keskiviikkona, tammikuuta 30, 2008

Tupakoinnin hyvistä puolista

Olen ennen tätä päivää ollut täysin tietämätön siitä, että tupakasta voisi oikeasti olla jotain hyötyä. Nyt olen kuitenkin itse henkilökohtaisesti saanut todettua, että ihmiset, joiden vaatteisiin ja ihohuokosiin on pinttynyt pistävä poltetun tupakan aromi ja joiden vierellä ei yleensä mielellään istu voivat olla varsin hyödyllisiä. Kuten esimerkiksi tänään kun kolmosen ratikassa joku takaosassa istuva dena oli hajusta päätellen käyttänyt raitiovaunun tuolia wc-pönttönä isommalle asialleen. Matkan keskustasta Kallioon kesti juuri ja juuri kun etuosassa tuollainen nikotiinihirmu istui vierellä ja suurimmaksi osaksi peitti takaa tulevat hajut alleen.

Eli kiitos tupakoitsijoille, tuoksutte hieman paremmilta ja voimakkaammin kuin housuihinsa paskonut pummi. Pelastitte päiväni.

1 kommentti:

Johannes Knektman kirjoitti...

"Eli kiitos tupakoitsijoille, tuoksutte hieman paremmilta ja voimakkaammin kuin housuihinsa paskonut pummi. Pelastitte päiväni."

Ole hyvä vain, en tosin matkusta julkisilla, mutta kiitokset kuitenkin kiittelyista.