totesi, että en ilmeisesti tiennyt, mitkä vaihtoehhtoni olivat.

Totta hitossa minä tiesin. Tiesin jo kolme tuntia sitten kun hiivit taakseni istuessani keittiön tuolilla, kiedoit kätesi ympärilleni ja puraisit hellästi korvalehteäni. Tiesin kaksi tuntia sitten kun istuit kahareisin syliini. Tiesin tunti sitten siitä katseesta, jolla katsoit silmiini. Tiesin viisi minuuttia sitten kun ovella katsoit minua sellainen "eikö tuo hitto soikoon tajua" -ilme kasvoillasi.

No, lähetin kuitenkin viestin perään, että mitkä ne sitten olivat. "You could have made me stay and have sex with me or let me go." Vastasin ystävällisesti, että "I don't feel comfortable pushing you into anything since you're dating. Simple as that. It's your call, not mine."

19 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä! Ensimmäinen järkevä liike sinun puolansuhteissasi! Way to go!

Anonyymi kirjoitti...

No niin, nyt mies alkaa ottaa ohjia omiin käsiin eikä vain mene puolalaisen vietävänä! Hatunnosto!

yön enkeli kirjoitti...

Hahaha, mahtava veto. Alat selkeästi löytää omat rajasi ja se on vain hyvä. Ihmisethän käyttävät toista niin kauan kuin toinen sen sallii. Jo on aikakin että vastaat samalla mitalla, mielenkiinnolla seuraan miten jatko sujuu... Viikonloppua!

annareetta kirjoitti...

repesin niin täysii. sä oot kyllä ihan kuningas tässä hommassa.

joo..
nyt kun oot kiehnännyt sen puolalaisen kanssa kuukausitolkulla ja tunkenut croissanttia sen suuhun joka aamu, niin nyt kun kerran kieltäydyt seksistä, oot paitsi niskan päällä myös moraalisesti jalo ja oikeamielinen?

mutta on tää kyllä ihan mieletöntä huumoria.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Annareetta, en ole koskaan väittänyt mitään sellaista. Kunhan nyt kerroin että missä mennään tällä hetkellä. Muutoinkin tuo käymämme keskustelu hänen edellisen kotikäyntinsä jälkeen on muuttanut suhtautumistani jollain tavalla. Enkä ole koskaan tykännyt olla se aloitteen tekevä osapuoli kun toinen kuitenkin seurustelee.

Ja seksiä emme ole harrastaneet tuon reissun jälkeen, vaikkemme mitään sopimusta asiasta tehneetkään. Oma tulkinta täälläkin julkaistusta keskustelusta on siihen johtanut ja taustalla vaikuttaa. Ei mikään pyrkimykseni olla lukijoiden silmissä jalo tai oikeamielinen, kuten kommentistasi saattaisi olettaa sinun luulevan.

annareetta kirjoitti...

I don't feel comfortable pushing you into anything since you're dating.

mun mielestä toi vaan niin kornia ja jotenkin kaksnaamaista ottaen huomioon, että olet sitä kuitenkin jo pannut. toisaalta tää on ihan kuin katsois jotain ennalta-arvattavaa, mutta viihdyttävää hollywoodleffaa. haluatko tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu?

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Kerro toki. :)

Ja tähän mennessähän homma on tosiaan toiminut sillä tavalla, että jos hän suutelee, suutelen takaisin. Jos hän koskettaa, kosketan takaisin. Mutta oma löyhä ja korruptoitunut moraalini ei veny kovinkaan hyvin siihen, että tekisin suoria aloitteita hänen suhteensa edellämainituista syistä.

Nainen kirjoitti...

Hyvä hyvä, vailla ilkeilyä.

annareetta kirjoitti...

no hollywoodleffassa tapahtuisi todennäköisesti seuraavaa:
nainen loukkaantuu, koska hänen haluttavuutensa on kyseenalaistettu kylmällä torjunnalla. ensin nainen esittää, ettei se vaikuta mitenkään, mutta jossain vaiheessa saa raivarit asiasta, koska tajuaa nyt haluavansa miestä vielä enemmän, kun mies ei käytännössä ole enää saatavilla. sitten asiasta tapellaan dramaattisesti ja päädytään panemaan ja tittidii loppu hyvin kaikki hyvin mies on naiselle se oikea ja hän viimeinkin ymmärtää jättää entisen elämänsä.

todellisuudessa alku menee ehkä samalla tavalla, mutta tarina jatkuu vielä; mieheltä on mennyt jo maku naisen sekoillessa ja nainen päätyy takaisin kotimaahansa ja a) jatkaa ankeaa suhdettaan tai b) jää yksin, koska on pelleillyt niin vitusti liikaa. mä veikkaan b vaihtoehtoa, koska ei mikään poika- tai tyttöystävä ole oikeasti niin dorka, ettei tajuaisi jollain tasolla uskottomuutta.

nyt ihan vakavissaan kysyn enkä naura ollenkaan tälle draamalle, että mitä sitten, jos nainen sanoisi, että haluaa olla sun kanssa? oletko koskaan miettinyt sinne asti? minkälainen sun mielestä tulisi suhteesta, joka on alkanut pettämisen ja valheellisuuden kautta? ethän sä vois ikinä olla varma, mitä se touhuaa, vai voisitko muka?

mulla on ollut lähipiirissä muutama tuollainen "rakastan kahta miestä"-tilanne ja itseasiassa ilman sellaista edes minä en olisi saanut alkuani. siinä tilanteessa tosin toinen mies kuoli, joten valinta oli aika helppo, haha. yleensä nuo tilanteet ratkeaa tavalla tai toisella, mutta mä vähän pelkään, että jää tyttö yksin. rankkoja ne varmaan henkisesti kuitenkin on nuo tuollaiset säätämiset.

kävi miten kävi, on tää silti ihan sikahauskaa seurattavaa, sori vaan.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Tiedän, ettei argumenttina "voiko muka koskaan olla varma, ettei toinen petä" ole kovinkaan kelvollinen, mutta silti tekisi mieli sitä käyttää.

Alkoihan edellinenkin seurustelusuhteeni varsinaisesti kun vielä seurustelin ja varsin hyvin luottamus silti säilyi molemmin puolin. Se, että siinä nyt oli viikko mukamas välissä johtui lähinnä siitä, että toinen oli ulkomailla sen viikon.

Pettämiseen kuitenkin aina on syynsä ja jos oireita ei hoida, niin hommasta saattaa tulla ongelma. Mutta jos suhde on hyvä, on huomattavasti epätodennäköisempää, että pettämistä edes tapahtuisi. Vaikka eihän sitä ikinä voi mistään suhteesta varmaksi sanoa.

annareetta kirjoitti...

et vastannut mun kysymykseen vaan pyörit sen ympärillä.

Anonyymi kirjoitti...

komppaan annareettaa

Takaisin Kallioon kirjoitti...

no vastasin epäsuorasti kahteen viimeiseen. Kahteen aiempaan löytyy vastaukset jo aiemmista keskusteluista. Mutta kirjoittelen paremman vastineen kun en ole duunissa ja voin hieman keskittyäkin vastaamiseen.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

No niin... Olen siis tosissaan miettinyt, että miten suhteemme mahdollisesti etenisi jos tästä jotain enemmänkin tulisi. Jossain vaiheessa jopa tosiaan sanonut, että en sitä välttämättä haluaisi, mutta se nyt lähinnä juontaa juurensa toisen suhteelliseen tunteettomuuteen omia tunteita vasten verrattaessa.

Itse en koe mitenkään mahdottomaksi lähteä ulkomaille asumaan, olkoon se sitten hänen kotimaansa tai jokin molemmille uusi maa. Ajatuksemme ja tavoitteemme maailmanmatkaamisen ja ulkomailla asustelun suhteen on aika samanlainen, joten loppupeleissä ongelma ei olisi kovinkaan suuri. Molemmilla opiskelut siinä mallissa, että vuoden päästä voisi valmistua.

Todellisuudessa olen tuon ajattelun jättänyt selkeästi vähemmälle, mutta kun olen kerran miettinyt kaikkea lasten nimistä häiden teemaan ja tarjoiluun, niin kyllähän sitä tuollaistakin haaveilua ajatuksiin mahtuu.

sivukuja kirjoitti...

Elokuvasta opittua:

"Love is a guessing game, there are no guarantees. It's like jumping into a pool without knowing if it is shallow or deep."

- Se, että vain seurailee toisen tekemisiä, eikä tee aloitteita joko myötä- tai vastakarvaan suhteen eteen, on pelailua ja pelkuruutta hypätä.

- Toisaalta ihmettelen tuota annareetan esiin tuomaa, niin usein kuultua retoriikkaa siitä, että kerran pettäjä on aina pettäjä. Ettekö te ole ihmisinä muuttuneet minnekään vuosien kuluessa? Ettekö te ole törmänneet ilmiöön, jossa eri ihmissuhteissa olette erilaisia? Onko ihminen vain mekaaninen kone, joka toistaa opittuja käyttäytymismalleja, ehdollistuu samaan toimintakuvioon, oppimatta mitään, analysoimatta elettyä?
- Miten tässä taas tytöstä tuli se manipulatiivinen pettäjä(lutka) ja suomalaisesta miehestä vietävä tossukka, jonka pientä vastarintaa täällä hurrataan? Johtuuko se siitä, että nainen on puolalainen nimimerkkiään myöten - olen niskakarvoja myöten tätä blogissa hänelle annettua aliasta vastaan, sillä se leimaa hänet joksikin toiseksi, erilaiseksi kuin me.
- Ei parisuhde ole helppoa eikä tunteiden kanssa eläminen ole helppoa, ja elämä on enemmän harmaan sävyjä kuin mustaa ja valkoista. Itse hyppään altaaseen ja kohtaan pohjan jos se on vastaan tullakseen. Moralisointi on helppoa, aidosti tunteiden ja totuuden kohtaaminen vaikeaa, koska siinä yleensä ei veden syvyys riitä.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Tavallaan voin itsekin allekirjoittaa tuon, että passiivisuuteni on vain pelkuruutta. Osittain varmasti totta, mutta silti tahdon nähdä asian siten, etten halua olla se osapuoli, joka rikkoo toisten seurustelusuhteen omilla ponnisteluillaan. Halu vaihtaa tai olla kanssani tulisi kummuta hänestä itsestään, ei minun laskelmoidusta myötävaikutuksestani.

Tuosta ihmisten muuttumisesta olen samaa mieltä. Eri ihmissuhteissa käyttäytyy eri tavalla ja aina sitä iän myötä oppii ja muuttuu muutenkin.

Näin jälkikäteen olisi itsestänikin mukavaa, että hänellä olisi joku toinen alias. Toisaalta nyttemmin olen usein häntä hänenä tituleerannutkin kun ainakin vakilukijat tietää erittelemättäkin kenestä on kyse. Tarkoituksella en häntä yritä erilaistaa - tällä hetkellä kun tunnen suurempaa yhteisymmärrystä, samaistumista ja yhteenkuuluvuutta häneen kuin kehenkään kotikansani edustajaan.

Tavallaan haluaisin heittäytyä ja antautua, mutta sitä iloa en itselleni suo niin kauan kuin toinen seurustelee. Itsesuojeluvaistoa, moraalia vai itsepetosta? Se jää jokaisen itse pääteltäväksi.

annareetta kirjoitti...

miten tässä naisesta tuli puolalainen pettäjälutka? minusta tuli sitten varmaan jonkinlaisen ylimoraalin omaava natsipaska? tässä nyt ole yhtään kysymys mistään kansalaisuudesta hei.

on tilastollinen fakta, että 2/3 pettää jossain vaiheessa suhdetta kumppaniaan. onko sillä jokin merkitys tapahtuuko se yhdessä suhteessa, kahdessa vai jokaisessa elämän suhteessa?

itse en henkilökohtaisesti voisi alkaa suhteeseen, joka on alkanut sillä, että olen "toinen", koska se ei perustuisi luottamukseen ja uskoon toisen uskollisuudesta. voin muuten vetää tähän keskusteluun dr. philin, koska tää on niin samaa kamaa. dr. phil ohjelmassa todettiin kerran näin, että n.5% suhteista, joka alkaa siitä, että jotakuta petetään, onnistuu.

mulla kävi mielessä myös tällainen, että jos sinä olet jo häitä päässäs tanssinut niin onhan se melkoinen henkinen sitoutuminen ihmiseen, vaikka ette olisikaan yhdessä ja vaikka se ei tietäisikään niistä ajatuksista. vai osaatko sanoa, miksi sulle on tullut näistä parista kännipanosta niin paskat fiilikset? ei ne nyt periaatteessa niin isoja juttuja ole. mä veikkaan, että siksi, että olet jollain tasolla kokenut pettäväsi puolalaista.

vapaat suhteet on tietty asia erikseen ja voin mä tässä ainakin myöntää, että olen pettänyt joskus eikä se ole oikeasti meinannut yhtään mitään. ongelmia oli toki suhteessa, mutta ei ne joiden kanssa olin panemassa merkinneet mulle mitään muuta kuin, että olipahan hetken äksöniä ja haluttua tavaraa. tiedän siis, että jos pettäjä sanoo, ettei se meinannut mitään, että se voi olla myös hyvinkin totta. sellaisen pettämisen voin antaa anteeksi ja olen antanutkin, mutta heti kun möyritään tunnetasolla niin a-aa, that's it.
mitä luulet puolalaisen sanovan poikaystävälleen, kun asia tulee ilmi?

sivukuja kirjoitti...

Juuri sillä ranskalaisella viivalla, johon annareetta tartuit, en muuten viitannut sinun kommentointiisi. Mutta kun tässä keskustelussa nyt tutkimuksiin viittaamisen ja ylimpien auktoriteettien mukaan vetämisen linjalle lähdettiin, niin sanottakoon, että identiteetit, kuten kansallisuus ja sukupuoli, toimivat mediassa ja puheessa usein negatiivisen leimaamisen välineinä, vaikka siihen ei olisi erityisesti ja tarkoituksellisesti pyrittykään. Ne merkityksellistävät ihmistä, liittävät häneen kulttuurisia merkityksiä. Onko lehtiuutisessa ranskalainen vai romanialainen varas? Autoilija vai naisutoilija?

Olisi kiinnostavaa, millaisia "neuvoja", kannustuksia ja moitteita me lukijat kommenttilaatikossa antaisimme, jos tyttö olisi amerikkalainen, tai britti - tai suomalainen. Ehkä samanlaisia, mene ja tiedä. Mutta meillä on tietty stereotyyppinen käsitys siitä, millaisia eri kulttuurin ihmiset ovat verrattuna 'meihin' ja millaisia 'me' suomalaiset taas olemme - stereotypia tekee töitään tajunnassamme. Huomaan sen itsekin tätä blogia lukiessani- koska en tiedä puolalaisuudesta mitään, en pysty kuvittelemaan tätä tyttöä minkäälaiseksi ja toisaalta ehkä itäeurooppalaisuuteen liitettävät piirteet - hyvässä ja pahassa - merkitsevät hänet ajattelussani.

Ja kun yleensä blogeissa on tapana argumentoida oman elämän ja henkilökohtaisten kokemusten kautta, niin avataan tässä sekin sarka: Itse seurustelen ulkomaalaisen miehen kanssa ja tunnistan joka päivä ystävien ja tuttujen kanssa hänestä puhuessani, miten hänen kansallisuutensa stereotypiat tätä kumppaniani heille määrittävät. Eikä sekään ole paha asia. Mutta hän ei ole koskaan heille vain 'mies' tai XX:n 'miesystävä' vaan aina erilaisuuden, toiseuden, ei-suomalaisuuden kautta määrittyvä.

Takaisin Kallioon kirjoitti...

Yli puolet avioliitoista päätyy avioeroon. Monikohan suhde päätyy avioliittoon? Joka kymmenes? Silloin tuo eroprosentti olisi ihan samaa luokkaa riippumatta alkutilanteesta.

Häät ja lasten nimet on perua ihan muusta kuin kenestäkään yksilöidystä seurustelukumppanistani. Kuvastaa vaan ehkä enemmän yleistä suhtautumistani ihmissuhteisiin ja sitä, mitä niiltä etsin.

Ja en todellakaan kuvailisi seksinjälkeisiä fiiliksiä mitenkään negatiivisiksi. Paljon enemmän harmaita hiuksia on aiheuttanut se, että välitän hänestä enemmän kuin hän minusta.