Ehkäpä tässä viimeisen vuoden aikana on tullut enemmänkin ajateltua niitä kaikkia arvoja ja itsestäänselvyyksiä, mitä Suomessa kermaperseillessä on tullut pitäneeksi yllä, osalti omasta tahdostaan, osalti taasen ympäröivän todellisuuden painostuksesta. Ei siis sillä, että keskivertokaupunkilainen hirveästi olisi kosketuksissa siihen, mistä hänen ruokansa tulee tai miten etuoikeutettu hän on voidessaan unelmoida Louis vittu Vuittonin ruskeasta monogrammilaukusta kahdensadan riisigramman sijaan.
Myönnän ihan suoraan olevani poliittiselta kannalta oikeistolainen - ei niinkään kotikasvatuksen takia - vaan lähinnä sen myötä, että olen kasvanut itsenäisen aikuisen elämäni yksin, omillani pärjäten ja aina töitä tehden. (ja vituttaa muuten sekin, ettei suuresta osasta siitäkään kertynyt eläkettä vaikka samalla tavalla seitsentoistavuotiaasta asti veroja maksoikin). Mielestäni puoluekanta ei silti kuitenkaan kerro niinkään siitä, mitä haluaisi maailmassa tapahtuvan kuin siitä, miten kokee todellisuuden olevan. Vaikka ruohojuuri-ituhippi-ideologia aivoihin iskostuikin jo Kallion lukion aikoina, en koskaan ymmärtänyt sitä saatanallista naiiviutta, joka opiskelijatoverivegetaristien päässä tuntui jylläävän. Totta hitossa olisi kivaa, jos kaikki saisi osansa ja kellään ei ois tylsää, niinq. Mutta oikeasti sen toteuttamiseen tarvitaan rahaa. Ja jos rahaa meinaa tehdä, niin keinot siihen löytyy jostain ihan muualta kuin sossun luukulta.
Tässä vaiheessa voisi tietenkin mennä syvällekin siihen, miten ihmiset, joilla on kauneimmat ideologiat maailmassa yleensä kompastuvat omaan nokkeluuteensa siinä, ettei heillä ole pitkäjänteistä munakkuutta hylätä omat kauniit ideologiansa hankkiutuakseen sellaiseen yhteiskunnalliseen asemaan, että heidän sanomisillaan olisi edes jonkinasteista merkitystä. Pelkkä vihreiden jäsenkortti kun ei kuitenkaan riitä edes alennuksen saamiseen paikallisessa uimahallissa. En nyt kuitenkaan aio paneutua siihen sen tarkemmin, sillä tässä maailmassa on ihan oikeasti painavempiakin asioita, vaikka se onkin niin helppo unohtaa kun omat ongelmat liikkuvat Onnelan tanssilattian tahmaisuuden ja opiskelijaruokailun hinnannousun tasoisissa sfääreissä.
En ole koskaan ollut mitenkään saarnaavaa tyyppiä, joten jos olet ihan tyytyväinen koko maailman nykyiseen tilaan niin en aio yrittää sinua käännyttää mitenkään. Jotenkin vaan halusin tuoda esille sen, miten haluaisin omien lapsieni joskus voivan olla kosketuksissa luontoon. Nähdä mistä syömämme ruoka tulee ja antaa heidän kasvattaa ja kastella omia tomaattejaan, joita sitten voi lopulta innolla nauttia. Antaa heidän katsella kanaa, jonka munista leivomme leivonnaisemme ja jonka laitamme ruuaksi kun aika on sovelias. Pistää heidät peltotöihin, jotta he ymmärtäisivät sen, ettei leipä tule kaupasta.
Omasta mielestäni ihmiset ovat aivan liian kaukana siitä todellisuudesta, joka ruokatuotannossa vallitsee. Tietenkin Aasiassa reissatessa on myös tullut ajatelleeksi karppaamisen sulaa mahdottomuutta suurimmalle osalle maailman väestöstä ja muunkinlaisia epäkohtia tässä maailmassa, mutta osaltani toivon, että ainakin omalle jälkikasvulleni voin tarjota laajan ja realistisen maailmankatsomuksen. Omat vanhempani tekivät loistotyötä siinä suhteessa, mutta siitä ei pääse mihinkään, että koko saatanan lama ja muukin mukamas vaikea aika Suomessa on ollut niin vitunmoista yltäkylläisyyttä, ettei suurin osa maailman ihmisistä edes osaa kuvitella.
Maailmankatsomuksellisella tasolla en voi todeta muuta kuin että täällä ihmiset ovat tyytyväisiä siitä, mitä heillä on kun taas länsimaissa ihmiset ovat tyytymättömiä siitä, mitä heillä ei ole. Ja mitä enemmän tätä katselen, sitä enemmän ymmärrän, miten kieroutunut omakin maailmankatsomukseni on ollut.
keskiviikkona, marraskuuta 25, 2009
keskiviikkona, marraskuuta 04, 2009
Murphyn laki
Arvatkaapas vaan, asuuko viereisessä huoneistossa itseäni todella miellyttävä, hyvännäköinen ja ensitapaamisen perusteella erittäin fiksu naisihminen, johon ihastuisi tällä luonteella jo ensisilmäyksellä. Ja joka vastasi silmillään katseella, joka ei omani kohdattuaan tahtonut päästää irti. Ja jonka kanssa tullaan muutenkin todella hyvin juttuun jo heti alusta alkaen.
Vittu.
Vittu.
tiistaina, marraskuuta 03, 2009
Hei taas
Pari kuukautta intensiivistä matkustelua, huonosti bussissa nukuttuja öitä, parin euron bambumajoja, jumalaisen kauniita hiekkarantoja, shokeeraavia historiallisia paikkoja ja mitä erinäisempiä ja toistaan tunnistamattomampia - mutta poikkeuksetta maukkaita - ruokia myöhemmin on tullut aika asettua hetkeksi aloilleen ja kotikaupunkina toimii Bangkok. Asuintalon edessä on vieri vieressä lähiruokaloita, joiden antimia tulen varmasti nauttimaan useasti, sillä hinta-laatusuhde on enemmän kuin kohdallaan pienissä kadulle pysäköidyissä kärryissä.
En tosiaan tiedä, miten tämän blogin kanssa tulee käymään. Jos ihmisillä on kiinnostusta, niin saatan hyvinkin jatkaa satunnaisia raapusteluja tänne, sillä arki on arkea idässäkin ja täällä voisi olettaa tapahtuvan hieman enemmän kuin Helsinginkadulla. Reissun päällä ei jaksanut tänne kirjoittaa ja nyt kun sisältöönkin on tullut tiettyjä rajoitteita, pitänee kuitenkin jonkinlaista uutta suuntaa harkita koko blogille.
Tavallaan kuitenkin koko kolmivuotinen yhdeksänsataaviisikymmentäneljäpostauksinen kirjoitusrupeama on pyörinyt enemmän tai vähemmän sinkkuuden ympärillä ja kuten edellisessä kommenttilaatikossakin totesin: tämä voisi olla varsin kaunis lopetus.
Mutta eihän sitä kasinollakaan ollessaan osaa lopettaa silloin kun on vielä voitolla.
En tosiaan tiedä, miten tämän blogin kanssa tulee käymään. Jos ihmisillä on kiinnostusta, niin saatan hyvinkin jatkaa satunnaisia raapusteluja tänne, sillä arki on arkea idässäkin ja täällä voisi olettaa tapahtuvan hieman enemmän kuin Helsinginkadulla. Reissun päällä ei jaksanut tänne kirjoittaa ja nyt kun sisältöönkin on tullut tiettyjä rajoitteita, pitänee kuitenkin jonkinlaista uutta suuntaa harkita koko blogille.
Tavallaan kuitenkin koko kolmivuotinen yhdeksänsataaviisikymmentäneljäpostauksinen kirjoitusrupeama on pyörinyt enemmän tai vähemmän sinkkuuden ympärillä ja kuten edellisessä kommenttilaatikossakin totesin: tämä voisi olla varsin kaunis lopetus.
Mutta eihän sitä kasinollakaan ollessaan osaa lopettaa silloin kun on vielä voitolla.
lauantaina, lokakuuta 03, 2009
Tiedoksi
Olin jo jokseenkin pitkaan kirjoittelematta Puolalaisesta ihan pelkastaan tanne tulevien kommenttien takia (kiitti kannustuksesta ja uskomisesta/mita te muka mistaan mitaan tiedatte jne.), mutta nyt olen myos hanelle luvannut asioiden vakavoituessa lopettavani hanesta kirjoittamisen tanne.
lauantaina, syyskuuta 26, 2009
Viesti
Allaoleva viesti, jonka Puolalaiselle laitoin, kertonee suurimmilta osin kaiken sen, mita kirjoitustauon aikana on tunnetasolla tapahtunut. Toivottavasti englantini on edes jokseenkin luettavissa. :)
--
Wow... If my life was a chapter in a lousily written chick lit book, it would probably go something like this:
Even he didn't know exactly why he had suggested trekking to the volcano at 3am. Practically it was the only way to do the trek as he had shown miraculous inability to plan anything when he was on the road. New ideas and sights just popped in to his head at the very last moment and knowing he would not come back for a while it was of uttermost importance to do as much as possible. Spending a good part of the night and the morning hiking to the altitude of about 2000 meters he was more than ready to sleep after a relaxing visit to the hot springs at the base of the volcano. Later that night and after hours of sitting in Indonesian makeshift buses, getting screwed by a rickshaw driver in Medan and loitering at a crappy airport waiting for his postponed flight he was starting to question the sense of tight traveling schedules and not having proper plans. Tired and hungry as he was he couldn't really think of any plans at that moment but instead opted on escaping to his thoughts. Thoughts, that often went back to one single person, whether he wanter it or not. At times it was just controlled daydreaming, done with pure intent to fantasize about the future or just to get a quick relief from the surrounding reality. It was pleasant but couldn't match the intensity of an uncalled realization that the sunset he was witnessing in an island on a remote place in South-East Asia or a delicious yet unrecognizable protein served in a skewer with a rich and spicy sauce would be something he wanted to share with her.
The illogically named "Polonia Airport" in northern Sumatra was a bit too obvious reference to her origins but gave him a good excuse to send her a message. To the other side of the world, as they both had problems just staying still and living a boring life, constrained within the borders of one city, one country. They had gotten to know each other when they lived in Helsinki and after she moved back he tried to spend every longer stretch of holidays with her. Somewhat foolishly he had flown to Warsaw a couple of times, surprised her by meeting her in Bucharest airport and even flown her in from Romania to his sisters wedding. He also arranged himself in to Riga for half a year to be just a night bus away from her, but of course he never admitted that she had had any influence on the decision. And by the time he actually got there, it didn't seem to matter that much anymore, at least to her. But he just couldn't let it slide and after spending almost a year apart he decided to visit her in her latest endeavor, a small Norwegian village near Oslo with not much more than a university, adorably small shopping center and endless amounts of fields and pasturage. They were friends by a mutual agreement and he adhered to that, even though he still had feelings for her. That's why it was hard for him to keep in contact with her occasionally, but the airport name felt like an innocent enough reason to suddenly think of her. He thought he had felt some desired change in their communication after the Norway trip but was still being a pessimist thinking it was all just in his head. Avoiding superfluous expressions of affection, he carefully signed the SMS with a laconic note "I guess you would have liked it as well".
Eventually the plane came and with the swiftness of a low-cost carrier the previous passengers were herded out of the plane and all the cargo was replaced in under 15 minutes. Flight was the usual and he filled the immigration card with a routine, passport number and expiration date already etched to his memory. No drugs, no plants, no H1N1, nothing to declare. He chuckled to himself in Kuala Lumpur airport as he saw the FLIR camera they used to track potentially ill passengers and remembered her total disinterest in his previous rambling about the greatness of one other exotic and expensive video camera. He smiled through the immigration and carried his backpack to the red Sky Express bus. In about an hour he would be sleeping in a packed, but quiet dorm.
...
After the morning shower he noticed that his silver necklace had oxidized badly and in retrospect it would have been a good idea to remove it before jumping in to the sulfur smelling hot spring. Live and learn. At the included breakfast table he found toast, local peanut butter, practically empty can of strawberry jam and stale Earl Grey to be the only edible substances left after a pack of frisky travelers had raided the buffet before him. He made a mental note about waking up earlier the next day but forgot it right away as he saw one of the resident cats, Ginger, lying on a black leather suitcase that had been - judging from the amount of hair - converted in to a feline dwelling a long time ago. Petting the orange and white creature produced the kind of pleased purring that made you feel like you have done well for the self-acclaimed ruler of the apartment complex. Leaving the cat behind he walked down to the three computers in the corner of a common room and picked the one on the right. With more privacy and a position right next to the fan it was arguably the best spot in the house. Knowing there was an email waiting from her he ignored Facebook and other time killing websites and headed straight to his e-mail account. As promised, there was a message from her and as usual, a slight warm wave went through him every time he saw her name in bold. The message started with mundane scribblings about student life but after the first paragraph the style and content changed. An ocean of emotions rushed through him, accompanied by a joyous crushing sensation in his chest and he understood why people talk of these things as matters of the heart. She had written down the words he had only dreamed about. Reading the message over and over again, as if to find some clue of sarcasm or a word that would leave room for interpretation, the endorphins just flowed in to his systems. They wanted the same things from each other. They felt the same way about each other. He could have written down the exactly same words about her.
They would meet in about two and a half months. After waiting for over a year already it was a time he could stand on his head waiting. She was worth the wait. Hoping not to wake her up he send her a message with his cell phone: "Your email is the nicest message I have ever received. Sleep tight, darling."
--
Wow... If my life was a chapter in a lousily written chick lit book, it would probably go something like this:
Even he didn't know exactly why he had suggested trekking to the volcano at 3am. Practically it was the only way to do the trek as he had shown miraculous inability to plan anything when he was on the road. New ideas and sights just popped in to his head at the very last moment and knowing he would not come back for a while it was of uttermost importance to do as much as possible. Spending a good part of the night and the morning hiking to the altitude of about 2000 meters he was more than ready to sleep after a relaxing visit to the hot springs at the base of the volcano. Later that night and after hours of sitting in Indonesian makeshift buses, getting screwed by a rickshaw driver in Medan and loitering at a crappy airport waiting for his postponed flight he was starting to question the sense of tight traveling schedules and not having proper plans. Tired and hungry as he was he couldn't really think of any plans at that moment but instead opted on escaping to his thoughts. Thoughts, that often went back to one single person, whether he wanter it or not. At times it was just controlled daydreaming, done with pure intent to fantasize about the future or just to get a quick relief from the surrounding reality. It was pleasant but couldn't match the intensity of an uncalled realization that the sunset he was witnessing in an island on a remote place in South-East Asia or a delicious yet unrecognizable protein served in a skewer with a rich and spicy sauce would be something he wanted to share with her.
The illogically named "Polonia Airport" in northern Sumatra was a bit too obvious reference to her origins but gave him a good excuse to send her a message. To the other side of the world, as they both had problems just staying still and living a boring life, constrained within the borders of one city, one country. They had gotten to know each other when they lived in Helsinki and after she moved back he tried to spend every longer stretch of holidays with her. Somewhat foolishly he had flown to Warsaw a couple of times, surprised her by meeting her in Bucharest airport and even flown her in from Romania to his sisters wedding. He also arranged himself in to Riga for half a year to be just a night bus away from her, but of course he never admitted that she had had any influence on the decision. And by the time he actually got there, it didn't seem to matter that much anymore, at least to her. But he just couldn't let it slide and after spending almost a year apart he decided to visit her in her latest endeavor, a small Norwegian village near Oslo with not much more than a university, adorably small shopping center and endless amounts of fields and pasturage. They were friends by a mutual agreement and he adhered to that, even though he still had feelings for her. That's why it was hard for him to keep in contact with her occasionally, but the airport name felt like an innocent enough reason to suddenly think of her. He thought he had felt some desired change in their communication after the Norway trip but was still being a pessimist thinking it was all just in his head. Avoiding superfluous expressions of affection, he carefully signed the SMS with a laconic note "I guess you would have liked it as well".
Eventually the plane came and with the swiftness of a low-cost carrier the previous passengers were herded out of the plane and all the cargo was replaced in under 15 minutes. Flight was the usual and he filled the immigration card with a routine, passport number and expiration date already etched to his memory. No drugs, no plants, no H1N1, nothing to declare. He chuckled to himself in Kuala Lumpur airport as he saw the FLIR camera they used to track potentially ill passengers and remembered her total disinterest in his previous rambling about the greatness of one other exotic and expensive video camera. He smiled through the immigration and carried his backpack to the red Sky Express bus. In about an hour he would be sleeping in a packed, but quiet dorm.
...
After the morning shower he noticed that his silver necklace had oxidized badly and in retrospect it would have been a good idea to remove it before jumping in to the sulfur smelling hot spring. Live and learn. At the included breakfast table he found toast, local peanut butter, practically empty can of strawberry jam and stale Earl Grey to be the only edible substances left after a pack of frisky travelers had raided the buffet before him. He made a mental note about waking up earlier the next day but forgot it right away as he saw one of the resident cats, Ginger, lying on a black leather suitcase that had been - judging from the amount of hair - converted in to a feline dwelling a long time ago. Petting the orange and white creature produced the kind of pleased purring that made you feel like you have done well for the self-acclaimed ruler of the apartment complex. Leaving the cat behind he walked down to the three computers in the corner of a common room and picked the one on the right. With more privacy and a position right next to the fan it was arguably the best spot in the house. Knowing there was an email waiting from her he ignored Facebook and other time killing websites and headed straight to his e-mail account. As promised, there was a message from her and as usual, a slight warm wave went through him every time he saw her name in bold. The message started with mundane scribblings about student life but after the first paragraph the style and content changed. An ocean of emotions rushed through him, accompanied by a joyous crushing sensation in his chest and he understood why people talk of these things as matters of the heart. She had written down the words he had only dreamed about. Reading the message over and over again, as if to find some clue of sarcasm or a word that would leave room for interpretation, the endorphins just flowed in to his systems. They wanted the same things from each other. They felt the same way about each other. He could have written down the exactly same words about her.
They would meet in about two and a half months. After waiting for over a year already it was a time he could stand on his head waiting. She was worth the wait. Hoping not to wake her up he send her a message with his cell phone: "Your email is the nicest message I have ever received. Sleep tight, darling."
torstaina, syyskuuta 10, 2009
Treffit
Arvatkaapas, kenen kanssa vietan pari-kolme viikkoa joulukuun puolenvalin jalkeen? :)
Varasi lentonsa, eli suunnitelma on jo huomattavasti konkreettisempi. Ja ajanjakso pidempi kuin osasin toivoakaan.
Aikkasta mukava fiilis, sano.
Varasi lentonsa, eli suunnitelma on jo huomattavasti konkreettisempi. Ja ajanjakso pidempi kuin osasin toivoakaan.
Aikkasta mukava fiilis, sano.
sunnuntai, syyskuuta 06, 2009
Itseasiassa...
...voisi hyvinkin kuvitella jäävänsä Malesiaan, kuten eräskin anonyymi ehdotteli. Tähän mennessä ainakin koko maan vibat ovat olleet varovaisen positiiviset ja innolla jään odottamaan paluuta tänne kuun lopulla.
Puolalaisen kanssa ovat välit tuntuneet kovasti lämmennen siellä käytyäni. Suunnittelee raukkaparka jo uuttavuotta Thaimaassa kanssani...
Puolalaisen kanssa ovat välit tuntuneet kovasti lämmennen siellä käytyäni. Suunnittelee raukkaparka jo uuttavuotta Thaimaassa kanssani...
keskiviikkona, syyskuuta 02, 2009
Terveisia ulkomailta
Thaimaan ilma on kuuma ja painostava nain sadekauden alla. Tolkuton jetlag huonosti koneessa nukutun yon jalkeen, mutta pikkuhiljaa alkaa elama voittaa. Guesthousessa on kuitenkin sanky, joka on aika pitkalti kaikkea sita, mita talla hetkella tarvitsen... Ruoka rokkaa odotetusti ja ilmapiiri on mukava. Kyllahan taalla viihtynee talven yli.
maanantaina, elokuuta 31, 2009
Matkaan
Viimeiset päivät ovat kuluneet pakkaillessa ja säätäessä. Mutta illalla on lähtö ja seuraavan kerran minusta kuulette varmaankin Thaimaasta. Tai Indonesiasta. Tai Malesiasta. Tai Laosista. Tai Vietnamista. Tai kyllä te käsitätte.
Matkasuunnitelmaa kun ei kovin tarkasti ole laadittuna. :)
Matkasuunnitelmaa kun ei kovin tarkasti ole laadittuna. :)
perjantaina, elokuuta 28, 2009
Känniblogaus
Tuo viimeyönä aamuneljän tienoilla kirjoitettu teksti... Täytyy kyllä myöntää, etten aamusta ollut yhtikäs varma siitä, että oliko se viimeöinen teksti millään tasolla koherentti tai edes luettava. Sisältöäkään en muistanut suurimmilta osin.
80% Viru valge on todellakin arvaamatonta.
80% Viru valge on todellakin arvaamatonta.
Uusia tuulia
Tietyllä tasolla tuo tyydytystä olla oikeassa. Oikeastaan ollaan Puolalaisen kanssa pari iltaa sitten keskusteltu myös kilpailuviettini puutteesta perinteisissä kilpailulajeissa, mutta sen monista muista manifestaatioissa. Päälimmäisenä ehkäpä juurikin se oikeassa olemisen osoittaminen ja sen kyllä allekirjoitankin varsin herkästi. Jos siis olen kohtalaisen varma siitä, että minulla on tiedossa se oikea tai parempi ratkaisu tai muuten vaan kyseenalaistan toisen tietämyksen aiheesta.
Mutta kuitenkin. Juttelimme sitten myös henkilökohtaisesta kehittymisestä ja Puolalainen mainitsi ohimennen siitä, miten hän on alkanut pikkuhiljaa ymmärtää asioita, joita hän ei aiemmin tajunnut. Pienen vänkäämisen jälkeen sitten hänen suustaan pääsi pääpiirteittäin seuraavanlainen toteamus: hän aikanaan "fell for me", osittain siitä syystä että olin hänelle kaikkea, mitä silloinen seurustelusuhteensa ei ollut. Kaikkea mitä hän oikeastaan toivoi. Silloin hän ei kuitenkaan ollut sanojensa mukaan valmis sen asteiseen sitoutumiseen, joten hän palasi entiseen elämäänsä. Siihen, minkä muut ymmärsivät kyseenalaistamatta. Siihen mikä oli tuttua ja turvallista, mutta lopulta teki hänet onnettomaksi.
Ihan vaan soveliaisuussyistä en ottanut puheeksi asiaa, mutta aika pitkälti tuolla linjallahan olen koko ajan ollutkin jollain tasolla... Että neiti tarvitsee vain aikaa.
Mutta kuitenkin. Juttelimme sitten myös henkilökohtaisesta kehittymisestä ja Puolalainen mainitsi ohimennen siitä, miten hän on alkanut pikkuhiljaa ymmärtää asioita, joita hän ei aiemmin tajunnut. Pienen vänkäämisen jälkeen sitten hänen suustaan pääsi pääpiirteittäin seuraavanlainen toteamus: hän aikanaan "fell for me", osittain siitä syystä että olin hänelle kaikkea, mitä silloinen seurustelusuhteensa ei ollut. Kaikkea mitä hän oikeastaan toivoi. Silloin hän ei kuitenkaan ollut sanojensa mukaan valmis sen asteiseen sitoutumiseen, joten hän palasi entiseen elämäänsä. Siihen, minkä muut ymmärsivät kyseenalaistamatta. Siihen mikä oli tuttua ja turvallista, mutta lopulta teki hänet onnettomaksi.
Ihan vaan soveliaisuussyistä en ottanut puheeksi asiaa, mutta aika pitkälti tuolla linjallahan olen koko ajan ollutkin jollain tasolla... Että neiti tarvitsee vain aikaa.
keskiviikkona, elokuuta 26, 2009
Surffikärpänen
Ensi maanantaina lähtee lento ja matkakuume alkaa olla jo kohtalaisen korkealla. Viimeisin innostus olisi surffaamaan opiskelu Indonesiassa. Laineiden ja kelien pitäisi olla kohtalaisen suosiollisia... :)
tiistaina, elokuuta 25, 2009
Roikkumista
Puolalainen.
Voi vittusaatanahelvettiperkelejumalauta. Eikö se voisi jo loppua?
Ollaan nyt juteltu skypessä useampana iltana ja oma henkilökohtainen fiilikseni hänen tunteistaan on se, että siellä selkeästi on jotain väpinää tähän suuntaan. Sähköposteja, joissa mainitsee, ettei tiedä pitäisikö hänen sanoa sitä, mutta että hän kaipaa minua. "You don't know how nice it makes me feel to hear that" kommenttina siihen, kun kerroin pitäväni hänen kanssaan juttelusta jonkin jutustelun päätteeksi.
Ja viimeiseksi tänään hyvää yötä toivottaessa kun hän kysyi, että olisiko minulla "any nice goodnight thoughts". Vastasin siihen "I don't know if it would be a nice thought that you are on my mind.", johon hän esitti jatkokysymyksen "should I ask if I reside there in any particular way?", jolloin kehoitin häntä lukemaan tekstin, jonka olin hänelle viime vuonna syntymäpäivälahjaksi antamani Marimekon olkalaukun nimilapun taakse kirjoittanut.
Kävimme keskustelua tuosta lapusta Norjassa käydessäni ja hän totesi löytäneensä viestini vasta muutama kuukausi sitten. Viesti itsessään oli kirjoitettu suomeksi ja ellen aivan väärin muista, niin se meni sanatarkasti seuraavasti: "Sinulla on aina paikka minun sydämessäni".
"Well, if I can reveal you a secret
you are 'on mine' as well"
--
Ei sillä, että voisin tunnetasolla oikeasti toivoa tämän loppuvan. Olo on hänen suhteensa parempi kuin se on ollut ensinkään sitten syyskuun.
On käsittämätöntä, miten voimakkaasti yksi ihminen voikaan kynnenjälkensä painaa toisen sydämeen.
Voi vittusaatanahelvettiperkelejumalauta. Eikö se voisi jo loppua?
Ollaan nyt juteltu skypessä useampana iltana ja oma henkilökohtainen fiilikseni hänen tunteistaan on se, että siellä selkeästi on jotain väpinää tähän suuntaan. Sähköposteja, joissa mainitsee, ettei tiedä pitäisikö hänen sanoa sitä, mutta että hän kaipaa minua. "You don't know how nice it makes me feel to hear that" kommenttina siihen, kun kerroin pitäväni hänen kanssaan juttelusta jonkin jutustelun päätteeksi.
Ja viimeiseksi tänään hyvää yötä toivottaessa kun hän kysyi, että olisiko minulla "any nice goodnight thoughts". Vastasin siihen "I don't know if it would be a nice thought that you are on my mind.", johon hän esitti jatkokysymyksen "should I ask if I reside there in any particular way?", jolloin kehoitin häntä lukemaan tekstin, jonka olin hänelle viime vuonna syntymäpäivälahjaksi antamani Marimekon olkalaukun nimilapun taakse kirjoittanut.
Kävimme keskustelua tuosta lapusta Norjassa käydessäni ja hän totesi löytäneensä viestini vasta muutama kuukausi sitten. Viesti itsessään oli kirjoitettu suomeksi ja ellen aivan väärin muista, niin se meni sanatarkasti seuraavasti: "Sinulla on aina paikka minun sydämessäni".
"Well, if I can reveal you a secret
you are 'on mine' as well"
--
Ei sillä, että voisin tunnetasolla oikeasti toivoa tämän loppuvan. Olo on hänen suhteensa parempi kuin se on ollut ensinkään sitten syyskuun.
On käsittämätöntä, miten voimakkaasti yksi ihminen voikaan kynnenjälkensä painaa toisen sydämeen.
maanantaina, elokuuta 24, 2009
Tekosyvällinen ja omahyväinen paska
Hih, hupaisia nuo anonyymien kommentit toisinaan, mutta saapahan loistavaa materiaalia blogin kuvaukseen.
Mutta tuosta samantasoisuudesta ja ulkonäöstä vielä... Mielestäni sinkkuelämää -sarjassa tuota käsiteltiin varsin hyvin Charlotten ja Harryn suhteessa jonkin riidan keskellä kun Charlotte tuo esille sen seikan, että ihmiset katsovat heitä ja miettivät "how the hell did HE hook up with her?".
On ymmärrettävää, että tuollainen asia on tabu normaalissa keskustelussa ja sitä ei ole soveliasta mennä kritisoimaan toisen miestä/naista vain ulkonäön perusteella. Mutta kuten tuolla kommenteissakin mainitsin, ihmiset puhuvat. Se, että itse ääneen lausuu noita ajatuksia, joita ulkopuoliset pohdiskelevat päisään ei mielestäni tee minusta mitenkään omahyväistä. Enkä edes ole valmis allekirjoittamaan väitettä, että esteettisiä asioita arvostava ei voisi olla syvällinen. En myöskään ole mielestäni koskaan väittänytkään olevani mitenkään syvällinen ihminen, joten "kritiikki" on sinällään jo hieman arveluttavaa.
Olisi silti kiva tietää, että jos tahtoisi mahdollisesti tulevalta puolisoltaan vastaavaa älykkyyttä, huumorintajua ja arvoja niin miksi ulkonäkö pitäisi jättää tuolta listalta pois? Miksi muita asioita saa vaatia, mutta ulkonäkö olisi jotenkin pyhä asia? Tekisikö se minusta altruistisemman ja syvällisemmän henkilön, jos seurustelisin ruvettuneen muurahaiskarhun näköisen ja oloisen naisen kanssa?
Mutta tuosta samantasoisuudesta ja ulkonäöstä vielä... Mielestäni sinkkuelämää -sarjassa tuota käsiteltiin varsin hyvin Charlotten ja Harryn suhteessa jonkin riidan keskellä kun Charlotte tuo esille sen seikan, että ihmiset katsovat heitä ja miettivät "how the hell did HE hook up with her?".
On ymmärrettävää, että tuollainen asia on tabu normaalissa keskustelussa ja sitä ei ole soveliasta mennä kritisoimaan toisen miestä/naista vain ulkonäön perusteella. Mutta kuten tuolla kommenteissakin mainitsin, ihmiset puhuvat. Se, että itse ääneen lausuu noita ajatuksia, joita ulkopuoliset pohdiskelevat päisään ei mielestäni tee minusta mitenkään omahyväistä. Enkä edes ole valmis allekirjoittamaan väitettä, että esteettisiä asioita arvostava ei voisi olla syvällinen. En myöskään ole mielestäni koskaan väittänytkään olevani mitenkään syvällinen ihminen, joten "kritiikki" on sinällään jo hieman arveluttavaa.
Olisi silti kiva tietää, että jos tahtoisi mahdollisesti tulevalta puolisoltaan vastaavaa älykkyyttä, huumorintajua ja arvoja niin miksi ulkonäkö pitäisi jättää tuolta listalta pois? Miksi muita asioita saa vaatia, mutta ulkonäkö olisi jotenkin pyhä asia? Tekisikö se minusta altruistisemman ja syvällisemmän henkilön, jos seurustelisin ruvettuneen muurahaiskarhun näköisen ja oloisen naisen kanssa?
sunnuntai, elokuuta 23, 2009
Absolut torr
Joskus aikanaan hehkuttelin täällä nimellä Triple Dry apteekeissa myytävää tuotetta. Silloinkin kommenttilaatikossa tuli esille tuo otsikon tökötti ja kun sitä Ruotsista saa alle puoleen hintaan (n. 5€) niin ajattelin napata yhden putkilon kokeeksi mukaan. Ensimmäinen käyttökerta oli yhtä tuskallista kuin monesti netissäkin on kuvattu. Itse jouduin pesemään puolessavälissä yötä pakkauksen ohjeen mukaisesti tökötin pois kainaloista kun kirvely oli sen verran voimakasta. Tehokasta se kyllä oli ja toisella käyttökerralla ei enää mainittavaa kirvelyä ollut. Ja ainakin neljä päivää ovat kainalot pysyneet kuivina. Tehokkaampaa kuin Triple Dry, joka sekin kyllä toimii päivän-pari ihan ilman mitään ongelmia. Kaipa näitä voisi vuorotella, Triple Dry kun käsittääkseni muodostaa ihohuokoseen geelimäisen tulpan, joten hiki, joka normaalisti erittyisi kainalosta erittyykin jostain muualta. Absolut Torrin alumiinikloridi taasen sulkee ihohuokoset, jolloin vaikutus on lopulta sama: hiki erittyy muualta kropasta.
Kuitenkin, kannattaa mielestäni kokeilla ensin Triple Dry:tä ja jos halajaa vielä tehokkaampaa niin Absolut Torr toimii hyvin, joskin saattaa hyvinkin todennäköisesti aiheuttaa ihoärsytystä ensimmäisillä käyttökerroilla.
Kuitenkin, kannattaa mielestäni kokeilla ensin Triple Dry:tä ja jos halajaa vielä tehokkaampaa niin Absolut Torr toimii hyvin, joskin saattaa hyvinkin todennäköisesti aiheuttaa ihoärsytystä ensimmäisillä käyttökerroilla.
lauantaina, elokuuta 22, 2009
District 9
Toisinaan sitä jo leffan synopsista lukiessa tietää, että tulee teoksesta pitämään. Näin kävi myös District 9:n kohdalla. Loistava scifi-pätkä, jossa kerrankin ihmiskunta toimii juurikin siten, miten menneisyys antaa olettaa. Leffa tarjoaa myös ajateltavaa siinä mielessä, että elokuvan alienit ovat ihan samassa asemassa kuin monet väestöryhmät ympäri maailmaa edelleen. Myös tietynlainen kultuurinen ymmärtämättömyys, joka kumpuaa vieraan pelkäämisestä, on hyvinkin todellista ja tätä päivää.
Erittäin suositeltavaa katseltavaa. Tulee ensi perjantaina ensi-iltaan.
Erittäin suositeltavaa katseltavaa. Tulee ensi perjantaina ensi-iltaan.
perjantaina, elokuuta 21, 2009
Loistoilta
Eilinen aamu oli varsin virkistävä lämpömittarin näyttäessä 2,6° viiden jälkeen herätessä... Aamubussilla Helsinkiin, asioiden fiksailua, iltapäivästä siskon miestä tapaamaan (ja hakemaan tämän kämpän vara-avain, couchsurffaan omassa kodissani). Hieman ruokatarpeita hallista ja kotiin kokkailemaan. Tarkoituksena oli suunnitella Vuokralaisen kanssa tulevaa reissua, mutta ilta menikin syödessä, viiniä juodessa ja juoruillessa. Taas vaihteeksi sellainen yhdistelmä, että ollaan molemmat periaatteessa samassa tilanteessa ihmissuhteissa, haemme samoja asioita, olisimme i'iltämme(?) varsin sopiva pari ja ulkoisestikin olisimme varsin toimiva ja "samantasoinen" pari. Ja intressit ja kiinnostukset mätsäävät ja, ja... Mutta kaipa se tarvisi sen kuuluisan kipinän siihen oheen vielä. :) Tietyllä tasolla typerää marmattaa tuollaisista asioista tällaisessa seurassa kun periaatteessa ratkaisu olisi siinä vierellä. Saa nähdä, mitä reissu tuo tullessaan. Kolmisen viikkoa aikaa yhdessä tien päällä.
Kivuliaan hyvä muistutus tämä on silti siitä, että missä elämäni oikeasti on. Ehkäpä sitä ensi vuonna jo asettuu tänne takaisin.
Kivuliaan hyvä muistutus tämä on silti siitä, että missä elämäni oikeasti on. Ehkäpä sitä ensi vuonna jo asettuu tänne takaisin.
keskiviikkona, elokuuta 19, 2009
Tuttua
Jollain tavalla huvittaa tämä tilanteen yhdenmukaisuus viimesyksyiseen. Lähinnä tunnetasolla siis. On edelleen epäselvää, mitä Puolalaisen suhteen haluaisin, vaikka järki on ihan samalla tasolla koko juttua vastaan kuin silloinkin. Viimeeksi lähdin osaltaan pakoon myös työperäistä vitutusta, mutta jollain tasolla varmasti kaipasin täysin uusia ympyröitä myös pään selvittämiseksi. Katsotaan onnistuisiko tällä kertaa paremmin unohtamaan... :)
Tunneraunio
Mun elämässäni on jotain ihan oikeasti väärin. Mitätön asia, joka kuitenkin on niin syvälle uurrettu ihmisen sisimpään, ettei sitä koskaan voi sieltä irroittaa. Sen voi jakaa toisen kanssa. Sen voi antaa lapselleen. Raamatussa sitä kuvaillaan vanhahtavan kauniisti toteamalla, että vaikka puhuisin ihmisten ja enkelten kielillä, mutta minulta puuttuisi rakkaus, olisin vain kumiseva vaski tai helisevä symbaali. Vaikka tuntisin kaikki salaisuudet ja kaiken tiedon, mutta minulta puuttuisi rakkaus, en olisi mitään.
Myönnän, että elämä ilman rakkautta olisi synkkä ja ankea. Rakkaus värittää elämän, täyttää sielun ja nostattaa mielen. Rakkaus, jonka voi pyyteettömästi antaa palkitsee tavalla, jota ei voi sanoiksi pukea. Rakkautta, jonka on menettänyt voi muistella kaiholla. Rakkaus, jota olet saanut osaksesi säilyy ikuisesti osana sinua.
Mutta rakkaus, jota et kykene toiselle antamaan vain rutistaa keuhkoistasi ilman ja langettaa sinut tyhjyyteen, jossa ei ole valoa taikka onnea.
Myönnän, että elämä ilman rakkautta olisi synkkä ja ankea. Rakkaus värittää elämän, täyttää sielun ja nostattaa mielen. Rakkaus, jonka voi pyyteettömästi antaa palkitsee tavalla, jota ei voi sanoiksi pukea. Rakkautta, jonka on menettänyt voi muistella kaiholla. Rakkaus, jota olet saanut osaksesi säilyy ikuisesti osana sinua.
Mutta rakkaus, jota et kykene toiselle antamaan vain rutistaa keuhkoistasi ilman ja langettaa sinut tyhjyyteen, jossa ei ole valoa taikka onnea.
tiistaina, elokuuta 18, 2009
Helsinkiin
Viikonlopuksi pääkaupunkiin. Mukavaa vaihtelua tähän pikkukaupungin tuskastuttavaan tapahtumattomuuteen. Pitää vielä hoidella hieman asioita sielläkin ennen matkaa, mutta hyvin väljällä aikataululla ollaan liikenteessä. Pitäisi varmaan nähdä tuttujakin siinä samalla kun taas reiluksi puoleksi vuodeksi lähtee.
Onko maalla tylsää? #4
En tiedä, mutta odotan kauhulla taas uuden Big Brother-kauden ja kouluammuskelujen alkamista. On täysin kiistatonta, että parin vuoden Big Brother-altistuksen jälkeen alkoi Suomessakin kouluammuskelut yleistyä ja kaksi viimeisintä ovat kummasti ajoittuneet juuri Big Brotherin tuotantojen kanssa samaan ajankohtaan. Tämä ei voi olla sattumaa! Kolmatta tuotantokautta ehti kulua vain vajaa kuukausi kunnes Kauhajoella alkoi rätistä. Pekka-Eric sentään seuraavalla tuotantokaudella jaksoi miltei kauden loppuun asti pimahtamatta, mutta silti en voi ymmärtää, miten ihmiset ovat niin täydellisen sokeita tästä syy-seuraussuhteesta. Tämä ei voi olla sattumaa. Ensin yhdeksän, sitten yksitoista. Monenko viattoman lapsen pitää vielä menettää henkensä, ennen kuin virkavalta alkaa toimia?
Myös muualla maailmassa on selkeästi havaittavissa sama ilmiö: Winnenden Saksassa yhdeksännellä tuotantokaudella, Virginia Tech USA:ssa kahdeksannen tuotantokauden mainostuksen alkaessa... Miksi elämää ei arvosteta? Ovatko mainostulot ihmishenkien arvoisia?
Tällaiset turhat riskit ihmisten mielenterveydelle pitäisi kieltää välittömästi! On täysin edesvastuutonta antaa mediayhtiöiden mädättää ihmisten aivoja ja harkintakykyä tällä tavalla. Kuinka lähelle täytyy tappajan tulla, ennen kuin päättäjät heräävät? Lapset ansaitsevat turvallisen kasvuympäristön ilman turhia, markkinatalouden aiheuttamia uhkia!
Myös muualla maailmassa on selkeästi havaittavissa sama ilmiö: Winnenden Saksassa yhdeksännellä tuotantokaudella, Virginia Tech USA:ssa kahdeksannen tuotantokauden mainostuksen alkaessa... Miksi elämää ei arvosteta? Ovatko mainostulot ihmishenkien arvoisia?
Tällaiset turhat riskit ihmisten mielenterveydelle pitäisi kieltää välittömästi! On täysin edesvastuutonta antaa mediayhtiöiden mädättää ihmisten aivoja ja harkintakykyä tällä tavalla. Kuinka lähelle täytyy tappajan tulla, ennen kuin päättäjät heräävät? Lapset ansaitsevat turvallisen kasvuympäristön ilman turhia, markkinatalouden aiheuttamia uhkia!
Love - Alone again or
Jostain kumman syystä olen kuunnellut tätä taas poikkeuksellisen paljon. Alkuperäiseltä vinyyliltä tosin ja mielestäni albumiversio onkin huomattavasti ylläolevaa livevetoa parempi.
Yeah, said it's all right
I won't forget
All the times I've waited patiently for you
And you'll do just what you choose to do
And I will be alone again tonight my dear
Yeah, I heard a funny thing
Somebody said to me
You know that I could be in love with almost everyone
I think that people are
The greatest fun
And I will be alone again tonight my dear
sunnuntai, elokuuta 16, 2009
Hiljaista taas
Suurin osa ajasta menee lähtöä suunnitellessa, vaikka tehtävää ei olekaan läheskään yhtä paljoa kuin viime vuonna Intiian lähtiessä. Viisumiasiat on kunnossa, eli passi suurlähetystössä ja vuokralainen on edelleen turvallisesti kämpillä. Tarpeellisten matkatavaroiden tilaus lähti liikkeelle ja jäljellä olevat asiat ovat varsin pieniä ja mitättömiä.
Mutta silti tuntuu, että mieli on jo toisaalla ja blogi jää kauas kakkoseksi. Ei sitä viime vuoden lopullakaan tullut paljoa reissun päältä päiviteltyä.
Mutta silti tuntuu, että mieli on jo toisaalla ja blogi jää kauas kakkoseksi. Ei sitä viime vuoden lopullakaan tullut paljoa reissun päältä päiviteltyä.
lauantaina, elokuuta 15, 2009
Portviini-Vauquelin
Lukaisin ohimennen MG-blogista erilaisista sienirakenteista ja tuo edellämainittu vaikutti sopivan simppeliltä ja nopealta kokeiltavaksi. Improvisoiduilla raaka-aineilla valkuaisvaahtoon sekoitettiin portviiniä ja tuotetta, jota en olisi uskonut käyttäväni: mansikanmakuista tomusokeria. Valmis vaahto mikroon muutamaksi sekunniksi ja portviinimansikkasieni oli valmista.
Ei mikään järisyttävä makuelämys, mutta ihan maistuvaa silti. Ja rakennehan tuossa oli pääosassa. Lopputuotetta pystyi leikkaamaan veitsellä ja koostumus (sekä maku) muistutti hieman vaahtokarkkia. Jatkojalostuksen paikka maun osalta. Rakenne oli varsin mieleinen, joten siltä osin kokeilu oli onnistunut, vaikka ihan täysin sienimäistä se ei ollutkaan. Mutta kosteaa, pehmeää, ilmavaa ja kiinteää silti.
Ei mikään järisyttävä makuelämys, mutta ihan maistuvaa silti. Ja rakennehan tuossa oli pääosassa. Lopputuotetta pystyi leikkaamaan veitsellä ja koostumus (sekä maku) muistutti hieman vaahtokarkkia. Jatkojalostuksen paikka maun osalta. Rakenne oli varsin mieleinen, joten siltä osin kokeilu oli onnistunut, vaikka ihan täysin sienimäistä se ei ollutkaan. Mutta kosteaa, pehmeää, ilmavaa ja kiinteää silti.
perjantaina, elokuuta 14, 2009
Muutos
Tämä blogi on selkeästi muuttumassa joksikin typeräksi musiikkivideoita ja paskoja reseptejä -blogiksi. Ei sillä, että paljoakaan kilpailua olisi tällä konseptilla, mutta tuskin on kysyntääkään.
Halusinpahan vaan sanoa, että tämänpäiväiset lohimedaljongit wasabivaahdolla olivat varsin maukkaita ja merkkasivat omalla kokkausuralla ensimmäistä oikeasti ruokaa täydentävää MG-kikkailua. Aiemmin kun on ehkä enemmänkin vain tutustunut tekniikoihin, mutta nyt kun hienonsi hieman soijalesitiiniä, sekoitti vesitilkkaan myös hieman wasabitahnaa ja maldonia ja vaahdotti, niin lopputulos oli sellainen, jota voisi kuvitella tarjoavansa vieraillekin joskus.
Suolainen wasabivaahto toimi oivasti paistetun lohen kanssa. Mitään tarkkoja mittoja ei ole, näppituntumalta kun tuon tein. Mutta ehdottomasti toimiva lisä annokseen.
Halusinpahan vaan sanoa, että tämänpäiväiset lohimedaljongit wasabivaahdolla olivat varsin maukkaita ja merkkasivat omalla kokkausuralla ensimmäistä oikeasti ruokaa täydentävää MG-kikkailua. Aiemmin kun on ehkä enemmänkin vain tutustunut tekniikoihin, mutta nyt kun hienonsi hieman soijalesitiiniä, sekoitti vesitilkkaan myös hieman wasabitahnaa ja maldonia ja vaahdotti, niin lopputulos oli sellainen, jota voisi kuvitella tarjoavansa vieraillekin joskus.
Suolainen wasabivaahto toimi oivasti paistetun lohen kanssa. Mitään tarkkoja mittoja ei ole, näppituntumalta kun tuon tein. Mutta ehdottomasti toimiva lisä annokseen.
Ever Fallen In Love
...säälittävintähän tässä on se, etten tiedä, pitäisikö minun ajatella tätä menneen vai tämän hetken tunnusbiisinä.
Alkuperäinen biisi The Buzzcocksilta, hyvinkin erilainen versio Nouvelle Vaguelta, mutta tämä nyt sellaisena menevänä ja hyvänkuuloisena tänne laitettakoon.
keskiviikkona, elokuuta 12, 2009
Menolippu
Kuun lopussa allekirjoittanut lähtee talvehtimaan Kaakkois-Aasiaan. Paluu näillä näkymin aikaisintaan maaliskuussa 2010.
Ihan kivaahan tämä työttömänä oleminen on.
Ihan kivaahan tämä työttömänä oleminen on.
torstaina, elokuuta 06, 2009
Sain vastauksen
Toisinaan sita saa eteensa biisin, joka onnistuu kulminoimaan jokaisen ajatuksen ja senhetkisen tunteen. Oikeastaan pitkasta aikaa olen tunnepuolella ehean oloinen ja onnellinen.
Hanging on too long.
It was just my mistake
Thinking you cared
It was just my mistake
Thinking you'd be there
That you'd be by my side
And that you wouldn't lie
My mistake
It was just my false hope
Thinking we'd last, yeah
It was just my false hope
Forgot all your pests
All those girls you denied
Smashed up hearts hung out to dry
I know it's wrong
Hanging on too long
I know it's wrong
Hanging on too long
But I beat 'em all
Hanging on too long
I was a fool for you
Right from the start, yeah
I was a fool for you
Hoping for a spark
For some kind of sign
That you would be mine
I know it's wrong, I do
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long
My heart was clutching
To what felt right
My head was hoping
It could put up a fight
I know it's wrong
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long
And I need to move on
I'm hanging on too long
I know it's wrong
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long
- Duffy: Hanging on too long
Hanging on too long.
It was just my mistake
Thinking you cared
It was just my mistake
Thinking you'd be there
That you'd be by my side
And that you wouldn't lie
My mistake
It was just my false hope
Thinking we'd last, yeah
It was just my false hope
Forgot all your pests
All those girls you denied
Smashed up hearts hung out to dry
I know it's wrong
Hanging on too long
I know it's wrong
Hanging on too long
But I beat 'em all
Hanging on too long
I was a fool for you
Right from the start, yeah
I was a fool for you
Hoping for a spark
For some kind of sign
That you would be mine
I know it's wrong, I do
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long
My heart was clutching
To what felt right
My head was hoping
It could put up a fight
I know it's wrong
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long
And I need to move on
I'm hanging on too long
I know it's wrong
Hanging on too long
And I know it's wrong
Hanging on too long
- Duffy: Hanging on too long
tiistaina, elokuuta 04, 2009
Ensimmäinen yö
Lentokentällä oli varsin mukava tavata, vaikka laukun viivästyminen venyttikin odotustani liki tunnilla alkuperäisestä. Puolalainen oli ihan aidosti iloinen nähdessämme ja ryntäsi sen kummemmin mutkittelematta suoraan halaamaan. Juttukin luisti varsin sivakasti, joten tavallaan jatkoimme aika pitkälti juurikin siitä mihin viimeeksi jäimme. Hämmentävää.
Henkisellä tasolla meillä synkkaa ihan selkeästi yhäkin. Fyysisesti luonnostaan välillemme mitoittuva välimatka on hyvin pieni, eli jos nojailen parvekekaiteeseen, tulee hän vierelleni siten, että olkavarret juuri ja juuri liikahtaessa koskevat. Myös etäisyys, jolla toisistamme yleensä seisomme paljastaisi helposti ulkopuoliselle tarkkailijalle salattua tarinaa siitä, mitä välillämme on.
Niin. Käytän tässä ihan tietoisesti preesensiä. Sillä omalta osaltani - kuten tiesinkin - mikään ei ole juurikaan muuttunut. Tunteita on siirretty taka-alalle, mutta minnekään ne eivät ole hiipuneet. Periaatteessa tästä saattaa kehkeytyä vähintäänkin toinen samanmoinen odotus, kuin mitä olen itseni antanut sietää tähänkin asti. Sillä vaikka olinpaikkamme ja ajankohta ei ole tälläkään kertaa suotuisa, tässä olisi silti ainesta johonkin todella suureen.
Se, mikä tästä tekee elokuvakäsikirjoituksen arvoista mustaa draamakomediaa on, että Puolalainen tuntee eksäänsä kohtaan juurikin samoin. No, osaanpahan ainakin eläytyä kokemiinsa tunteisiin ja hänellekin tulee viimeistään selväksi se, mitä tunnen häntä kohtaan.
Kaikesta tuosta juttelimme yömyöhään, samalla sängyllä, kiinni toisissamme. Ihan olosuhteiden pakostakin - asumuksessaan kun on vain yksi 80cm sänky - mutta se lienee sivuseikka. Oli ihana huomata se henkinen yhteys, mikä välillämme vieläkin on ja että sama rehellisyys, jolla pystymme puhumaan toisillemme on säilynyt ennallaan. Olimme myös erinäisten silittelyjen jälkeen kirjaimellisesti puolen sentin päässä suutelemasta hyvinkin pitkään, mutta sanattomalla yhteisellä päätöksellä jätimme sen pois ohjelmasta. Mutta saatana soikoon sitä sähkön määrää!
Joten mitä nyt? Ensimmäisen yhteisen yön jälkeen voin sanoa, ettei motivaatio odottamiseen ole hävinnyt minnekään. Hän on edelleen minulle kaikkea sitä, minkä vuoksi olisin valmis luopumaan, riutumaan, uhraamaan ja taistelemaan.
Henkisellä tasolla meillä synkkaa ihan selkeästi yhäkin. Fyysisesti luonnostaan välillemme mitoittuva välimatka on hyvin pieni, eli jos nojailen parvekekaiteeseen, tulee hän vierelleni siten, että olkavarret juuri ja juuri liikahtaessa koskevat. Myös etäisyys, jolla toisistamme yleensä seisomme paljastaisi helposti ulkopuoliselle tarkkailijalle salattua tarinaa siitä, mitä välillämme on.
Niin. Käytän tässä ihan tietoisesti preesensiä. Sillä omalta osaltani - kuten tiesinkin - mikään ei ole juurikaan muuttunut. Tunteita on siirretty taka-alalle, mutta minnekään ne eivät ole hiipuneet. Periaatteessa tästä saattaa kehkeytyä vähintäänkin toinen samanmoinen odotus, kuin mitä olen itseni antanut sietää tähänkin asti. Sillä vaikka olinpaikkamme ja ajankohta ei ole tälläkään kertaa suotuisa, tässä olisi silti ainesta johonkin todella suureen.
Se, mikä tästä tekee elokuvakäsikirjoituksen arvoista mustaa draamakomediaa on, että Puolalainen tuntee eksäänsä kohtaan juurikin samoin. No, osaanpahan ainakin eläytyä kokemiinsa tunteisiin ja hänellekin tulee viimeistään selväksi se, mitä tunnen häntä kohtaan.
Kaikesta tuosta juttelimme yömyöhään, samalla sängyllä, kiinni toisissamme. Ihan olosuhteiden pakostakin - asumuksessaan kun on vain yksi 80cm sänky - mutta se lienee sivuseikka. Oli ihana huomata se henkinen yhteys, mikä välillämme vieläkin on ja että sama rehellisyys, jolla pystymme puhumaan toisillemme on säilynyt ennallaan. Olimme myös erinäisten silittelyjen jälkeen kirjaimellisesti puolen sentin päässä suutelemasta hyvinkin pitkään, mutta sanattomalla yhteisellä päätöksellä jätimme sen pois ohjelmasta. Mutta saatana soikoon sitä sähkön määrää!
Joten mitä nyt? Ensimmäisen yhteisen yön jälkeen voin sanoa, ettei motivaatio odottamiseen ole hävinnyt minnekään. Hän on edelleen minulle kaikkea sitä, minkä vuoksi olisin valmis luopumaan, riutumaan, uhraamaan ja taistelemaan.
maanantaina, elokuuta 03, 2009
Viimeinen tunti
En sanoisi, että minua on hirveästi jännittänyt tämä tapaaminen, mutta nyt kun hänen lentonsa pitäisi laskeutua 44 minuutin kuluttua, alkaa kehossa ja mielessä tapahtua. Sormenpäät ottavat täristääkseen, kroppa on hermostuneen oloinen, odottava.
En yhtään tiedä miten nämä seuraavat tunnit, päivät tulevat menemään. Miten voikin olla niin paljon pelissä, vaikkei mitään, mitä ei aiemmin olisi jo hävittänyt, voikaan hävitä?
En yhtään tiedä miten nämä seuraavat tunnit, päivät tulevat menemään. Miten voikin olla niin paljon pelissä, vaikkei mitään, mitä ei aiemmin olisi jo hävittänyt, voikaan hävitä?
I love you, man!
Loistava leffa. Pidin kovasti leffan tunnelmasta ja huumorista. Osaan myös erittäin hyvin samaistua päähenkilöön, sillä tunnistan itsessäni hieman samanlaisia ominaisuuksia.
Ehkä silmiinpistävämpinä on hyvien miespuolisten kavereiden suhteellinen vähyys. Olen aina tullut paremmin ja helpommin toimeen naisten kanssa. Miehille ominainen käyttäytyminen, jota leffassakin parodioidaan varsin onnistuneesti, on aina tuntunut itselleni hieman vieraalta. Joviaalina ihmisenä sitä kuitenkin mukautuu helposti porukkaan ja mitään varsinaista ongelmaa ei ole. Mutta sellainen henkinen yhteys syntyy huomattavasti helpommin naisiin. En tiedä mikä siinä on taustalla, mutta jollain tasolla vaan synkkaa paremmin vastakkaisen sukupuolen kanssa, ihan vain kavereina tai ystävinäkin.
Ehkäpä ainoana haittapuolena on toisinaan kuunnella naispuolisten ystävien avautumisia miessuhteistaan. Siis jos itse edes jossain vaiheessa olisi voinut kuvitella jotain enemmän itsensä ja sen toisen välille. Ja miehethän kuvittelevat.
Mutta muutamaankin kertaan olen kuullut panettelua siitä, miten kyseiset naiset vertailevat miessäätöjään minuun ja tulee vähän sellainen olo, että olisi työhaastattelussa, jossa minulle kerrotaan, että olen selkeästi paras hakija, mutta en saa paikkaa. Itseasiassa olen sen verran hyvä hakija, että kaikkia tulevia hakijoita voi hyvin verrata minuun, mutta silti minulle ei tarjota paikkaa.
Tietenkin se hieman lohduttaa, kun toinen harmittelee siinä samassa, että jokin ei vaan ole kolahtanut siinä mielessä. Että edes rationaalisella tasolla toinen toivoo tuntevansa jotain enemmänkin.
Mutta tässä palataan sitten taas sen perusasian äärelle, jota lienen toitottanut useasti aiemminkin: tunteitaan olisi kiva voida hallita, mutta siinä samalla niistä katoaisi kaikki se lumo, mikä niihin liittyy.
Ehkä silmiinpistävämpinä on hyvien miespuolisten kavereiden suhteellinen vähyys. Olen aina tullut paremmin ja helpommin toimeen naisten kanssa. Miehille ominainen käyttäytyminen, jota leffassakin parodioidaan varsin onnistuneesti, on aina tuntunut itselleni hieman vieraalta. Joviaalina ihmisenä sitä kuitenkin mukautuu helposti porukkaan ja mitään varsinaista ongelmaa ei ole. Mutta sellainen henkinen yhteys syntyy huomattavasti helpommin naisiin. En tiedä mikä siinä on taustalla, mutta jollain tasolla vaan synkkaa paremmin vastakkaisen sukupuolen kanssa, ihan vain kavereina tai ystävinäkin.
Ehkäpä ainoana haittapuolena on toisinaan kuunnella naispuolisten ystävien avautumisia miessuhteistaan. Siis jos itse edes jossain vaiheessa olisi voinut kuvitella jotain enemmän itsensä ja sen toisen välille. Ja miehethän kuvittelevat.
Mutta muutamaankin kertaan olen kuullut panettelua siitä, miten kyseiset naiset vertailevat miessäätöjään minuun ja tulee vähän sellainen olo, että olisi työhaastattelussa, jossa minulle kerrotaan, että olen selkeästi paras hakija, mutta en saa paikkaa. Itseasiassa olen sen verran hyvä hakija, että kaikkia tulevia hakijoita voi hyvin verrata minuun, mutta silti minulle ei tarjota paikkaa.
Tietenkin se hieman lohduttaa, kun toinen harmittelee siinä samassa, että jokin ei vaan ole kolahtanut siinä mielessä. Että edes rationaalisella tasolla toinen toivoo tuntevansa jotain enemmänkin.
Mutta tässä palataan sitten taas sen perusasian äärelle, jota lienen toitottanut useasti aiemminkin: tunteitaan olisi kiva voida hallita, mutta siinä samalla niistä katoaisi kaikki se lumo, mikä niihin liittyy.
lauantaina, elokuuta 01, 2009
Erilainen syntymäpäivä
Synttärijuhlat ovat onnistuneet vasta sitten kun joku viedään sairaalaan, sanovat. No, se tuli hoidettua jo heti aamusta ja siellä se äiti edelleenkin on. Pitäisi varmaankin laittaa lotto vetämään kun samaan huusholliin sattuu Parkinson, selkärangan tuberkuloosi ja toisen asteen neuroborrelioosi. Taitaa olla todennäköisyydet aika kohdillaan...
Unia ja tunteita
Parina aamuna olen nyt herännyt siihen, että jokin alitajunnassa on kertonut minulle, että jotain epämiellyttävää Puolalaisen suhteen on tapahtunut. Jokainen tekstiviestiääni ja pikaviestialoitus nostattaa pulssia ikävällä tavalla - josko toinen vaikka peruukin koko homman.
Mutta huomenna olen jo reissussa, kävi miten kävi. Perhoset vatsanpohjassa ovat jokseenkin lievä ilmaus. Tuntuu enemmänkin dieselaggregaatilla toimivalta pyörösahalta vatsassa.
Mutta huomenna olen jo reissussa, kävi miten kävi. Perhoset vatsanpohjassa ovat jokseenkin lievä ilmaus. Tuntuu enemmänkin dieselaggregaatilla toimivalta pyörösahalta vatsassa.
perjantaina, heinäkuuta 31, 2009
Note to self
Jos olet aiemmin laittanut sellaista tuliseksi ryyditettyä kiinalaistyyppistä sweet&sour -mössöä, ei välttämättä ylimääräinen rouhittu chili ja cl tabascoa ole kuitenkaan se paras mahdollinen vaihtoehto uudelleenlämmittäessä sitä ruokaa.
Mutta kun se vaan tuntuu niin hyvältä...
Mutta kun se vaan tuntuu niin hyvältä...
keskiviikkona, heinäkuuta 29, 2009
Perhehistoriaa
En ole koskaan lukenut äitini kirjoittamia kirjoja, mutta lukaisin nyt hänen esikoisteoksensa, joka on julkaistu hänen ollessaan kuuden-seitsemäntoista vanha. Fiktionaalinen teos, mutta taustat tietäen hyvinkin omaelämänkerrallinen osaltaan.
Tietysti nuoruus kuusikymmenluvun lopulla oli mielenkiintoinen, mutta kun pääasiassa ovat tunteet ja tuntemukset, ei teksti sinällään vanhene. Mitään kirjallisuuden merkkiteosta tuosta nyt ei saa tekemälläkään, sillä on jokseenkin selvää, että kirjoittajana on ollut teini-ikäinen, vaaleanpunaisia sydämiä nähnyt (ja menettänyt) tyttö. Mutta katsauksena oman vanhemman sielunelämään se pitää otteessaan varsin hyvin.
Suurin kokemus tuosta nyt kuitenkin tuli ajatusten hetkittäisestä samankaltaisuudesta ja myös siitä suhtautumisesta maailmaan, jonka hän on ilmeisen hyvin kasvatuksen myötä onnistunut lapsilleen siirtämään. Tietysti hänellä oli enemmän vasemmistolainen suhtautuminen moniin asioihin - lähinnä vastavetona muuten varsin valkoiseen sukuhistoriaan. Mutta koska politiikasta tai uskonnosta ei koskaan meidän perheessä puhuttu, sai molemmat lapset muokata oman maailmankuvansa oman ajattelun kautta. Siten onkin jännää, miten erilaiset ihmiset minusta ja siskostani onkaan tullut. Uskonto, jota äidillenikin vielä opetettiin rankimman syyllistämisen kautta, tosin putosi sen sukupolven myötä tästä perheestä. Isoäidin hautajaisissa kirkon eturivissä istuvista kahdeksasta lähisukulaisesta vain yksi enää kuului kirkkoon.
Avartavaa ja mielenkiintoista luettavaa kuitenkin. Vaikka saakin jaarittelemaan.
Tietysti nuoruus kuusikymmenluvun lopulla oli mielenkiintoinen, mutta kun pääasiassa ovat tunteet ja tuntemukset, ei teksti sinällään vanhene. Mitään kirjallisuuden merkkiteosta tuosta nyt ei saa tekemälläkään, sillä on jokseenkin selvää, että kirjoittajana on ollut teini-ikäinen, vaaleanpunaisia sydämiä nähnyt (ja menettänyt) tyttö. Mutta katsauksena oman vanhemman sielunelämään se pitää otteessaan varsin hyvin.
Suurin kokemus tuosta nyt kuitenkin tuli ajatusten hetkittäisestä samankaltaisuudesta ja myös siitä suhtautumisesta maailmaan, jonka hän on ilmeisen hyvin kasvatuksen myötä onnistunut lapsilleen siirtämään. Tietysti hänellä oli enemmän vasemmistolainen suhtautuminen moniin asioihin - lähinnä vastavetona muuten varsin valkoiseen sukuhistoriaan. Mutta koska politiikasta tai uskonnosta ei koskaan meidän perheessä puhuttu, sai molemmat lapset muokata oman maailmankuvansa oman ajattelun kautta. Siten onkin jännää, miten erilaiset ihmiset minusta ja siskostani onkaan tullut. Uskonto, jota äidillenikin vielä opetettiin rankimman syyllistämisen kautta, tosin putosi sen sukupolven myötä tästä perheestä. Isoäidin hautajaisissa kirkon eturivissä istuvista kahdeksasta lähisukulaisesta vain yksi enää kuului kirkkoon.
Avartavaa ja mielenkiintoista luettavaa kuitenkin. Vaikka saakin jaarittelemaan.
Kappas
Hmm, takaisin tullessa pitänee käyttää hyväksi Siljan kertyneet ja vanhaksi menevät bonuspisteet. Reittimatka Tukholmasta Turkuun kun irtoaisi näemmä A Premium luokan hytissä juuri sopivalla pistemäärällä ja parilla kympillä pääsee bussilla Oslosta Tukholmaan.
Käytetään mielummin aikaa kuin rahaa. Kun kiirettä ei kerran ole.
Käytetään mielummin aikaa kuin rahaa. Kun kiirettä ei kerran ole.
tiistaina, heinäkuuta 28, 2009
Liput varattu
Tai menolippu pelkästään vielä toistaiseksi. Eihän sitä koskaan tiedä.
Oikeastaan seuraava deadline on olla Bangkokissa lokakuun lopulla, joten mitään hirveää hätää ei kuitenkaan ole. Rehellisyyden nimissä en nyt ajatellut siellä pitkään olevani, mutta kuten todettu, ei minulla tässä parempaakaan tekemistä ole.
Suurimmaksi osaksi reissun tavoite itselleni on saada edes jonkinlaista päivitystä tähän tilanteeseen. Roikkumisen lopettaminen olisi helpompaa jos kuulisi sen yhden sanan, toisaalta myös jonkinlainen sysäys toiseenkin suuntaan olisi ihan myönteinen asia. Kun eivät ne tunteet sieltä minnekään katoa, vaikka niitä kuinka yrittäisi täyttää jollain muulla.
Ja kävi miten kävi, haluaisin tähän hommaan jotain selvyyttä, suuntaan tai toiseen. Ja jos se menee huonompaan, niin ei ainakaan yrittämisen puutteesta johtunut. Paikallaan oleminen ja epätietoisuus kun ärsyttävät ainakin allekirjoittanutta ehkä eniten maailmassa.
Oikeastaan seuraava deadline on olla Bangkokissa lokakuun lopulla, joten mitään hirveää hätää ei kuitenkaan ole. Rehellisyyden nimissä en nyt ajatellut siellä pitkään olevani, mutta kuten todettu, ei minulla tässä parempaakaan tekemistä ole.
Suurimmaksi osaksi reissun tavoite itselleni on saada edes jonkinlaista päivitystä tähän tilanteeseen. Roikkumisen lopettaminen olisi helpompaa jos kuulisi sen yhden sanan, toisaalta myös jonkinlainen sysäys toiseenkin suuntaan olisi ihan myönteinen asia. Kun eivät ne tunteet sieltä minnekään katoa, vaikka niitä kuinka yrittäisi täyttää jollain muulla.
Ja kävi miten kävi, haluaisin tähän hommaan jotain selvyyttä, suuntaan tai toiseen. Ja jos se menee huonompaan, niin ei ainakaan yrittämisen puutteesta johtunut. Paikallaan oleminen ja epätietoisuus kun ärsyttävät ainakin allekirjoittanutta ehkä eniten maailmassa.
sunnuntai, heinäkuuta 26, 2009
I would fly 491 miles
Mielessä pyörii edelleen, että pitäisikö sitten kuitenkin uhrata aikaa ja rahaa taas vaihteeksi Puolalaisen vuoksi ja käydä siellä Oslossa. Tietysti tyyliseikoista voidaan olla montaa mieltä, mutta olisihan se tavallaan hienoa olla iltapäivästä vastassa lentokentällä ja illan myötä jo lähteä pois. Eihän siinä mitään järkeä ole, mutta ei tunteita koskaan ole rationaalisella tasolla mitattukaan. Pikemminkin päinvastoin.
But I would walk 500 miles
And I would walk 500 more
Just to be the man who walked a 1000 miles
To fall down at your door
- The Proclaimers : I'm gonna be (500 miles)
But I would walk 500 miles
And I would walk 500 more
Just to be the man who walked a 1000 miles
To fall down at your door
- The Proclaimers : I'm gonna be (500 miles)
lauantaina, heinäkuuta 25, 2009
Pitkäveteistä
Yritin muotoilla tähän postausta siitä, kuinka typerää pillurallin ajaminen on, mutta kun täällä ei muutakaan tekemistä ole, niin voisihan tuosta lähteä kierrokselle. Jos vaik jottai tutui nägis.
Ohjelmaidea
Siirrytään televisiosarjahäirinnästä sisällöntuotantoon.
Keksin ohjelmaformaatin, jonka kantavana ideana on laittaa greenscreenin eteen bikineissä heiluva blondi sopertamaan epäselvyyksiä. Chroma keyn tolerance-säädöt pitää ehdottomasti säätää ihan vituilleen (koska vihreä spill nyt vaan näyttää tosi kivalta hävyn tienoilla). Taustalla voisi pyörittää luuppina epämääräistä ja huonosti kuvattua viiden minuutin stock footagea uimarannasta. Avustaja voi heitellä chroma keyllä poistettavaa vihreää sisältäviä rantapalloja kohti juontajaa. Ruudun alareunassa voi sitten pyörittää tekstiviestichattia, jossa viestit maksaa euron kappalee... Ei ku hitto. Toihan on jo tehty.
Kukakohan ton rantalentiksen idean on saanut myytyä maikkarille? Sille kaverille voisi töitä tarjotakin.
Keksin ohjelmaformaatin, jonka kantavana ideana on laittaa greenscreenin eteen bikineissä heiluva blondi sopertamaan epäselvyyksiä. Chroma keyn tolerance-säädöt pitää ehdottomasti säätää ihan vituilleen (koska vihreä spill nyt vaan näyttää tosi kivalta hävyn tienoilla). Taustalla voisi pyörittää luuppina epämääräistä ja huonosti kuvattua viiden minuutin stock footagea uimarannasta. Avustaja voi heitellä chroma keyllä poistettavaa vihreää sisältäviä rantapalloja kohti juontajaa. Ruudun alareunassa voi sitten pyörittää tekstiviestichattia, jossa viestit maksaa euron kappalee... Ei ku hitto. Toihan on jo tehty.
Kukakohan ton rantalentiksen idean on saanut myytyä maikkarille? Sille kaverille voisi töitä tarjotakin.
perjantaina, heinäkuuta 24, 2009
Idea
Jos nyt sivuutetaan nopeasti se sivuseikka, että katselen perjantai-iltana yksin kotona TV:stä viettelysten saarta ja leikitään ettei sitä koskaan tapahtunut, niin voidaan mennä siihen ideaan.
Olisi varmastikin ihan hauskaa jollain vastakkaista sukupuolta olevilla kaveruksilla ilmoittautua tuonne viettelysten saarelle esittämällä seurustelukumppaneita. Siinähän sitten saisi molemmat rellestää kohtuullisen vapaasti ja katsojia ihmetyttäisi. Mutta omalla kohdalla ainakin olisi sama tilanne kuin Big Brother-talon kanssa. Se olisi varmasti hauskaa, mutta vain jos sitä ei televisioitaisi.
Olisi varmastikin ihan hauskaa jollain vastakkaista sukupuolta olevilla kaveruksilla ilmoittautua tuonne viettelysten saarelle esittämällä seurustelukumppaneita. Siinähän sitten saisi molemmat rellestää kohtuullisen vapaasti ja katsojia ihmetyttäisi. Mutta omalla kohdalla ainakin olisi sama tilanne kuin Big Brother-talon kanssa. Se olisi varmasti hauskaa, mutta vain jos sitä ei televisioitaisi.
Kaupungissahan on yöelämää!
Piti käydä nopeasti yksillä katsastamassa, kun vanha tuttu miehineen esiintyi paikallisessa ravintolassa, mutta jotenkin tähän iltaan sai sitten kuitenkin mahdutettua useita alkoholiannoksia, yhden saksalais-puolalaisen naisihmisen sekä skeptisiä ja minua vastaan juonittelevia saksalais-puolalaisen naisihmisen paikallisia kavereita, jotka kuitenkin viiden minuutin puhuttelun jälkeen halasivat ja pyysivät anteeksi ennakkoasenteitaan. Jatkoja suunnitellessa olin kuitenkin jo sen verran valmis, että päätin lähteä kotiin blogaamaan. Johan tässä yhdessä illassa tuli enemmän juttua kuin edeltävänä kuukautena. Turha mennä sitä pilaamaan millään sen kovemmilla yrittämisillä.
Vaikka olisihan sitä voinut ilmoittautua vapaaehtoiseksi kuskiksi huomiseksi Raumalle, mutta kun pikkumainen minäni oli silti ottanut itseensä alkuillan karsastamisesta, niin en viitsinyt sanoa mitään. Ja olisinhan minä voinut seuruetta käydä saaristossa veneelläkin ajeluttamassa, kun suunnitellusta kipparista ei kuulemma ollut kahteen viikkoon kuulunut mitään. Mutta en viitsinyt sanoa mitään. Olisi ollut kiva ihan rauhassa tutustua ja sitä myöten tarjota myös noita mahdollisuuksia, mutta eihän pikkukaupungissa suvaitse vieraisiin ihmisiin tutustua. Kuten eräs seurueen naisista - humalassa ja liian äänekkäästi - kuiskikin: ei hän ollut edes nähnyt minua aiemmin. Joten pakkohan sitä on vähintään olla raiskaamisaikeet mielessä liikkeellä. Kun ei kerran aiemmin ole täällä näkynyt.
Tuollaistahan se meno oli jo teinivuosinakin. Joko oli porukassa tai sitten ei. Itse kuuluin jälkimmäiseen ryhmään, mutta muutin lukioon mentäessä asumaan omillani Kallioon ja jälkikäteen ei voi muuta kuin onnitella itseään valinnastaan. Hulluksihan täällä olisi tullut.
Vaikka olisihan sitä voinut ilmoittautua vapaaehtoiseksi kuskiksi huomiseksi Raumalle, mutta kun pikkumainen minäni oli silti ottanut itseensä alkuillan karsastamisesta, niin en viitsinyt sanoa mitään. Ja olisinhan minä voinut seuruetta käydä saaristossa veneelläkin ajeluttamassa, kun suunnitellusta kipparista ei kuulemma ollut kahteen viikkoon kuulunut mitään. Mutta en viitsinyt sanoa mitään. Olisi ollut kiva ihan rauhassa tutustua ja sitä myöten tarjota myös noita mahdollisuuksia, mutta eihän pikkukaupungissa suvaitse vieraisiin ihmisiin tutustua. Kuten eräs seurueen naisista - humalassa ja liian äänekkäästi - kuiskikin: ei hän ollut edes nähnyt minua aiemmin. Joten pakkohan sitä on vähintään olla raiskaamisaikeet mielessä liikkeellä. Kun ei kerran aiemmin ole täällä näkynyt.
Tuollaistahan se meno oli jo teinivuosinakin. Joko oli porukassa tai sitten ei. Itse kuuluin jälkimmäiseen ryhmään, mutta muutin lukioon mentäessä asumaan omillani Kallioon ja jälkikäteen ei voi muuta kuin onnitella itseään valinnastaan. Hulluksihan täällä olisi tullut.
torstaina, heinäkuuta 23, 2009
Näennäistieteellinen käyttäytymismallikartoituksen irtokarkkipussitesti
Osin yhdyssanojen rakentamisen riemusta ja osin ennakoituna tarkennuksena Kesiksen kommenttilootassa oletettavasti jonkun pyytämään lisätietoon, jaettakoon kansalle nyt yleiseen tietoon, mitä kaikkea yhteisestä irtokarkkipussista (yleensä testiä tekevä mies) voi päätellä.
Testi on paras suorittaa esim. CandyKingin irtokarkkilaatikoilla, sillä valmiit karkkipussit eivät koskaan anna yhtä tarkkaa kuvaa naisesta, vaikka samat perusperiaatteet pätevätkin.
Pussin materiaalin valitseminen
Onko vastapuoli hirveä viherpiipertäjä, joka vaatii ekologisempaa vaihtoehtoa perustellen huolensa pienellä kuvalla kärsivästä kuutista? Tietääkö hän että se muovipussi saattaa olla rapisevaa paperipussia ekologisempi vaihtoehto, vai perustuuko hänen aktivisminsa mielikuviin? Kiukkuinen feministi ei periaatteesta anna sinun valita pussia, sillä hänkin osaa sen tehdä aivan hyvin. Jos kohautat olkaasi, niin valmistaudu hyytävään katseeseen ja pihisevään luentoon patriarkaalisen yhteiskunnan kasvattamista kusipäämiehistä, jotka eivät anna valtaa naisille pelkästään siitä syystä, ettei heillä roiku lantiolta mitään ylimääräistä. Jos puhuttelussa sivutaan kuohitsemista, tulee hälytyskellojen soida ja miehen olla erittäin tarkka jos ilta suuresta munauksesta johtuen silti johtaa intiimimpään kanssakäymiseen. Todennäköisesti kuulet vielä munaamisen etymologian ja siitä, miten se nyt vaan yksinkertaisesti on syntynyt miesten kyvyttömyydestä hoitaa asioita.
Karkkien valitseminen
Avain naisen sieluun ja psyykeeseen. Hedelmäkarkit viestivät lämmöstä, iloisuudesta ja välittämisestä. Suklaa on nautiskelijan valinta ja ehkä tasapainoisin kaikista valinnoista. Salmiakki katkeruudesta ja sisällä kytevästä vihasta. Jugurttirusinat ja muut päällystetyt hedelmät kielivät pitkistä jaksoista, jolloin pitää kuunnella naisen mankumista liikakiloista ja olla jatkuvasti vastaamassa oikein kysymykseen "näytänkö mä lihavalta tässä?". Kirpeiden karkkien ystävät ovat monesti seksuaalisesti avoimia nymfomaaneja, joilla monesti on myös punertava ja kihara tukka. Miehen voi saada hulluksi ottamalla pussiin pelkkiä kirpeitä karkkeja. Kirpeät salmiakkikarkit kielivät konservatiivisemmasta seksipedosta kun taas Missä X:iä pussukkaan tunkevat neidot käytännössä katsoen lupaavat sessioita, joiden jälkeen mitään huonekalua ei voi enää asunnossaan katsoa saamatta sellaista tietävää virnettä kasvoilleen.
Karkkien napostelu
Jos karkit on mutustettu jo mainosten aikana loppuun, voi tulevaisuus olla varsin mielenkiintoinen, sillä nainen on spontaani ja helposti asioista innostuva tekijätyyppi. Hän ei myöskään ole yltiökriittinen syömisensä suhteen, joten hänet voi todennäköisesti juottaa leffan jälkeen läheisessä drinkkibaarissa lähtökuntoon jos verbaaliset avut tai oma ulkonäkö eivät yksinään riitä. Tasaisesti karkinkulutusta säätelevä tapaus on todennäköisesti systemaattinen ja laskelmoiva, joten jos et voi kuvitella hankkivasi lasta ja asuntolainaa hänen kanssaan, kannattaa peli puhaltaa poikki mahdollisimman aikaisin.Jos naisella on karkkia jäljellä vielä elokuvan lopussa, ei hän voi koskaan saada täyttä tyydytystä mieheltä sängyssä. Jos naisella on jugurttirusinoita jäljellä vielä elokuvan lopussa, kannattaa juosta nopeasti pois.
Muut koemetodit
Yllä mainittujen, ns. autoinstanttiaattisten merkkien perusteella voivat miehet helposti tehdä lisäkokeita tutkimalla naisen reaktioa mm. kymmenen karkin samanaikaisella suuhun tunkemisella, karkkien rohmuamisella sekä käden lepuuttamisella karkkipussissa. Myös äänekäs mässyttäminen leffan hiljaisten kohtien aikana on hyvä indikaattori naisen suhtautumisesta mieheen.
Mutta suhteen laadusta ja sen etenemisestä tuo yhteinen karkkipussi kolmansilla treffeillä ei kerro mitään. Sen voitte unohtaa.
Testi on paras suorittaa esim. CandyKingin irtokarkkilaatikoilla, sillä valmiit karkkipussit eivät koskaan anna yhtä tarkkaa kuvaa naisesta, vaikka samat perusperiaatteet pätevätkin.
Pussin materiaalin valitseminen
Onko vastapuoli hirveä viherpiipertäjä, joka vaatii ekologisempaa vaihtoehtoa perustellen huolensa pienellä kuvalla kärsivästä kuutista? Tietääkö hän että se muovipussi saattaa olla rapisevaa paperipussia ekologisempi vaihtoehto, vai perustuuko hänen aktivisminsa mielikuviin? Kiukkuinen feministi ei periaatteesta anna sinun valita pussia, sillä hänkin osaa sen tehdä aivan hyvin. Jos kohautat olkaasi, niin valmistaudu hyytävään katseeseen ja pihisevään luentoon patriarkaalisen yhteiskunnan kasvattamista kusipäämiehistä, jotka eivät anna valtaa naisille pelkästään siitä syystä, ettei heillä roiku lantiolta mitään ylimääräistä. Jos puhuttelussa sivutaan kuohitsemista, tulee hälytyskellojen soida ja miehen olla erittäin tarkka jos ilta suuresta munauksesta johtuen silti johtaa intiimimpään kanssakäymiseen. Todennäköisesti kuulet vielä munaamisen etymologian ja siitä, miten se nyt vaan yksinkertaisesti on syntynyt miesten kyvyttömyydestä hoitaa asioita.
Karkkien valitseminen
Avain naisen sieluun ja psyykeeseen. Hedelmäkarkit viestivät lämmöstä, iloisuudesta ja välittämisestä. Suklaa on nautiskelijan valinta ja ehkä tasapainoisin kaikista valinnoista. Salmiakki katkeruudesta ja sisällä kytevästä vihasta. Jugurttirusinat ja muut päällystetyt hedelmät kielivät pitkistä jaksoista, jolloin pitää kuunnella naisen mankumista liikakiloista ja olla jatkuvasti vastaamassa oikein kysymykseen "näytänkö mä lihavalta tässä?". Kirpeiden karkkien ystävät ovat monesti seksuaalisesti avoimia nymfomaaneja, joilla monesti on myös punertava ja kihara tukka. Miehen voi saada hulluksi ottamalla pussiin pelkkiä kirpeitä karkkeja. Kirpeät salmiakkikarkit kielivät konservatiivisemmasta seksipedosta kun taas Missä X:iä pussukkaan tunkevat neidot käytännössä katsoen lupaavat sessioita, joiden jälkeen mitään huonekalua ei voi enää asunnossaan katsoa saamatta sellaista tietävää virnettä kasvoilleen.
Karkkien napostelu
Jos karkit on mutustettu jo mainosten aikana loppuun, voi tulevaisuus olla varsin mielenkiintoinen, sillä nainen on spontaani ja helposti asioista innostuva tekijätyyppi. Hän ei myöskään ole yltiökriittinen syömisensä suhteen, joten hänet voi todennäköisesti juottaa leffan jälkeen läheisessä drinkkibaarissa lähtökuntoon jos verbaaliset avut tai oma ulkonäkö eivät yksinään riitä. Tasaisesti karkinkulutusta säätelevä tapaus on todennäköisesti systemaattinen ja laskelmoiva, joten jos et voi kuvitella hankkivasi lasta ja asuntolainaa hänen kanssaan, kannattaa peli puhaltaa poikki mahdollisimman aikaisin.Jos naisella on karkkia jäljellä vielä elokuvan lopussa, ei hän voi koskaan saada täyttä tyydytystä mieheltä sängyssä. Jos naisella on jugurttirusinoita jäljellä vielä elokuvan lopussa, kannattaa juosta nopeasti pois.
Muut koemetodit
Yllä mainittujen, ns. autoinstanttiaattisten merkkien perusteella voivat miehet helposti tehdä lisäkokeita tutkimalla naisen reaktioa mm. kymmenen karkin samanaikaisella suuhun tunkemisella, karkkien rohmuamisella sekä käden lepuuttamisella karkkipussissa. Myös äänekäs mässyttäminen leffan hiljaisten kohtien aikana on hyvä indikaattori naisen suhtautumisesta mieheen.
Mutta suhteen laadusta ja sen etenemisestä tuo yhteinen karkkipussi kolmansilla treffeillä ei kerro mitään. Sen voitte unohtaa.
tiistaina, heinäkuuta 21, 2009
Kysely
Hihkaiskaa kommenttilaatikkoon, jos osaatte samaistua aiheeseen tai teillä on vastaavia tai täysin päinvastaisia kokemuksia.
Juttelin nimittäin viikonloppu, pari sitten vuokralaisen kanssa ihmissuhteista ja siitä, miten naisilla on tapana kiintyä ja takertua vääränlaisiin miehiin - monesti siihen ensimmäiseen rakastettuun - ja hakkaavan päätänsä seinään ties kuinka kauan ennen lopullista eropäätöstä. Järkeilimme yhdessä, että homman täytyy liittyä siihen, että kehenkään muuhun ei ole aiemmin ollut yhtä vahvaa tunnesidettä ja siten niiden tunteiden huumassa toiselta sietää enemmän kuin olisi tarvetta. Kaiken pystyy kuittaamaan sillä, kuinka voimakkaita tunteet ovat ja kuinka sitä toista niin rakastaa. Koska ei ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa keneenkään muuhun, ei osaa välttämättä ajatella, että itselle voisi olla tarjolla jotain parempaakin. Että jos vielä hetken aikaa odotan niin kyllä se siitä muuttuu tai asettuu aloilleen. Ja sitten jossain vaiheessa kun on riittävästi päätään hakannut seinään, tulee aika, jolloin pystyy viimein tekemään lopullisia päätöksiä seurustelun suhteen (jonka jälkeen sitten pari kertaa palataan yhteen ja erotaan ennen oikeasti lopullista eroa). Ja vasta tämän, "jokanaisen kehitysprosessiin" kuuluvan tuskastelun jälkeen osaa ruveta etsimään miehestä jotain muutakin kuin "jännittävyyttä" ja "elämyksiä".
Siis että pitääkö naisen kokea ensin huonoa kohtelua ja välinpitämättömyyttä osatakseen todella arvostaa miestä, joka oikeasti välittää ja pitää huolta, ei sekoile tai pitele pahoin ja tarjoaa vain luotettavaa kumppanuutta ja rakkautta? Yllättävän monesti nimittäin ainakin omassa tuttavapiirissä tarina menee enemmän tai vähemmän juuri em. kaavaa noudattaen.
Juttelin nimittäin viikonloppu, pari sitten vuokralaisen kanssa ihmissuhteista ja siitä, miten naisilla on tapana kiintyä ja takertua vääränlaisiin miehiin - monesti siihen ensimmäiseen rakastettuun - ja hakkaavan päätänsä seinään ties kuinka kauan ennen lopullista eropäätöstä. Järkeilimme yhdessä, että homman täytyy liittyä siihen, että kehenkään muuhun ei ole aiemmin ollut yhtä vahvaa tunnesidettä ja siten niiden tunteiden huumassa toiselta sietää enemmän kuin olisi tarvetta. Kaiken pystyy kuittaamaan sillä, kuinka voimakkaita tunteet ovat ja kuinka sitä toista niin rakastaa. Koska ei ole koskaan tuntenut mitään vastaavaa keneenkään muuhun, ei osaa välttämättä ajatella, että itselle voisi olla tarjolla jotain parempaakin. Että jos vielä hetken aikaa odotan niin kyllä se siitä muuttuu tai asettuu aloilleen. Ja sitten jossain vaiheessa kun on riittävästi päätään hakannut seinään, tulee aika, jolloin pystyy viimein tekemään lopullisia päätöksiä seurustelun suhteen (jonka jälkeen sitten pari kertaa palataan yhteen ja erotaan ennen oikeasti lopullista eroa). Ja vasta tämän, "jokanaisen kehitysprosessiin" kuuluvan tuskastelun jälkeen osaa ruveta etsimään miehestä jotain muutakin kuin "jännittävyyttä" ja "elämyksiä".
Siis että pitääkö naisen kokea ensin huonoa kohtelua ja välinpitämättömyyttä osatakseen todella arvostaa miestä, joka oikeasti välittää ja pitää huolta, ei sekoile tai pitele pahoin ja tarjoaa vain luotettavaa kumppanuutta ja rakkautta? Yllättävän monesti nimittäin ainakin omassa tuttavapiirissä tarina menee enemmän tai vähemmän juuri em. kaavaa noudattaen.
Onko maalla tylsää? #3
En tiedä, mutta toisinaan huudan tyhjään huoneeseen "Mä tiedän että te kuuntelette". Jos siellä ei ole ketään, kukaan ei kuule sitä. Jos taas kuulee, niin saan todennäköisesti aikaan aiheetonta suhinaa kadun toiselle puolelle parkkeeratussa kukkalähetysautossa, joka on seissyt tuossa jo kolme vuorokautta.
Olenko hullu?
Mieleni tekisi kovasti lähteä elokuun alussa käymään Oslossa. Ei muuten, mutta kun Puolalainen muuttaa muutamaksi kuukaudeksi sinne niin olisi ihan kiva nähdä hänen naamansa kun olisi lentokentällä vastassa...
Miten johonkin ihmiseen voikin näin kiintyä?
Miten johonkin ihmiseen voikin näin kiintyä?
maanantaina, heinäkuuta 20, 2009
Karma
Oli tietyllä tavalla mukava saada vahvistus siihen, mitä olin epäillytkin Puolalaisen suhteen. Että hänellä on ollut ihmissuhderintamalla jotain muuta menossa, mutta on vain päättänyt vaieta siitä (vähän kuin itse suhteestani Fantasiaan). Kunnes ero nyt sattui sitten kohdalleen.
Keskustelimme sitten skypessä hieman syvällisemmin taas ensi kertaa pitkiin aikoihin ja kun hän kuvasi tunteitaan menetetystä ihmissuhteesta, joka oli ollut jo ilmeisen vakavalla pohjalla, tunnistin hyvin monta tuttua asiaa. Kuinka sitä uskottelee itselleen, että se voi vielä joskus toimia. Kuinka ensimmäistä kertaa haluaisi taistella jonkun vuoksi. Kuinka elättelee toivoa, että ehkä joskus tulevaisuudessa...
Tässä kohtaa täytyi sanoa, että tiedän tarkalleen mitä hän tarkoittaa ja että ihan sitä samaa sanoin itselleni hänestä. Ja vielä lisäsin, että hän sentään sai sellaisen ylellisyyden kuin selkeä "ei".
Vastaukseksi mystinen "well, I never said it was not possible".
Joo, tiedetään tiedetään. Mutta silti. Kuten hän asian ilmaisi, nyt kun ei ole mitään syytä kieltäytyä jälleennäkemisestä, niin...
Hän on kuitenkin talvella ja keväällä Taiwanissa. Ei ole pitkä matka Kaakkois-Aasiasta... Täytyy katsoa.
Keskustelimme sitten skypessä hieman syvällisemmin taas ensi kertaa pitkiin aikoihin ja kun hän kuvasi tunteitaan menetetystä ihmissuhteesta, joka oli ollut jo ilmeisen vakavalla pohjalla, tunnistin hyvin monta tuttua asiaa. Kuinka sitä uskottelee itselleen, että se voi vielä joskus toimia. Kuinka ensimmäistä kertaa haluaisi taistella jonkun vuoksi. Kuinka elättelee toivoa, että ehkä joskus tulevaisuudessa...
Tässä kohtaa täytyi sanoa, että tiedän tarkalleen mitä hän tarkoittaa ja että ihan sitä samaa sanoin itselleni hänestä. Ja vielä lisäsin, että hän sentään sai sellaisen ylellisyyden kuin selkeä "ei".
Vastaukseksi mystinen "well, I never said it was not possible".
Joo, tiedetään tiedetään. Mutta silti. Kuten hän asian ilmaisi, nyt kun ei ole mitään syytä kieltäytyä jälleennäkemisestä, niin...
Hän on kuitenkin talvella ja keväällä Taiwanissa. Ei ole pitkä matka Kaakkois-Aasiasta... Täytyy katsoa.
sunnuntai, heinäkuuta 19, 2009
Heureka
Taisin sittenkin selvittää sen. Siis että miksi näin pari yötä sitten unta Duussista, josta olen jostain syystä pari vuotta aiemminkin uneksinut. Tällä kertaa tosin unessa olin kohtuullisen varma, että olin tavannutkin hänet oikeasti, joten ryhdyin unessani googlaamaan omasta blogistani viitteitä tuosta tapaamisesta. Miten niin nettiriippuvainen?
Mutta hänen Puolan matkassaan täytyy olla syy kummiin assosiaatioihin. Pakko. En muuta keksi. I don't other biscuit.
Mutta hänen Puolan matkassaan täytyy olla syy kummiin assosiaatioihin. Pakko. En muuta keksi. I don't other biscuit.
Helppo kotitekoinen mansikkajäätelö
Jäätelöstä tuli niin hyvää improvisoiduilla raaka-aineilla, että laitetaanpa tänne resepti.
4 kananmunaa
n. 4dl Flora Vanillaa
2dl tomusokeria
rasiallinen mansikoita
Erottele keltuaiset ja siivilöi tomusokeri keltuaisten sekaan. Sekoita. Vaahdota valkuaiset kovaksi. Vatkaa Creme Vanilla kohtuullisen jäykäksi. Survo mansikat. Vatkaa keltuaistomusokeriin muut ainekset. Valkuaisvaahto kannattanee käännellä sekaan vähän hellävaraisemmin. Pistä seos kelmulla päällystettynä pakkaseen ja käy sekoittamassa puolen tunnin välein.
Jäätelö on parhaimmillaan tuoreeltaan, eli kun koostumus alkaa muistuttaa tarjoilulämpötilassa olevaa jäätelöä (ts. pysyy muodossaan, mutta on helposti lusikoitavissa), on aika iskeä hampaat makeaan.
Jos sinulla on ylimääräistä kuivajäätä, niin pakastimen voi korvata vatkaamalla massaan murskattua CO2:ta. Tällöin jäde valmistuu muutamassa minuutissa. Jos sinulla on ylimääräistä nestetyppeä, oletan että osaat käyttää sitä itsekin. :)
4 kananmunaa
n. 4dl Flora Vanillaa
2dl tomusokeria
rasiallinen mansikoita
Erottele keltuaiset ja siivilöi tomusokeri keltuaisten sekaan. Sekoita. Vaahdota valkuaiset kovaksi. Vatkaa Creme Vanilla kohtuullisen jäykäksi. Survo mansikat. Vatkaa keltuaistomusokeriin muut ainekset. Valkuaisvaahto kannattanee käännellä sekaan vähän hellävaraisemmin. Pistä seos kelmulla päällystettynä pakkaseen ja käy sekoittamassa puolen tunnin välein.
Jäätelö on parhaimmillaan tuoreeltaan, eli kun koostumus alkaa muistuttaa tarjoilulämpötilassa olevaa jäätelöä (ts. pysyy muodossaan, mutta on helposti lusikoitavissa), on aika iskeä hampaat makeaan.
Jos sinulla on ylimääräistä kuivajäätä, niin pakastimen voi korvata vatkaamalla massaan murskattua CO2:ta. Tällöin jäde valmistuu muutamassa minuutissa. Jos sinulla on ylimääräistä nestetyppeä, oletan että osaat käyttää sitä itsekin. :)
lauantaina, heinäkuuta 18, 2009
/me hääräilee keittiössä
Yksi loman lempipuuhista on tietysti kokkaileminen ja muut ruuan valmistukseen liittyvät aktiviteetit. Joka aamu on tuoretta leipää (No knead bread on vaivatonta ja hyvää) ja päiväksi tai illaksi sitten voikin suunnitella mitä mieleen nyt sattuukin juolahtamaan. Eilen väsäsin sushia ja kun aikaa on ylettömästi, voi ragùakin hauduttaa reilusti puoli vuorokautta. Makkaran seuraksi saa soijalesitiinistä ja sinappijauheesta varsin kuohkeaa sinappivaahtoa. Paahdetusta ruisleivästä saa maut liotettua hyvin vesitilkkaan. Kotitekoinen mansikkajäätelö onnistuu ilman nestetyppeä tai kuivajäätä, mutta ei ole läheskään yhtä hauskaa.
Ehkäpä suosikkina on kuitenkin silti ihan perussalaatti, höystettynä paahdetuilla auringonkukan- tai pinjansiemenillä sekä kananrinnalla. Kastikkeeksi hieman balsamicoa ja oliiviöljyä, yrttejä ja luraus sitruunamehua. Sitä voisi syödä aika pitkään kyllästymättä ja variaatiota saa esimerkiksi kanaa maustamalla.
Tai oikeastaan voisin elää pelkällä vesimelonillakin.
Mikäköhän olisi sellaista tolkuttomasti aikaa ja vaivaa vievää, mutta kaiken sen arvoista ruokaa? Ideoita?
Ehkäpä suosikkina on kuitenkin silti ihan perussalaatti, höystettynä paahdetuilla auringonkukan- tai pinjansiemenillä sekä kananrinnalla. Kastikkeeksi hieman balsamicoa ja oliiviöljyä, yrttejä ja luraus sitruunamehua. Sitä voisi syödä aika pitkään kyllästymättä ja variaatiota saa esimerkiksi kanaa maustamalla.
Tai oikeastaan voisin elää pelkällä vesimelonillakin.
Mikäköhän olisi sellaista tolkuttomasti aikaa ja vaivaa vievää, mutta kaiken sen arvoista ruokaa? Ideoita?
torstaina, heinäkuuta 16, 2009
Kummia
Tuli tänään pyörähdettyä Pori Jazzeilla. Ilmaiskonsertteja työttömille kesälomalaisille. Eikä ollut jazz-katu entisensä. Nyt siellä oli vain metrilakua, oluttelttoja ja makkaraperunoita. Sentään minun nuoruudessani siellä myytiin äänilevyjäkin...
Omassa päässä on taas tasaisin väliajoin pyörähtänyt Puolalainen. Mitäpä sitä tunteilleen mahtaa. Ja tänään sain pitkästä aikaa Fantasialta sähköpostia. Ei ollut viime yönä saada unta kun oli muistellut minua ja "some nice things". Imartelevaa sinänsä, mutta kun en usko vieläkään, että se pitkällä tähtäimellä vaan toimisi. GB:n kanssa nyt ei ole hirveästi osuttu samaan aikaan linjoille, joten se siitäkin sitten toistaiseksi. Lauantai-iltainen nuori ja vastaanottavainen kaunotar ilmestyi facebookiin, mutta en oikein osaa sitäkään nyt viedä eteenpäin.
Oikeastaan sitä haluaisi toimivan ja pitkän suhteen, mutta tällä hetkellä prioriteettina nro 1 on päästä kauas pois täältä ja pitkäksi aikaa. Ei taida yhdistelmä ihan toimia ja jollain tasolla taidan alitajuisesti torpedoida kaiken vähänkään vakavammin otettavan ihmissuhderintamalta pois tällä hetkellä.
Ja mikäkö minua pidättelee? Yhden viisumia varten tarvitsemani paperin puute, jota olen pyytänyt ensimmäisen kerran jo kolme kuukautta sitten. Ja johon olen kolme viikkoa sitten saanut vahvistuksen, että kaikki on kunnossa ja että sillä paperilla kaikki hoituu. Mutta eipä ole postilaatikossa näkynyt. Ei sinänsä, eihän hän nyt suorasanaisesti ilmoittanutkaan sitä lähettäneensä. Vain että kaikki on OK sen suhteen ja että nyt voin saada sen.
Omassa päässä on taas tasaisin väliajoin pyörähtänyt Puolalainen. Mitäpä sitä tunteilleen mahtaa. Ja tänään sain pitkästä aikaa Fantasialta sähköpostia. Ei ollut viime yönä saada unta kun oli muistellut minua ja "some nice things". Imartelevaa sinänsä, mutta kun en usko vieläkään, että se pitkällä tähtäimellä vaan toimisi. GB:n kanssa nyt ei ole hirveästi osuttu samaan aikaan linjoille, joten se siitäkin sitten toistaiseksi. Lauantai-iltainen nuori ja vastaanottavainen kaunotar ilmestyi facebookiin, mutta en oikein osaa sitäkään nyt viedä eteenpäin.
Oikeastaan sitä haluaisi toimivan ja pitkän suhteen, mutta tällä hetkellä prioriteettina nro 1 on päästä kauas pois täältä ja pitkäksi aikaa. Ei taida yhdistelmä ihan toimia ja jollain tasolla taidan alitajuisesti torpedoida kaiken vähänkään vakavammin otettavan ihmissuhderintamalta pois tällä hetkellä.
Ja mikäkö minua pidättelee? Yhden viisumia varten tarvitsemani paperin puute, jota olen pyytänyt ensimmäisen kerran jo kolme kuukautta sitten. Ja johon olen kolme viikkoa sitten saanut vahvistuksen, että kaikki on kunnossa ja että sillä paperilla kaikki hoituu. Mutta eipä ole postilaatikossa näkynyt. Ei sinänsä, eihän hän nyt suorasanaisesti ilmoittanutkaan sitä lähettäneensä. Vain että kaikki on OK sen suhteen ja että nyt voin saada sen.
tiistaina, heinäkuuta 14, 2009
Pehmohetki
Olen varmaankin nähnyt taas jotain miellyttävää unta kun herään kroppa täynnä endorfiineja. Oikeastaan olo on juuri sellainen, kuin olisi ennen nukkumaanmenoa saanut katsella vierellään häntä, jonka haluaa siinä olevan. Jonka hiuksia on silitellyt nukkumaan mennessään vain nähdäkseen sen tuskin huomattavissa olevan hymynkareen, joka hänen huulille muodostuu unen ja valveen rajamailla omasta kosketuksesta. Sellainen, että on yöllä herännyt hetkellisesti siihen, että toinen on kierähtänyt ja vienyt osan peitostasi mukanaan. Sillä tavalla, että asia korjaantuu kun hivuttaudut hieman lähemmäksi ja aistit toisen ihon tuoksun tuodessasi kasvosi lähelle hänen niskaansa. Sellainen, että olisi myös herännyt siitä vierestä ja kun saa yön aikana rähmöittyneet silmänsä auki, ensimmäisenä utuisena asiana edessään näkee sen saman henkilön. Sen, jonka kanssa voisi kuvitella heräävänsä joka aamu tällä tavalla. Että voisi aloittaa aamunsa kosketuksella, unisella suudelmalla siihen ruumiinosaan, joka kulloinkin sattuu lähimpänä olemaan sekä hiljaiseen kuiskaukseen: huomenta.
sunnuntai, heinäkuuta 12, 2009
Tiukkaa menoa ja hyviä uutisia
Eilen ehti vaikka mitä. Tosin sitä varten piti herätä aamuseitsemältä, joka nykyisellä loma-aikaan sovitetulla unirytmillä tarkoitti ruokottoman aikaisin. Uusi moottoritie tosin lyhentää matka-aikaa kohtuullisen merkittävästi, joten myöhempikin olisi ehkä riittänyt. Saavuin siis pk-seudulle hyvissä ajoin ja koko päivää leimasi jokseenkin kiireinen kavereiden tapaaminen. Viiden maissa kätilöopistolle katsomaan siskonpoikaa (ja vähän siskoakin) ja siitä sitten suoraan kaupungille ExExää näkemään pitkästä aikaa. Naimisiin menossa tuossa loppukesästä. Varsin mukavalta kuulosti elämänsä.
Kymmenen aikoihin illalla, kun olimme nauttineet pari juomaa Cubassa suuntasimme kumpikin tahoillemme. Tosin oma tahoni oli vielä hieman avoinna ja nopean soittokierroksen jälkeen kohteeksi valikoitui kaverin kotibileet kun kerran autokyydin lupasivat juna-asemalta. Pari tuntia oleilua ja jutustelua, jonka jälkeen suuntasimme - luoja tietää miksi - Amarilloon. Tein lähempää tuttavuutta hyvin samanoloisen neitokaisen kanssa ja päädyimmekin sitten istuskelemaan sylikkäin yläkerran sohvalle. Lieni molemmilla pientä läheisyydenkaipuuta, sillä olimme lähinnä vain toisissamme kiinni ilman aikeita sen suuremmasta. Kunhan sai pitää toista lähellä ja tunnustella olkavartta sormenpäillään.
Kavereiden seireenikutsu vei tosin nöyrän kertojanne vielä edellistäkin suspektimpaan paikkaan - Hamletiin. Huomasin heti varsin hyvässä vauhdissa viipottavat tutut (joita siellä korokkeella tangossa roikkuessa oli itseasiassa varsin vaikea olla huomaamatta). Hain kuitenkin janospäissäni oluen ennen tanssilattialle antautumista, vaikkakin päätin nöyrtyä viimeistään siinä vaiheessa kun yksin jätetyn neidon ruumiinkieli alkoi todella vierastaa seurustelemaan tullutta "herrasmiestä" joka ei kuitenkaan ilmeisesti osannut tilannetta ihan asianmukaisesti tulkita. Kiitokseksi minulle sitten taidettiin vilautella rintoja sekä vahingossa että puolivahingossa ja muistan elävästi, miten kasvojani vasten hinkattiin ruumiinosia, joita edes villeimmissä seksifantasioissani en olisi osannut kaivata.
Olin parinkymmenen tunnin valvomisen jälkeen oikeastaan kovinkin valmis lähtemään kotiin ja kävely Kallioon sopi mitä mainioimmin kun ei edes sattunut satamaan. Kyllä te tiedätte ne kauniit, sateiset ja koleat heinäkuun yöt täällä Suomessa. Hieman siinä laskuhumalapäissään otti otsalohkoon tapa, jolla jatkoille menijöistä sitten lopulta erkanin, mutta kun kerran muutenkin olin jo päättänyt kotiin lähteä niin en jaksanut sillä päätäni vaivata. Onnistunuthan tuo ilta kuitenkin oli millä tahansa mittapuulla. Tai siis millä tahansa omalla mittapuullani. Kaverit Amarillosta lähtiessäni ihmetteli, että miksen jäänyt lämmittämään enemmänkin sitä nuorta ja vastaanottavaista kaunotarta, mutta vähänpä tiesivät: kaverit odottivat.
Kymmenen aikoihin illalla, kun olimme nauttineet pari juomaa Cubassa suuntasimme kumpikin tahoillemme. Tosin oma tahoni oli vielä hieman avoinna ja nopean soittokierroksen jälkeen kohteeksi valikoitui kaverin kotibileet kun kerran autokyydin lupasivat juna-asemalta. Pari tuntia oleilua ja jutustelua, jonka jälkeen suuntasimme - luoja tietää miksi - Amarilloon. Tein lähempää tuttavuutta hyvin samanoloisen neitokaisen kanssa ja päädyimmekin sitten istuskelemaan sylikkäin yläkerran sohvalle. Lieni molemmilla pientä läheisyydenkaipuuta, sillä olimme lähinnä vain toisissamme kiinni ilman aikeita sen suuremmasta. Kunhan sai pitää toista lähellä ja tunnustella olkavartta sormenpäillään.
Kavereiden seireenikutsu vei tosin nöyrän kertojanne vielä edellistäkin suspektimpaan paikkaan - Hamletiin. Huomasin heti varsin hyvässä vauhdissa viipottavat tutut (joita siellä korokkeella tangossa roikkuessa oli itseasiassa varsin vaikea olla huomaamatta). Hain kuitenkin janospäissäni oluen ennen tanssilattialle antautumista, vaikkakin päätin nöyrtyä viimeistään siinä vaiheessa kun yksin jätetyn neidon ruumiinkieli alkoi todella vierastaa seurustelemaan tullutta "herrasmiestä" joka ei kuitenkaan ilmeisesti osannut tilannetta ihan asianmukaisesti tulkita. Kiitokseksi minulle sitten taidettiin vilautella rintoja sekä vahingossa että puolivahingossa ja muistan elävästi, miten kasvojani vasten hinkattiin ruumiinosia, joita edes villeimmissä seksifantasioissani en olisi osannut kaivata.
Olin parinkymmenen tunnin valvomisen jälkeen oikeastaan kovinkin valmis lähtemään kotiin ja kävely Kallioon sopi mitä mainioimmin kun ei edes sattunut satamaan. Kyllä te tiedätte ne kauniit, sateiset ja koleat heinäkuun yöt täällä Suomessa. Hieman siinä laskuhumalapäissään otti otsalohkoon tapa, jolla jatkoille menijöistä sitten lopulta erkanin, mutta kun kerran muutenkin olin jo päättänyt kotiin lähteä niin en jaksanut sillä päätäni vaivata. Onnistunuthan tuo ilta kuitenkin oli millä tahansa mittapuulla. Tai siis millä tahansa omalla mittapuullani. Kaverit Amarillosta lähtiessäni ihmetteli, että miksen jäänyt lämmittämään enemmänkin sitä nuorta ja vastaanottavaista kaunotarta, mutta vähänpä tiesivät: kaverit odottivat.
perjantaina, heinäkuuta 10, 2009
Tuoreelle äidille
Siskoni synnytti tähän maailmaan terveen pojan. Itse en osaa tässä vaiheessa muuta kuin siteerata itseäni viisaampia. Seuraava siis Kahlil Gibranin syvää viisautta sisällään pitämästä teoksesta Profeetta, kuten Annikki Setälä kirjan aikanaan käänsi ja joka aika pitkälti tiivistää oman tulevan kasvatusfilosofiani:
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttamme mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa, minne te ette voi mennä, ette edes unelmissanne.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä.
Te olette jousia, josta lapsenne singotaan elävinä nuolina.
Jousimies näkee matkan pään loppumattomalla polulla ja Hän taivuttaa teidät voimallaan, jotta hänen nuolensa sinkoisivat kauas ja nopeasti.
Taivu Jousimiehen käsissä ilomielin:
Sillä samoin kuin Hän rakastaa nuolia, jotka lentävät, Hän rakastaa myöskin jousta, joka on järkkymätön.
Ja lopuksi tuttuun tapaan uusavuttomille, kirjastotätejä vierastaville googlettelijoille hakusanoja: hyvä runo ensimmäinen lapsi uusi perhe uudet vanhemmat lapsen syntymä runo kasvatus
Teidän lapsenne eivät ole teidän lapsianne.
He ovat Elämän kaipuun tyttäriä ja poikia.
He tulevat kauttamme mutta eivät teistä itsestänne.
Ja vaikka he asuvat luonanne, eivät he sittenkään kuulu teille.
Antakaa heille teidän rakkautenne, mutta älkää ajatuksianne.
Sillä heillä on omat ajatuksensa.
Voitte hoivata heidän ruumistaan vaan ette heidän sielujaan.
Sillä heidän sielunsa asuvat huomenkoiton asunnossa, minne te ette voi mennä, ette edes unelmissanne.
Te voitte yrittää tulla heidän kaltaisikseen, mutta älkää yrittäkö tehdä heitä itsenne kaltaisiksi.
Sillä elämä ei mene taaksepäin eikä viivy menneessä päivässä.
Te olette jousia, josta lapsenne singotaan elävinä nuolina.
Jousimies näkee matkan pään loppumattomalla polulla ja Hän taivuttaa teidät voimallaan, jotta hänen nuolensa sinkoisivat kauas ja nopeasti.
Taivu Jousimiehen käsissä ilomielin:
Sillä samoin kuin Hän rakastaa nuolia, jotka lentävät, Hän rakastaa myöskin jousta, joka on järkkymätön.
Ja lopuksi tuttuun tapaan uusavuttomille, kirjastotätejä vierastaville googlettelijoille hakusanoja: hyvä runo ensimmäinen lapsi uusi perhe uudet vanhemmat lapsen syntymä runo kasvatus
keskiviikkona, heinäkuuta 08, 2009
Onko maalla tylsää?
En tiedä, mutta laivan Tax-freestä tuliaisiksi saamassani Karl Fazed Selection -laatikossa olivat suklaakarkit jakautuneet seuraavasti:
21kpl Fazerin sininen
23kpl Marianne
28kpl Fazerin tummaa
36kpl VADELMA JUGURTTI (kuten karkin käärepaperissa lukee)
21kpl Fazerin sininen
23kpl Marianne
28kpl Fazerin tummaa
36kpl VADELMA JUGURTTI (kuten karkin käärepaperissa lukee)
tiistaina, heinäkuuta 07, 2009
Big in Bollywood
Kuinka minä nyt enää koskaan voin kulkea kaduilla - saati sitten matkustaa Intiaan - kun Bollywood-debyyttini nettosi avauspäivänään Intian elokuvahistorian toiseksi suurimman tuoton... Nehän kidnappaa mut heti!
*googlailee paavinkuljetusautoa*
*googlailee paavinkuljetusautoa*
Nostalgiaa
Tuntuu muuten hassulta, että joskus kymmenen tai enemmän vuotta sitten olen istunut täällä samaisessa talossa jokin kesäyö, netissä luuhaten (paikallisella puhelinyhtiöllä oli kertaveloitus iltakuudesta aamukuuteen eli miltei rajaton netti kiinteällä hinnalla! Kova juttu siihen aikaan kun Icenet oli ainoa, joka tarjosi PPM-hintaista modeemiyhteyttä nettiin). Tai lähinnä tuo kumma fiilis pärähti käyntiin kun iTunes päätti kaikessa viisaudessaan iskeä Yön Tia-Marian soimaan. Sillä yläasteellahan olin enemmän kuin ihastunut naapuriluokan Tiian ja tuo biisihän kertoi just musta.
Nuorempana kaikki tunteet olivat vahvempia.
Nuorempana kaikki tunteet olivat vahvempia.
maanantaina, heinäkuuta 06, 2009
Illanvietto
Ex-tempore illanvietto teemalla Pink Floydia sekä olutta. Pitäähän sitä vanhojen aikojen kunniaksi kotibileet järjestää kun vanhemmat ovat poissa! Kaik Ugilaisse ja lähialueitte lukija ova tervetullei! :)
sunnuntai, heinäkuuta 05, 2009
Pirun töhertäjät
Joku saamaton ryhmyniska on pilannut uimahallin lähellä olevan, hopeisella sprayllä alikulkusillan seinään kirjoitetun ja sydämellä varustetun "Lemonator" -tekstin. Se on ollut siinä yläasteajoista asti, mutta nyt joku on tuhrinut taginsa siihen päälle.
Kunniattomat luumuhousut.
Kunniattomat luumuhousut.
lauantaina, heinäkuuta 04, 2009
Hitler oli pätevä jätkä hommassaan
Hitto kun taas ottaa kaaliin ihmisten täydellinen kyvyttömyys jutella asioista. Kuten nyt vaikka Bernie-sedän viimeisin kommentti siitä, miten Hitler oli hyvä johtaja ja kuinka hän osasi johtaa ihmisiä. Hirveä vastarinta nousee heti, vaikka ihan kiistatta kyseinen henkilö oli ihan mestari ajamaan omaa asiaansa ja saamaan muut puolelleen. Ergo hyvä johtamaan ihmisiä. Miten hitossa juutalaisvainot tähän liittyy? Jos sama kaveri olisi perustanut mutterifirman ja menestynyt vastaavalla tavalla olisi hän varmaankin taloushistorian menestyksekkäimpiä yrittäjiä. Henkilö, joka sai alaisensa työskentelemään tehokkaasti kohti yhteistä päämäärää.
Varmasti yksikään sotilastoimessa oleva henkilö ei voi olla salaa ihailematta Hitlerin saavutuksia sotilasjohtajana. Sillä ei yhtä päteviä ja asiaansa samalla tarmokkuudella ja yhtä suurella menestyksellä ajavia johtajia vain ole tänä päivänä. Mielestäni se, mihin hän alaisiaan ohjasi vielä edelleen nostaa hänen arvoaan johtajana, sillä hän sai ihmiset tekemään asioita, joita he eivät varmasti ikinä olisi muuten tehneet. Hitto soikoon. Nerohan se mies oli tuolla saralla. Ikävää vaan, että mieleltään niin vinoutunut, että aiheutti maailmalle suunnattomasti surua ja murhetta. Mutta saatanan pätevä johtaja ja jos joku muuta väittää, niin mainitkoon jonkun äärimmäisemmän esimerkin siitä, miten yksittäinen henkilö on johtanut tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä onnistuneesti kohti rationaalisesti täysin pertustelemattomia päämääriä.
Hitler oli hyvä johtaja. Päämäärä vain oli enemmän kuin kyseenalainen.
Varmasti yksikään sotilastoimessa oleva henkilö ei voi olla salaa ihailematta Hitlerin saavutuksia sotilasjohtajana. Sillä ei yhtä päteviä ja asiaansa samalla tarmokkuudella ja yhtä suurella menestyksellä ajavia johtajia vain ole tänä päivänä. Mielestäni se, mihin hän alaisiaan ohjasi vielä edelleen nostaa hänen arvoaan johtajana, sillä hän sai ihmiset tekemään asioita, joita he eivät varmasti ikinä olisi muuten tehneet. Hitto soikoon. Nerohan se mies oli tuolla saralla. Ikävää vaan, että mieleltään niin vinoutunut, että aiheutti maailmalle suunnattomasti surua ja murhetta. Mutta saatanan pätevä johtaja ja jos joku muuta väittää, niin mainitkoon jonkun äärimmäisemmän esimerkin siitä, miten yksittäinen henkilö on johtanut tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä onnistuneesti kohti rationaalisesti täysin pertustelemattomia päämääriä.
Hitler oli hyvä johtaja. Päämäärä vain oli enemmän kuin kyseenalainen.
perjantaina, heinäkuuta 03, 2009
Viihdykkeeksenne
Kun ei täällä muuta tekemistä ole, niin juodaan kaljaa ja katsellaan netistä hauskoja kuvia. Seuraavaksi omaan huumorintajuuni hyvin sopiva klassikko:
(klikkamalla isommaksi)
PS. selittäkääpä ulkomaalaiselle tuon otsikon muodostaminen...
(klikkamalla isommaksi)
PS. selittäkääpä ulkomaalaiselle tuon otsikon muodostaminen...
keskiviikkona, heinäkuuta 01, 2009
Päivä keittiössä
Kesällä on aikaa keitellä lihalientä ja valmistaa usean tunnin haudutusta vaativaa bolognesea. Siinähän se päivä meneekin ihan rattoisasti.
Mutta pääasiallinen syy tähän postaukseen on se, että ajattelin vinkata kaikille nuorille maailmanmatkaajile Air Berlinin tarjouksesta. 199e viisi lentolippua - etupäässä Eurooppaa, mutta Moskova, Pietari ja Tel Aviv ovat myös matkakohteina. Että jos haluaa kiertää eurooppaa muutenkin kuin junalla, niin tuo on ihan kohtuuhyvä diili. Ottaen huomioon, että viiden matkustuspäivän (ja kymmeneen päivään rajoitettu) Interrail-kortti maksaa sen 159e :)
Ja jos laivamatkat viehättävät enemmän, niin Silja lanseerasi juuri Intersail -pakettinsa. Helsinki-Tallinna-Riika-Tukholma-Helsinki laiva+bussiliput 122e. (Tallinna-Riika väli mennään bussilla). Ei mikään mahdoton paketti sekään.
Mutta pääasiallinen syy tähän postaukseen on se, että ajattelin vinkata kaikille nuorille maailmanmatkaajile Air Berlinin tarjouksesta. 199e viisi lentolippua - etupäässä Eurooppaa, mutta Moskova, Pietari ja Tel Aviv ovat myös matkakohteina. Että jos haluaa kiertää eurooppaa muutenkin kuin junalla, niin tuo on ihan kohtuuhyvä diili. Ottaen huomioon, että viiden matkustuspäivän (ja kymmeneen päivään rajoitettu) Interrail-kortti maksaa sen 159e :)
Ja jos laivamatkat viehättävät enemmän, niin Silja lanseerasi juuri Intersail -pakettinsa. Helsinki-Tallinna-Riika-Tukholma-Helsinki laiva+bussiliput 122e. (Tallinna-Riika väli mennään bussilla). Ei mikään mahdoton paketti sekään.
Asioita miehen elämässä
Olen aiemminkin tehnyt puutöitä (siis tässä yhteydessä sellaista halkoihin liittyvää), mutta tänään tuli ensimmäistä kertaa kaadettua kokonaan itse puu sekä paloiteltua koko höskä haloiksi. Ilman sähköisiä tai moottoroituja apuvälineitä tietystikin, kun eipä siellä saaressa esimerkiksi sellaista ylellisyyttä kuin sähkö edes ole. Joten hommat hoitui kirveellä ja pokasahalla ja nyt pitäisi olla taas saunapuita joksikin aikaa.
Sanomattakin lienee selvää, että meressä uiminen, saunominen ja kylmä olut riippumatossa tuntuivat paremmilta kuin koskaan.
Vaikka onhan se riippumatto tietenkin tuollaisessa ympäristössä aika porvarillinen luksusväline, mutta sähköttömänä vielä hyväksyttävissä. :)
Sanomattakin lienee selvää, että meressä uiminen, saunominen ja kylmä olut riippumatossa tuntuivat paremmilta kuin koskaan.
Vaikka onhan se riippumatto tietenkin tuollaisessa ympäristössä aika porvarillinen luksusväline, mutta sähköttömänä vielä hyväksyttävissä. :)
sunnuntai, kesäkuuta 28, 2009
Walking on the beaches looking at the peaches
Pienessä, toimintaa rajoittamattomassa krapulassa on harvinaisen mukava lähteä veneellä ajelemaan päämäärättömästi ympäri saaristoa. Siinähän se päivä onkin suurimmilta osin mennyt kun kahteen asti iltapäivällä nukkui.
Eilen oli mukava ilta poikien kanssa. Tuttuja vuosien takaa, ei mitään ylimpiä ystäviä, mutta kuitenkin tämän kyseisen kaupungin kanssa tahtomattaan tekemisiin joutuneiden kaverusten muodostama ryhmä. Oikeastaan olimme jo perjantai-iltana grillailemassa ja nauttimassa muutamaa olutta sekä eilen päivällä loikoilemassa makeanvedenaltaalla (joka n. 40 neliökilometrin kokonsa puolesta on kohtuullisen vaatimaton mitä nimeen tulee), mutta niistä nyt ei liene sen kummempaa raportoitavaa. Eilinen taasen oli hilpeä katsaus Uudenkaupungin ravintolaelämään ja illan aikana tuli kierrettyä likipitäen kaikki kaupungin baarit, jokaisessa olut nauttien. Ehkä paras meininki oli sitten loppujen lopuksi lähiöräkälöiden kulttuuria uljaasti ylläpitävän anniskeluravintolan karaoke, jossa "turvenuijat ja eronneet muijat kaljaansa maistelee" (kuten naapuripöydän Pena tulkitsi). Joimme kiusaantuneina oluemme, mutta juuri ennen poistumistamme karaoke-emäntä kutsui vihdoin lavalle Chad and the boys -kollektiivimme ja kun seurueen johtotähtenä oli marginaalista suosiota nauttivan heviyhtyeen solisti, niin varmastikin vedimme ravintolan lähihistorian kovimman karaokevedon biisillä "Fiilaten ja höyläten". Yllättävän hyvin Irmat ja Pirjot siitä hullantuivatkin ihan tanssimaan asti ja kun sitten ennalta sovitusti laulun jälkeen astelimme suoraan ulos kuului yleisöstä aplodien seasta myös epätoivoisen oloinen "eiii!" -huudahdus. Tiedä sitten kosketteliko Jorma Irmeliä väärällä tavalla vai oliko joku tosissaan pahoillaan lähdöstämme. Emme kääntyneet katsomaan.
Takaisin keskusta-alueelle ja kiertelyä rantamakasiinista toiseen, joissa sitten väkisinkin törmäili tuttuihin matkalla kohti kaupungin ainoaa yökerhoa. Huolimatta siitä, että yökerhon yläkerrassa (eli hotellin aulabaarissa) esiintyi Tommi Läntinen maksoimme kahdentoista euron sisäänpääsymaksun. Edes alakerrassa myöhemmin nähty striptease-esitys (johon allekirjoittanut siis puoliväkisin vedettiin mukaan) ei olisi oikeuttanut tuollaista sisäänpääsymaksua, mutta kilpailun puuttuessa ei hinnanalennuspaineita niin hirveän helposti pääse syntymään. Lähdin yhden hyvän ystäväni kanssa siinä kahden maissa ulos ja istuskelimme sitten siinä kasteisella nurmikolla jutellen syvällisiä. Joskus kolmen aikohin muut soittelivat perään ja ehdottelivat jatkoille siirtymistä. Sinne siis ja öisestä blogausajankohdasta päätellen joskus puoli kuuden maissa kotiin.
Ja perjatai-iltanahan oli siis alkuillasta ne treffit Turussa, jonne saavuin hyvissä ajoin erästä toista henkilöä tapaamaan. Päivä keskiaikaisia kojuja sekä sirkusesityksiä katsellen ja illalla sitten parin tunnin terassisessio tämän GB:n kanssa. Neiti oli huomattavasti viehättävämpi kuin mitä nettideitiltä olettaisi ja jutustelu oli ihan luontevaa. Ei mitään suuria tunteita ensisilmäyksellä, mutta katsellaan nyt avoimin mielin mitä tästä on tulossa.
Ennen paluuta poimin Halisista vielä yhden tsekkiläisen tutuntutun kyytiin kun oli samaan suuntaan tulossa. Ja sitten voittekin kelata takaisin tuonne toisen kappaleen toiseen virkkeeseen jos jonkinlaista jatkuvuutta haluatte tähän postaukseen.
Kiitos ja näkemiin, voisi mennä vaikka päiväunille. Ei näistä vuorokaudenajoista ota selvää kun aurinko vaan paistaa koko ajan.
Eilen oli mukava ilta poikien kanssa. Tuttuja vuosien takaa, ei mitään ylimpiä ystäviä, mutta kuitenkin tämän kyseisen kaupungin kanssa tahtomattaan tekemisiin joutuneiden kaverusten muodostama ryhmä. Oikeastaan olimme jo perjantai-iltana grillailemassa ja nauttimassa muutamaa olutta sekä eilen päivällä loikoilemassa makeanvedenaltaalla (joka n. 40 neliökilometrin kokonsa puolesta on kohtuullisen vaatimaton mitä nimeen tulee), mutta niistä nyt ei liene sen kummempaa raportoitavaa. Eilinen taasen oli hilpeä katsaus Uudenkaupungin ravintolaelämään ja illan aikana tuli kierrettyä likipitäen kaikki kaupungin baarit, jokaisessa olut nauttien. Ehkä paras meininki oli sitten loppujen lopuksi lähiöräkälöiden kulttuuria uljaasti ylläpitävän anniskeluravintolan karaoke, jossa "turvenuijat ja eronneet muijat kaljaansa maistelee" (kuten naapuripöydän Pena tulkitsi). Joimme kiusaantuneina oluemme, mutta juuri ennen poistumistamme karaoke-emäntä kutsui vihdoin lavalle Chad and the boys -kollektiivimme ja kun seurueen johtotähtenä oli marginaalista suosiota nauttivan heviyhtyeen solisti, niin varmastikin vedimme ravintolan lähihistorian kovimman karaokevedon biisillä "Fiilaten ja höyläten". Yllättävän hyvin Irmat ja Pirjot siitä hullantuivatkin ihan tanssimaan asti ja kun sitten ennalta sovitusti laulun jälkeen astelimme suoraan ulos kuului yleisöstä aplodien seasta myös epätoivoisen oloinen "eiii!" -huudahdus. Tiedä sitten kosketteliko Jorma Irmeliä väärällä tavalla vai oliko joku tosissaan pahoillaan lähdöstämme. Emme kääntyneet katsomaan.
Takaisin keskusta-alueelle ja kiertelyä rantamakasiinista toiseen, joissa sitten väkisinkin törmäili tuttuihin matkalla kohti kaupungin ainoaa yökerhoa. Huolimatta siitä, että yökerhon yläkerrassa (eli hotellin aulabaarissa) esiintyi Tommi Läntinen maksoimme kahdentoista euron sisäänpääsymaksun. Edes alakerrassa myöhemmin nähty striptease-esitys (johon allekirjoittanut siis puoliväkisin vedettiin mukaan) ei olisi oikeuttanut tuollaista sisäänpääsymaksua, mutta kilpailun puuttuessa ei hinnanalennuspaineita niin hirveän helposti pääse syntymään. Lähdin yhden hyvän ystäväni kanssa siinä kahden maissa ulos ja istuskelimme sitten siinä kasteisella nurmikolla jutellen syvällisiä. Joskus kolmen aikohin muut soittelivat perään ja ehdottelivat jatkoille siirtymistä. Sinne siis ja öisestä blogausajankohdasta päätellen joskus puoli kuuden maissa kotiin.
Ja perjatai-iltanahan oli siis alkuillasta ne treffit Turussa, jonne saavuin hyvissä ajoin erästä toista henkilöä tapaamaan. Päivä keskiaikaisia kojuja sekä sirkusesityksiä katsellen ja illalla sitten parin tunnin terassisessio tämän GB:n kanssa. Neiti oli huomattavasti viehättävämpi kuin mitä nettideitiltä olettaisi ja jutustelu oli ihan luontevaa. Ei mitään suuria tunteita ensisilmäyksellä, mutta katsellaan nyt avoimin mielin mitä tästä on tulossa.
Ennen paluuta poimin Halisista vielä yhden tsekkiläisen tutuntutun kyytiin kun oli samaan suuntaan tulossa. Ja sitten voittekin kelata takaisin tuonne toisen kappaleen toiseen virkkeeseen jos jonkinlaista jatkuvuutta haluatte tähän postaukseen.
Kiitos ja näkemiin, voisi mennä vaikka päiväunille. Ei näistä vuorokaudenajoista ota selvää kun aurinko vaan paistaa koko ajan.
Onnistunut ilta
Jos illan aikana saa maksuttoman, naisen alastomana suorittaman sylitanssin niin kaipa ilta on poikamiesstandardein enemmän kuin onnistunut.
lauantaina, kesäkuuta 27, 2009
Golden Brown
Eilisillan deitti sai ruskeiden silmiensä ja hieman kullanruskeaan taittavilla raidoilla sävytetyn tumman tukkansa puolesta juuri oman bloginimensä. :) Toivottavasti kuulette tästä lisää vielä jatkossakin.
torstaina, kesäkuuta 25, 2009
Mistä tietää olevansa pikkukaupungissa
- Kun paikallisilla rock-festivaaleilla esiintyy mm. Sepi Kumpulainen, Kike Elomaa sekä Matti Nykänen
- Kun kaverin äiti osaa kertoa, että paikkakunnalla on viisi ulkomailta adoptoitua lasta
- Kun voi kävellä kotoa 400m venerantaan ja olla vartissa lämmittämässä saaressa saunaa
- Kun kaverin äiti osaa kertoa, että paikkakunnalla on viisi ulkomailta adoptoitua lasta
- Kun voi kävellä kotoa 400m venerantaan ja olla vartissa lämmittämässä saaressa saunaa
tiistaina, kesäkuuta 23, 2009
3v
Blogi täyttää tällä päivämäärällä tasan kolme vuotta. En olisi uskonut, että tästä tulee näinkin pitkäaikainen julkaisu, mutta mikäs tässä on kirjoitellessa vaikka tahti olisikin huippuvuosista hidastunut. Toivottavasti teillä on edes ajoittain ollut yhtä hauskaa kuin minulla. :)
maanantaina, kesäkuuta 22, 2009
Rakkaat (edesmenneet) isovanhemmat (kaukana menneisyydessä)
Kun jemmaatte sen häävuotenne - 1934 - Chateau Margaux:n sinne kaapin perukoille, niin asettakaa se ystävällisesti vaakatasoon, jotta sukupolvet, jotka oikeasti raaskisivat sen juoda, voisivat sen tehdä.
sunnuntai, kesäkuuta 21, 2009
Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin
Kyllä se "oma" saari, vene ja sauna vaan tuovat parhaat puolet esiin Suomen kesästä, vaikka niitä asteita olisikin maltillisesti hieman vajaa kaksikymmentä. Suojaisella ilmalla kun ei oikein parempaa fiilistä osaa hakea kuin meren läpi liukuminen ja tuttuun rantaan ajaminen.
Hmm... mitäköhän muuta positiivista Suomessa olisi kuin sauna?
Hmm... mitäköhän muuta positiivista Suomessa olisi kuin sauna?
perjantaina, kesäkuuta 19, 2009
Vajaa
En muista, että minulla olisi aiemmin ollut - ainakaan tässä mittakaavassa - yhtä puutteinen olo. En nyt sano, että tekisi mieli pelkästään seksiä, mutta jostain kumman syystä ajatuksiin palaa vähän väliä kuva sormistani liikkumassa alusvaatteisillaan olevan naishenkilön vatsalla.
Plääh.
Plääh.
keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009
No niin...
Nyt on sitten aikaa kirjoittaa.
Mistäs sitä aloittaisi. Vaikka käänteisen kronologisesti siitä, että istuskelen nyt peräkammarinpoikana vanhempieni rivitalonpäädyssä lapsuuteni kotikaupungissa. Kotikotona. Kotikaupunki on merellinen rannikkokaupunki, jossa vielä nuoruudessani kahvilat sulkeutuivat viiden-kuuden aikaan iltapäivästä ja jossa ei nuorehkoille ihmisille ollut juuri mitään tekemistä. Nyt kahvilat ovat auki jo iltakahdeksaan ja täysi-ikäisten ikävystymistä sumentamaan on rakennettu varsin monta (kahden käsin sormin laskettava määrä) juottolaa. Kaikki fiksut lapsuudenkaverini ovat tosiaan muuttaneet toisaalle, usein niin vahvojen antipatioiden kera, etteivät täällä käy kun korkeintaan joulun alla tervehtimässä ja hakemassa pari kipollista äidin tekemää lanttulaatikkoa. Saa nähdä, josko yllättäen löydänkin uuden ihastuksen tätä kylää kohtaan ja oppisin pitämään Suomesta ja suomalaisista. Hyvä puoli missä tahansa suomalaisessa pikkukaupungissa tosin on se, että sanapari "mainio kesäkaupunki" pätee useimmiten. Niin täälläkin. Ja voisihan sitä ottaa vanhempien veneen alle ja erakoitua saareen. Ei laisinkaan huono vaihtoehto...
Olen täällä ollessani myös jatkanut sähköposteilua yhden työpaikkamme 21-vuotiaan assarin kanssa. Venäläistä alkuperää hänkin ja huomattavasti lähempänä sitä omaa naistyyppiäni, jonka viereltä herääminen olisi vähintään yhtä mukavaa kuin mikään, mitä voisi ennen nukkumaanmenoa suorittaa. (Kyllä, hänkin seurustelee yllättäen). Ystävystyimme kuitenkin ja olemme tosiaan viestitelleet sittemminkin. Hän on erittäin fiksu ja hyvännäköinen, mutta välillä hellyyttävän oloisesti pihalla kaikesta. Sellainen, jonka tahtoisi ottaa syleilyynsä ja kuiskata, että "ei mitään hätää, pidän sinusta huolta".
Ja kuinka ollakaan, Bredasta löytyi viehätysvoimaltaan liki yhdenveroinen Nathalie (joka nimeltään erosi huomattavasti edellä kuvaillusta Nataljasta - kaipa tästäkin vielä jokin kaava naisista, joita en saa, muodostuu). Kaverin kaveri, joka lämpesi välittömästi huomautettuani tilanteen hämmentävästä yhdenmukaisuudesta Death Proofin baarikohtaukseen sen jälkeen kun meille molemmille kannettiin eteen bisse ja kaksi shottia. Jaoimme vilpittömän Tarantino-fanituksen lisäksi monia muitakin asioita ja vietimme pari iltaa hyvin pitkälti keskenämme jutellen kun muut bilettivät ympärillä. Tietysti menin aivan hämilleni kun kaverilta ensimmäisen illan keskustelujen jälkeen kysyin että seurusteleekohan hän ja vastaus oli kielteinen! Siis mitä hittoa!? Fiksu, hyvännäköinen ja mielenkiintoinen tyyppi, joka olisi vielä kaiken kukkuraksi vapaa! Tietysti se tosiseikka, että tämä ranskalaispirulainen asuu Hollannissa ja muuttaa piakkoin takaisin kotikonnuilleen ei ole millään tasolla yhteensopiva muiden aikeitteni kanssa. Mutta olisipahan ollut mielenkiintoista asua samalla paikkakunnalla vaikka sen puoli vuotta ja katsoa, mitä tapahtuu. Nyt päädyimme vain jakamaan pari keskusteluntäyteistä iltaa ilman mitään sen kummallisempaa.
Muutenkin tuo opiskelijaelämä Bredassa vaikutti omalla tavallaan mukavalta, mutta jotenkin niin kaukaiselta omista ympyröistäni etten tiedä kuinka kauaa olisin jaksanut takapihalle pöllittyjä tyhjillä viinapulloilla täytettyjä ostoskärryjä, melonista koverrettuja bongeja, bilekommuunielämää ja muutenkin varsin meneväistä yhteisöä. Siis meneväistä siinä merkityksessä, että jouduimme esimerkiksi potkimaan erään brassin oven sisään sunnuntaiaamuna kun hän oli poliisin huostassa Haagissa ilman passia tahi oleskelulupaa. Ihan hauska päätös viikon mittaiselle rauhalliselle oleilulle Amsterdamissa.
Mutta taidanpa mennä tästä laittamaan ruokaa. Pitäisi varmaankin kehitellä jotain tekemistä ruuanlaiton, kitaransoiton ja lukemisen ohelle kun seuraava asia kalenterissani on vasta lokakuun lopulla. Joskin toisessa maanosassa.
Mistäs sitä aloittaisi. Vaikka käänteisen kronologisesti siitä, että istuskelen nyt peräkammarinpoikana vanhempieni rivitalonpäädyssä lapsuuteni kotikaupungissa. Kotikotona. Kotikaupunki on merellinen rannikkokaupunki, jossa vielä nuoruudessani kahvilat sulkeutuivat viiden-kuuden aikaan iltapäivästä ja jossa ei nuorehkoille ihmisille ollut juuri mitään tekemistä. Nyt kahvilat ovat auki jo iltakahdeksaan ja täysi-ikäisten ikävystymistä sumentamaan on rakennettu varsin monta (kahden käsin sormin laskettava määrä) juottolaa. Kaikki fiksut lapsuudenkaverini ovat tosiaan muuttaneet toisaalle, usein niin vahvojen antipatioiden kera, etteivät täällä käy kun korkeintaan joulun alla tervehtimässä ja hakemassa pari kipollista äidin tekemää lanttulaatikkoa. Saa nähdä, josko yllättäen löydänkin uuden ihastuksen tätä kylää kohtaan ja oppisin pitämään Suomesta ja suomalaisista. Hyvä puoli missä tahansa suomalaisessa pikkukaupungissa tosin on se, että sanapari "mainio kesäkaupunki" pätee useimmiten. Niin täälläkin. Ja voisihan sitä ottaa vanhempien veneen alle ja erakoitua saareen. Ei laisinkaan huono vaihtoehto...
Olen täällä ollessani myös jatkanut sähköposteilua yhden työpaikkamme 21-vuotiaan assarin kanssa. Venäläistä alkuperää hänkin ja huomattavasti lähempänä sitä omaa naistyyppiäni, jonka viereltä herääminen olisi vähintään yhtä mukavaa kuin mikään, mitä voisi ennen nukkumaanmenoa suorittaa. (Kyllä, hänkin seurustelee yllättäen). Ystävystyimme kuitenkin ja olemme tosiaan viestitelleet sittemminkin. Hän on erittäin fiksu ja hyvännäköinen, mutta välillä hellyyttävän oloisesti pihalla kaikesta. Sellainen, jonka tahtoisi ottaa syleilyynsä ja kuiskata, että "ei mitään hätää, pidän sinusta huolta". Ja kuinka ollakaan, Bredasta löytyi viehätysvoimaltaan liki yhdenveroinen Nathalie (joka nimeltään erosi huomattavasti edellä kuvaillusta Nataljasta - kaipa tästäkin vielä jokin kaava naisista, joita en saa, muodostuu). Kaverin kaveri, joka lämpesi välittömästi huomautettuani tilanteen hämmentävästä yhdenmukaisuudesta Death Proofin baarikohtaukseen sen jälkeen kun meille molemmille kannettiin eteen bisse ja kaksi shottia. Jaoimme vilpittömän Tarantino-fanituksen lisäksi monia muitakin asioita ja vietimme pari iltaa hyvin pitkälti keskenämme jutellen kun muut bilettivät ympärillä. Tietysti menin aivan hämilleni kun kaverilta ensimmäisen illan keskustelujen jälkeen kysyin että seurusteleekohan hän ja vastaus oli kielteinen! Siis mitä hittoa!? Fiksu, hyvännäköinen ja mielenkiintoinen tyyppi, joka olisi vielä kaiken kukkuraksi vapaa! Tietysti se tosiseikka, että tämä ranskalaispirulainen asuu Hollannissa ja muuttaa piakkoin takaisin kotikonnuilleen ei ole millään tasolla yhteensopiva muiden aikeitteni kanssa. Mutta olisipahan ollut mielenkiintoista asua samalla paikkakunnalla vaikka sen puoli vuotta ja katsoa, mitä tapahtuu. Nyt päädyimme vain jakamaan pari keskusteluntäyteistä iltaa ilman mitään sen kummallisempaa.
Muutenkin tuo opiskelijaelämä Bredassa vaikutti omalla tavallaan mukavalta, mutta jotenkin niin kaukaiselta omista ympyröistäni etten tiedä kuinka kauaa olisin jaksanut takapihalle pöllittyjä tyhjillä viinapulloilla täytettyjä ostoskärryjä, melonista koverrettuja bongeja, bilekommuunielämää ja muutenkin varsin meneväistä yhteisöä. Siis meneväistä siinä merkityksessä, että jouduimme esimerkiksi potkimaan erään brassin oven sisään sunnuntaiaamuna kun hän oli poliisin huostassa Haagissa ilman passia tahi oleskelulupaa. Ihan hauska päätös viikon mittaiselle rauhalliselle oleilulle Amsterdamissa.
Mutta taidanpa mennä tästä laittamaan ruokaa. Pitäisi varmaankin kehitellä jotain tekemistä ruuanlaiton, kitaransoiton ja lukemisen ohelle kun seuraava asia kalenterissani on vasta lokakuun lopulla. Joskin toisessa maanosassa.
torstaina, kesäkuuta 11, 2009
Päivitys
Ei, en ole retkahtanut heroiinikoukkuun ja päättänyt jäädä Amsterdamiin asumaan. Vielä täällä henki pihisee, vaikka eilisen Soulflyn keikan jälkeen saattavatkin olkavarret olla pitin jäljeltä hieman mustelmilla.
Olen ehkä jokseenkin tylsä tyyppi, mutta en ole ottanut vielä ainoatakaan valokuvaa reissulta ja oikeastaan miltei kaiken ajan olen pyhittänyt kavereilleni, joita tänne oikeastaan tulinkin tapaamaan. Ja kivaa on ollut. Huomenna pitäisi paukkia Bredaan ja siellä - kyseisen kaverin tuntien - luvassa lienee enemmänkin biletystä ja rallattelua.
Mutta viihtynyt olen, sitä ei voi kiistää.
Olen ehkä jokseenkin tylsä tyyppi, mutta en ole ottanut vielä ainoatakaan valokuvaa reissulta ja oikeastaan miltei kaiken ajan olen pyhittänyt kavereilleni, joita tänne oikeastaan tulinkin tapaamaan. Ja kivaa on ollut. Huomenna pitäisi paukkia Bredaan ja siellä - kyseisen kaverin tuntien - luvassa lienee enemmänkin biletystä ja rallattelua.
Mutta viihtynyt olen, sitä ei voi kiistää.
sunnuntai, kesäkuuta 07, 2009
Kannabiskokeilu
Olen joissain asioissa ärsyttävä hifistelijä - tai ainakin laatutietoinen - ja nautintoaineet eivät todellakaan tee poikkeusta tähän asiaan. Päätin siis Amsterdam-reissun kunniaksi myrkyttää kehoani tetrahydrokannabinolilla. Parhaan Indica-johdannaisen tittelin vuoden 2006 cannabis cupissa saavuttanut Big Buddha Cheese sai luvan toimia omana henkilökohtaisena porttinani kovempiin huumeisiin.
Polttelu suoritettiin vesipiipulla ja kupissa oli pelkkää kukkaa.
Välittömästi savua henkeen vedettyä iski päälle hyvä, hilpeä olo ja siinä sitten tottumattomana röökaajana naureskelin ja yskiskelin vuorotellen. Alkuhilpeys kuitenkin haihtui kohtalaisen nopeasti ja olo alkoi olla enemmänkin raukea. Muutaman minuutin päästä alkoi tuntua siltä, että asiat tapahtuisivat ikään kuin hidastetussa filmissä. Oman koordinaationsa kanssa oli hieman varovaisempi ja esimerkiksi tavaroihin tarttuessa kiinnitti huomattavan paljon ajatusta niinkin normaaliin asiaan kuten käden ojentamiseen ja kiinni ottamiseen. Siitä vielä muutama minuutti ja mieleen alkoi tulla niitä stereotyyppisiä "syvällisiä ajatuksia" samalla kun kieli tuntui hieman puutuneelta ja kuivalta. Suuhun hulahtava neste toi mieleen Intian valtameren aallot lyödessään rantaan ja muutenkin aistit tuntuivat hieman voimakkaammilta ja vastaanottavaisemmilta. Tässä vaiheessa siirryimme sisätiloihin ja kuten oma isäni vuosikymmeniä aiemmin, istuskelin Amsterdamissa, kuuntelin Doorsia ja olin pilvessä.
Musiikki ei nyt näyttäytynyt mitenkään väreissä tai laajentanut tajuntaa, mutta tilan tuntu oli huomattavasti tarkempi ja jokainen instrumentti tuntui ottavan oman paikkansa ympärillä ja täten musiikki tuntui selkeämmältä. Musiikin eri palaset (instrumentit) soivat kaikki ympärillä, mutta harmoniassa keskenään. Kuulosti hieman siltä, että tällä tavalla tätä on tarkoitettukin kuunneltavan.
Varsinaisia "mässyjä" tai kohonnutta ruokahalua en varsinaisesti huomannut, sillä ruokahaluni on muutenkin varsin terveellä pohjalla ja yleensä ruoka maittaa tilanteesta ja ajankohdasta riippumatta. Mutta silti hyvällä ruokahalulla tuli popsittua kun ruokaa edessä oli.
En näkisi itseäni polttelemassa päivittäin, mutta alkoholin terveellisempänä korvikkeena tuo voisi toimia toisinaan. Ei mikään biletysaine, mutta kotona tapahtuvaan istuskeluun tuo voisi olla aika passeli. Vähän kuin olisi muutaman lasin viiniä ottanut. En myöskään halunnut aamulla kokaiinia tai heroiinia, joten nyt empiirisetkin kokeiluni ovat porttiteorian vastaisia. Itseasiassa aamulla oli mitä mainioin olo ilman krapulan häivääkään, joten tässä suhteessa kannabis olisi huomattavasti alkoholia parempi päihde.
Vaikutukset olivat kaiken kaikkiaan melko pitkälti sitä, mitä olin lukemani perusteella odottanutkin. Turha sitä on huumevalistajien valehdella: jotain kivaa niissä laittomissa (ja monin paikoin laillisissakin) päihteissä on, sillä ei niitä muuten kukaan käyttäisi. Itse en suosittele enkä moralisoi, kunhan kerron, että miltä (kohtuullisen hyvälaatuinen ja vahva) kannabis tuntui ensimmäisen kerran käytettynä. Tervetuliaislahjana kaveri löi käteen yhden jointin white widowia (cup-voittaja vm. 1995) ja kun sitä ei oikein sovi maasta viedä niin täytynee poltella se pois vielä tässä viikon sisällä. Raportoin siitäkin, jos jotain raportoitavaa on.
Ja lopuksi yhdyssanavammaisille googlailijoille hakusanoja: kannabis käyttö kokemus ensimmäinen kerta
Polttelu suoritettiin vesipiipulla ja kupissa oli pelkkää kukkaa.
Välittömästi savua henkeen vedettyä iski päälle hyvä, hilpeä olo ja siinä sitten tottumattomana röökaajana naureskelin ja yskiskelin vuorotellen. Alkuhilpeys kuitenkin haihtui kohtalaisen nopeasti ja olo alkoi olla enemmänkin raukea. Muutaman minuutin päästä alkoi tuntua siltä, että asiat tapahtuisivat ikään kuin hidastetussa filmissä. Oman koordinaationsa kanssa oli hieman varovaisempi ja esimerkiksi tavaroihin tarttuessa kiinnitti huomattavan paljon ajatusta niinkin normaaliin asiaan kuten käden ojentamiseen ja kiinni ottamiseen. Siitä vielä muutama minuutti ja mieleen alkoi tulla niitä stereotyyppisiä "syvällisiä ajatuksia" samalla kun kieli tuntui hieman puutuneelta ja kuivalta. Suuhun hulahtava neste toi mieleen Intian valtameren aallot lyödessään rantaan ja muutenkin aistit tuntuivat hieman voimakkaammilta ja vastaanottavaisemmilta. Tässä vaiheessa siirryimme sisätiloihin ja kuten oma isäni vuosikymmeniä aiemmin, istuskelin Amsterdamissa, kuuntelin Doorsia ja olin pilvessä.
Musiikki ei nyt näyttäytynyt mitenkään väreissä tai laajentanut tajuntaa, mutta tilan tuntu oli huomattavasti tarkempi ja jokainen instrumentti tuntui ottavan oman paikkansa ympärillä ja täten musiikki tuntui selkeämmältä. Musiikin eri palaset (instrumentit) soivat kaikki ympärillä, mutta harmoniassa keskenään. Kuulosti hieman siltä, että tällä tavalla tätä on tarkoitettukin kuunneltavan.
Varsinaisia "mässyjä" tai kohonnutta ruokahalua en varsinaisesti huomannut, sillä ruokahaluni on muutenkin varsin terveellä pohjalla ja yleensä ruoka maittaa tilanteesta ja ajankohdasta riippumatta. Mutta silti hyvällä ruokahalulla tuli popsittua kun ruokaa edessä oli.
En näkisi itseäni polttelemassa päivittäin, mutta alkoholin terveellisempänä korvikkeena tuo voisi toimia toisinaan. Ei mikään biletysaine, mutta kotona tapahtuvaan istuskeluun tuo voisi olla aika passeli. Vähän kuin olisi muutaman lasin viiniä ottanut. En myöskään halunnut aamulla kokaiinia tai heroiinia, joten nyt empiirisetkin kokeiluni ovat porttiteorian vastaisia. Itseasiassa aamulla oli mitä mainioin olo ilman krapulan häivääkään, joten tässä suhteessa kannabis olisi huomattavasti alkoholia parempi päihde.
Vaikutukset olivat kaiken kaikkiaan melko pitkälti sitä, mitä olin lukemani perusteella odottanutkin. Turha sitä on huumevalistajien valehdella: jotain kivaa niissä laittomissa (ja monin paikoin laillisissakin) päihteissä on, sillä ei niitä muuten kukaan käyttäisi. Itse en suosittele enkä moralisoi, kunhan kerron, että miltä (kohtuullisen hyvälaatuinen ja vahva) kannabis tuntui ensimmäisen kerran käytettynä. Tervetuliaislahjana kaveri löi käteen yhden jointin white widowia (cup-voittaja vm. 1995) ja kun sitä ei oikein sovi maasta viedä niin täytynee poltella se pois vielä tässä viikon sisällä. Raportoin siitäkin, jos jotain raportoitavaa on.
Ja lopuksi yhdyssanavammaisille googlailijoille hakusanoja: kannabis käyttö kokemus ensimmäinen kerta
perjantaina, kesäkuuta 05, 2009
torstaina, kesäkuuta 04, 2009
Kuiva kausi
Ei oikein meinaa keksiä mitään kirjoitettavaa, joten ollaan lyhyitä ja odotellaan parempia aikoja. Amsterdam, mukava paikka. Viikko vielä ja sitten toista kaveria tapaamaan Bredaan.
Hengissä edelleen.
Hengissä edelleen.
sunnuntai, toukokuuta 31, 2009
Kipeetä
"The symptoms of this new H1N1 flu virus in people include fever, cough, sore throat, runny or stuffy nose, body aches, headache, chills and fatigue."
Kaiken logiikan mukaanhan minulla olisi siis tuo. :) Olisi varmaankin jännää olla astetta paranoidimpi. Osaisin ehkä tehdä foliohatunkin.
Olen varmaan ennenkin manannut sitä, että olen niin pirun tunnollinen sairastaja. Muksunakaan en koskaan sairastanut kouluaikana, mutta annas olla kun oli vähänkään pidempi loma, niin jonkin rokon, tulehduksen tai horkan itselleni hommasin. Sama on jatkunut sittemmin työelämässäkin. Kaipa kyseessä lienee sellainen alitajuinen vastuuntuntoisuus ja lomaa seuraava "nyt voin sairastaa haittaamatta muiden elämää" -asenne. Pitänee laittaa reklamaatiokirje tekijöille. Ihan tyhmästi suunniteltu.
Kaiken logiikan mukaanhan minulla olisi siis tuo. :) Olisi varmaankin jännää olla astetta paranoidimpi. Osaisin ehkä tehdä foliohatunkin.
Olen varmaan ennenkin manannut sitä, että olen niin pirun tunnollinen sairastaja. Muksunakaan en koskaan sairastanut kouluaikana, mutta annas olla kun oli vähänkään pidempi loma, niin jonkin rokon, tulehduksen tai horkan itselleni hommasin. Sama on jatkunut sittemmin työelämässäkin. Kaipa kyseessä lienee sellainen alitajuinen vastuuntuntoisuus ja lomaa seuraava "nyt voin sairastaa haittaamatta muiden elämää" -asenne. Pitänee laittaa reklamaatiokirje tekijöille. Ihan tyhmästi suunniteltu.
torstaina, toukokuuta 28, 2009
Published author
Hiih, tuolla!
Mutta tuo asia jääköön tuonne, ei täällä harrasteta yhteiskuntavaikuttamista tai mitään muutakaan yleishyödyllistä. Täällä on nimittäin lopunajan merkit ilmassa - ja tällä itsekeskeisesti viittaan Latvian talouden sijasta omaan täälläolooni. Viimeinen viikko duunipakerrusta ja ensi keskiviikkona alan koomailemaan Alankomaissa. Kesäkuun puolessavälissä Suomeen ja varmaankin heinäkuun lopulla Kaakkois-Aasiaan. Rankkaa tämä prekariaattipätkätyöttömän elämä.
Olo on ollut alkuviikosta varsin haikea, mutta nyt jo riemu valtaa alaa ja viikonloppuna olisi tarkoitus juhlia maltillisesti läksiäisiä. Että ehtii keskiviikoksi selvitä.
Mutta ei tässä sen kummempia. Otan pakkaamisoluen. Kun pakkaamista on hyvä ruveta suunnittelemaan hyvissä ajoin. Ja puoliksi juotu on hyvin tehty. Eiku.
Mutta tuo asia jääköön tuonne, ei täällä harrasteta yhteiskuntavaikuttamista tai mitään muutakaan yleishyödyllistä. Täällä on nimittäin lopunajan merkit ilmassa - ja tällä itsekeskeisesti viittaan Latvian talouden sijasta omaan täälläolooni. Viimeinen viikko duunipakerrusta ja ensi keskiviikkona alan koomailemaan Alankomaissa. Kesäkuun puolessavälissä Suomeen ja varmaankin heinäkuun lopulla Kaakkois-Aasiaan. Rankkaa tämä prekariaattipätkätyöttömän elämä.
Olo on ollut alkuviikosta varsin haikea, mutta nyt jo riemu valtaa alaa ja viikonloppuna olisi tarkoitus juhlia maltillisesti läksiäisiä. Että ehtii keskiviikoksi selvitä.
Mutta ei tässä sen kummempia. Otan pakkaamisoluen. Kun pakkaamista on hyvä ruveta suunnittelemaan hyvissä ajoin. Ja puoliksi juotu on hyvin tehty. Eiku.
perjantaina, toukokuuta 22, 2009
Palvelua
Olen vakaasti sitä mieltä, että jokaisen suomalaisen tulisi työskennellä vähintään vuosi elämästään asiakaspalvelutehtävissä. Lähinnä nimittäin ärsyttää se, että nykymallissa asiakkaat palkitaan siitä, kuinka vittumaisia ja äänekkäitä he ovat. Parhaassa tapauksessahan asiakas esittäisi reklamaationsa asiallisesti ja asiakaspalvelija sitten hoitaisi asian kuntoon. Kaikki olisivat tyytyväisiä. Valitettavan usein tämä toimintamalli ei vaan toimi, sillä yritykset pääsääntöisesti pitävät narua mahdollisimman tiukalla ja välttävät ylimääräisiä kustannuksia, joita esimerkiksi tuotteen vaihtamisesta, korjaamisesta tai palvelun korvaamisesta aiheutuu. Kiltti ja asiallinen asiakas saattaa tämän hyväksyä ja hieman mieltään pahoittaneena lähteä kotiin tyytymättömänä.
Vittumainen asiakas vaatii pomoa paikalle ja vaatii sekä kinuaa kinuamastaan päästyään parempaa palvelua, penää (olemattomia) oikeuksiaan ja haukkuu myyjät siinä oman henkilökohtaisen reklamaatiotaistelun tuoksinnassa. Ja saa haluamansa. Miksi siis asia on näin? Kaiken lisäksi kaikille jää paha mieli tapahtuneesta. Myyjiä vituttaa paskamaiset asiakkaat ja se asiakas ei tykkää yrityksestä koska siellä joutuu penäämään omia oikeuksiaan.
Eikö täydellisessä maailmassa asiakaspalvelijat antaisikin kivoille ja hyville asiakkaille parasta palvelua? Asiakaspalvelijat kuitenkin tykkäävät kivoista asiakkaista. Miksi siis vain vittumaiset palkitaan?
Kokonaisvaltainen palvelukulttuurin muutos kaipaisi sitä, että jokainen asiakas tietäisi miten asiat parhaiten luonnistuisivat (kun tietäisivät millainen ero on palvella hyvää tai vittumaista asiakasta) ja asiakaspalvelijat voisivat tämän myötä siirtyä palvelemaan hyvin niitä miellyttäviä asiakkaita ja vittumaiset asiakkaat saisivat jäädä yksin itkeskelemään surkeaa kohtaloaan ja miettimään sitä, että olisikohan hunajalla sittenkin pyydystänyt enemmän kärpäsiä kuin väkiviinaetikalla.
Vittumainen asiakas vaatii pomoa paikalle ja vaatii sekä kinuaa kinuamastaan päästyään parempaa palvelua, penää (olemattomia) oikeuksiaan ja haukkuu myyjät siinä oman henkilökohtaisen reklamaatiotaistelun tuoksinnassa. Ja saa haluamansa. Miksi siis asia on näin? Kaiken lisäksi kaikille jää paha mieli tapahtuneesta. Myyjiä vituttaa paskamaiset asiakkaat ja se asiakas ei tykkää yrityksestä koska siellä joutuu penäämään omia oikeuksiaan.
Eikö täydellisessä maailmassa asiakaspalvelijat antaisikin kivoille ja hyville asiakkaille parasta palvelua? Asiakaspalvelijat kuitenkin tykkäävät kivoista asiakkaista. Miksi siis vain vittumaiset palkitaan?
Kokonaisvaltainen palvelukulttuurin muutos kaipaisi sitä, että jokainen asiakas tietäisi miten asiat parhaiten luonnistuisivat (kun tietäisivät millainen ero on palvella hyvää tai vittumaista asiakasta) ja asiakaspalvelijat voisivat tämän myötä siirtyä palvelemaan hyvin niitä miellyttäviä asiakkaita ja vittumaiset asiakkaat saisivat jäädä yksin itkeskelemään surkeaa kohtaloaan ja miettimään sitä, että olisikohan hunajalla sittenkin pyydystänyt enemmän kärpäsiä kuin väkiviinaetikalla.
tiistaina, toukokuuta 19, 2009
Hyvä pointti
Seth Godin tuo esiin varsin yksinkertaisen huomion luksustuotteen ja premium-tuotteen eroista. Siis sen, että luksustuote on kallis vain sen takia, että tuotteen brändi, harvinaisuus tai tarina tekee siitä kalliin. Ei niinkään siksi, että tuote olisi jotenkin ominaisuuksiltaan ylivertainen massa- tai premiumtuotteeseen nähden. Premium-tuote taas tarjoaa jonkinlaista vastinetta rahalle maksaessaan enemmän kuin bulkkituote.
Itse kuluttajana suosin monessakin tilanteessa premium-tuotteita, mutta varsinaisia luksustuotteita en ole mitenkään erityisesti koskaan himoinnut tahi haalinut. Silti täällä bloginkin kommenteissa on vähän väliä esiintynyt kommentteja, joissa yleensä anonyymit tai muuten vaan nokkelan nimimerkin keksineet satunnaiset vaahtosuut tuhahtelevat kulutukseni kolossaalisita mittasuhteista. (Itse en esimerkiksi sanoista "puoliakustinen telineessä makoileva Fender" osaisi löytää vivahdetta, jossa kuvatessani kitaraa telineessä makoilevaksi haluaisin viestittää jotain asian hienoudesta).
Äh. Kunhan humalaspäissäni halusin avautua. Mutta eipä jaksa hioa kieliasua julkaisukuntoon, joten menköön tällaisenaan.
Itse kuluttajana suosin monessakin tilanteessa premium-tuotteita, mutta varsinaisia luksustuotteita en ole mitenkään erityisesti koskaan himoinnut tahi haalinut. Silti täällä bloginkin kommenteissa on vähän väliä esiintynyt kommentteja, joissa yleensä anonyymit tai muuten vaan nokkelan nimimerkin keksineet satunnaiset vaahtosuut tuhahtelevat kulutukseni kolossaalisita mittasuhteista. (Itse en esimerkiksi sanoista "puoliakustinen telineessä makoileva Fender" osaisi löytää vivahdetta, jossa kuvatessani kitaraa telineessä makoilevaksi haluaisin viestittää jotain asian hienoudesta).
Äh. Kunhan humalaspäissäni halusin avautua. Mutta eipä jaksa hioa kieliasua julkaisukuntoon, joten menköön tällaisenaan.
sunnuntai, toukokuuta 17, 2009
Not my day
Otsikko saattaa olla hieman harhaanjohtava, sillä onhan tänään ollut vaikka kuinka onnistunut ja mukava päivä. Mitä nyt onnistuin rikkomaan iPhoneni ja saamaan linnunpaskaa hupparilleni(*), mutta ne nyt ovat sivuseikkoja. Ja sitäpaitsi venäläisen perinteen mukaan pommituksen kohteeksi osuminen tarkoittaa kuulemma sitä, että kohdalle on lähitulevaisuudessa sattuva suuri summa rahaa. (Ja en nyt usko että tässä on kyseessä se saksalainen, jonka kanssa löin perjantaina baarissa kymmenestä latista vetoa, että suomi jää euroviisuissa viimeiseksi).
Pikaloma Pärnussa oli odotusten mukainen, vaikka ensimmäisessä huoneessamme asuikin jo valmiiksi joku ja seuraavassa ei sotkujen seurauksena luonnollisestikaan ollut tilattua skumppa+hedelmävatihässäkkää odottamassa. Mutta kuten kaikissa entisissä neuvostovaltioissa, vaikka mikään ei toimisikaan niin kaikki aina järjestyy.
Kaupunki itsessään oli myös odotusten mukainen:
"Pirjo! Ei näillä ole sitä mustikkalikööriä!"
"No otetaan sitten kolme tuollaista vadelmaa! Hihihihihi!"
"Kato Irma! Tuolla on joku riippuliitäjä!"
"Hihihihi! Niinpä onkin! Toivottavasti se ei nyt meidän päälle laskeudu!"
"Se Sakun orikinaali oli tuolla toisessa paikassa kaks kruunua halvempaa ja sinne Matka-Moilasen bussiin mahtuu kuulemma vaikka lavallinen! Että eiköhän oteta pari koria sieltä! Saadaanhan sitten kunnon juhannusjuomat!"
Mutta asiaan. Tai ei mulla oikeastaan mitään asiaa ollut. Kunhan jaarittelen.
(*) TK the fashion blogger -teemakuukausi jatkuu kauhuksenne
Huppari: Calvin Klein Jeans
T-paita: Frank Q
Farkut: Hugo Boss
Pikaloma Pärnussa oli odotusten mukainen, vaikka ensimmäisessä huoneessamme asuikin jo valmiiksi joku ja seuraavassa ei sotkujen seurauksena luonnollisestikaan ollut tilattua skumppa+hedelmävatihässäkkää odottamassa. Mutta kuten kaikissa entisissä neuvostovaltioissa, vaikka mikään ei toimisikaan niin kaikki aina järjestyy.
Kaupunki itsessään oli myös odotusten mukainen:
"Pirjo! Ei näillä ole sitä mustikkalikööriä!"
"No otetaan sitten kolme tuollaista vadelmaa! Hihihihihi!"
"Kato Irma! Tuolla on joku riippuliitäjä!"
"Hihihihi! Niinpä onkin! Toivottavasti se ei nyt meidän päälle laskeudu!"
"Se Sakun orikinaali oli tuolla toisessa paikassa kaks kruunua halvempaa ja sinne Matka-Moilasen bussiin mahtuu kuulemma vaikka lavallinen! Että eiköhän oteta pari koria sieltä! Saadaanhan sitten kunnon juhannusjuomat!"
Mutta asiaan. Tai ei mulla oikeastaan mitään asiaa ollut. Kunhan jaarittelen.
(*) TK the fashion blogger -teemakuukausi jatkuu kauhuksenne
Huppari: Calvin Klein Jeans
T-paita: Frank Q
Farkut: Hugo Boss
perjantaina, toukokuuta 15, 2009
Pitkästä aikaa
Jossain vaiheessa anonyymien kommentteihin aiheesta kyllästyneenä jokseenkin lopetin noista naisasioistani kirjoittelemisen. Mutta mihinkäs sitä tiikeri juovistaan pääsisi. Eikä minulla tunnu mitään muuta sisältöä elämässäni olevankaan, joten kokeillaan nyt kepillä jäätä.
Viikonloppu vierähtää "ulkomailla" eli Virossa kylpylässä Fantasian kanssa, joten olen vähemmästäkin jo kohtuullisen innostunut. Kuitenkin yksityisyys on ollut ylellisyys, josta olemme valitettavan harvoin päässeet nauttimaan. Ja muutenkaan en ole mitenkään ylpeäksi itseäni tuntenut kun samassa pöydässä istuu kaksi naista, joiden kanssa on ollut jotain pientä säätöä.
On kyllä kummallista, miten tuo ulkomaiden rajakin on niin suhteellinen. En osaa suhtautua muihin pohjoismaihin tai suurimpaan osaan baltian maista enää juurikaan ulkomaina. Iso-Britannia, Saksa, Espanja... Nekin tuntuvat enemmänkin vain liittovaltion toisilta maakunnilta. Kreikassa on ollut vain lomamatkoilla ja siellä ei asu kavereita, niin se nyt menee jo ulkomaakiintiöön. Kuten myös Aasian ja Afrikan maat. Ja tässä yhteydessä kun Riiasta ottaa bussin Pärnuun niin ulkomaanmatkailusta ei vaan yksinkertaisesti osaa puhua luonnikkaasti. Aivan liian lähellä. Ja etenkin kun Viro on niin monta kertaa suomalaistuneempi kuin esimerkiksi Latvia niin fiilis kotimaanmatkailusta vain vahvistuu.
Alankomaiden matkasuunnitelmat alkavat olla maantieteellisellä suurpiirteisyydellä selvillä, mutta tarkemmat tekemiset on vielä päättämättä. Onko vinkkejä ensikertalaiselle Amsterdamiin?
Viikonloppu vierähtää "ulkomailla" eli Virossa kylpylässä Fantasian kanssa, joten olen vähemmästäkin jo kohtuullisen innostunut. Kuitenkin yksityisyys on ollut ylellisyys, josta olemme valitettavan harvoin päässeet nauttimaan. Ja muutenkaan en ole mitenkään ylpeäksi itseäni tuntenut kun samassa pöydässä istuu kaksi naista, joiden kanssa on ollut jotain pientä säätöä.
On kyllä kummallista, miten tuo ulkomaiden rajakin on niin suhteellinen. En osaa suhtautua muihin pohjoismaihin tai suurimpaan osaan baltian maista enää juurikaan ulkomaina. Iso-Britannia, Saksa, Espanja... Nekin tuntuvat enemmänkin vain liittovaltion toisilta maakunnilta. Kreikassa on ollut vain lomamatkoilla ja siellä ei asu kavereita, niin se nyt menee jo ulkomaakiintiöön. Kuten myös Aasian ja Afrikan maat. Ja tässä yhteydessä kun Riiasta ottaa bussin Pärnuun niin ulkomaanmatkailusta ei vaan yksinkertaisesti osaa puhua luonnikkaasti. Aivan liian lähellä. Ja etenkin kun Viro on niin monta kertaa suomalaistuneempi kuin esimerkiksi Latvia niin fiilis kotimaanmatkailusta vain vahvistuu.
Alankomaiden matkasuunnitelmat alkavat olla maantieteellisellä suurpiirteisyydellä selvillä, mutta tarkemmat tekemiset on vielä päättämättä. Onko vinkkejä ensikertalaiselle Amsterdamiin?
tiistaina, toukokuuta 12, 2009
Tulkinta-apua
Hei rakkaat lukijat. Mitä mielestänne tarkoittaa kun Puolalainen lähetti eilen illalla viestin, joka oli sisällöltään suurin piirtein seraavanlainen:
"...Anyway I had an exam today and there was a friend from my year sitting next to me and somehow the compilation of his cologne and shampoo etc to me smelled just like you. At least as how I remember it. It was kind of a funny feeling you know?"
Edellinen tekstiviesti häneltä on tullut tammikuussa. Välillä olemme käyneet pieniä tekstikeskusteluja Skypessä, yleensä hänen aloitteestaan.
"...Anyway I had an exam today and there was a friend from my year sitting next to me and somehow the compilation of his cologne and shampoo etc to me smelled just like you. At least as how I remember it. It was kind of a funny feeling you know?"
Edellinen tekstiviesti häneltä on tullut tammikuussa. Välillä olemme käyneet pieniä tekstikeskusteluja Skypessä, yleensä hänen aloitteestaan.
lauantaina, toukokuuta 09, 2009
Suksee
Eilinen menikin sitten alkuperäisten suunnitelmien mukaan, eli kämpillä oli reilusti naisseuraa töistä ja kotoa. Ilta sujui ilman draamaa, hyvän musiikin ja seuran merkeissä. Tanssiravintolakaan ei ollut täysin kammottava kokemus joten kaikkiaan onnistunut kokohelahoito. Mitä nyt hieman darrainen olo tänään, mutta niin kai sen pitääkin.
Ja lennot damiin on nyt varattu. Maltilliset puolitoista viikkoa. Kesäkuun alussa.
Ja lennot damiin on nyt varattu. Maltilliset puolitoista viikkoa. Kesäkuun alussa.
torstaina, toukokuuta 07, 2009
Hassua
Kirjoittelin tuon allaolevan joskus varhaisiltapäivästä ja nyt on taas täysin toisenlainen olotila. Kuvastaa ehkä hyvin sitä miten nuo negatiiviset tunteet saattavat saada suhteettoman paljon palstatilaa niiden voimakkuuteen ja pitkäkestoisuuteen nähden. Nimittäin jos tuo jäisi tuohon roikkumaan ensimmäiseksi kirjoitukseksi muutamaksi päiväksi ksi ksi niin siitähän voisi saada hyvinkin kuvan, että olen pitempäänkin masentunut. Vaikka yleensä nuo menee muutamassa tuokiossa ohi. Ja viimeistään nukutun yön jälkeen.
Ensi viikonloppuna on luvassa kivaa. :)
Ensi viikonloppuna on luvassa kivaa. :)
Alavus
Mikäköhän lie nyt tämänkin olotilan taustalla? Siis sen kun mikään ei huvita ja ei vaan jaksaisi. Kyse ei ole ainakaan mistään lätkään liittyvästä sillä leijonien ennalta-arvattavuus toi rahallisen panokseni noin kaksikymmentäkahdeksankertaisena takaisin. Perjantailta peruuntui yksi illanvietto mutta ei sen nyt pitäisi niin kauhean dramaattista olla.
Pitäisi varmaankin jaksaa innostua kohtapuolin alkavasta lomasta ja sen muassaan tuomasta matkustelusta. Mutta ei nappaa. Tai sitten jos ottaisi sen menolipun damiin, asuisi kaverin autotallissa kesän (hah, meni lupaamaan!) ja sieltä sitten paukkisi Kaakkois-Aasiaan... Tai innostua siitä tosiseikasta, että seuraavat 10kk tulevat olemaan pelkkää kesää...
Mieli tekisi lähinnä vaan sulkeutua muiden ulottumattomiin. Ei sillä että kukaan tänne suuntaan juuri olisi kurottelemassakaan.
Pitäisi varmaankin jaksaa innostua kohtapuolin alkavasta lomasta ja sen muassaan tuomasta matkustelusta. Mutta ei nappaa. Tai sitten jos ottaisi sen menolipun damiin, asuisi kaverin autotallissa kesän (hah, meni lupaamaan!) ja sieltä sitten paukkisi Kaakkois-Aasiaan... Tai innostua siitä tosiseikasta, että seuraavat 10kk tulevat olemaan pelkkää kesää...
Mieli tekisi lähinnä vaan sulkeutua muiden ulottumattomiin. Ei sillä että kukaan tänne suuntaan juuri olisi kurottelemassakaan.
lauantaina, toukokuuta 02, 2009
Vaputtaa
En ole vielä käyttänyt yhtenäkään vappuna sitä riivatun ylioppilaslakkia. Syy ei ole mitenkään periaatteellinen, se on vaan ollut likipitäen aina jollain toisella paikkakunnalla allekirjoittaneen kanssa. Ei sillä, että se mielestäni mitenkään tyylikäs saati käytännöllinen asuste olisi, mutta kun siitä ei perskohtaisesti ole päässyt syntymään perinnettä niin sen tuppaa aina unohtamaan.
Täällä on pitkä viikonloppu kun maanantaina juhlitaan kansakunnan itsepäisyyttä. Se siis tarkoittaa sitä että saan vihdoin vapautettua muutaman gigan kovelevyltäni kun saan katsottua sinne kertyneitä TV-sarjoja ja leffoja pois kuleksimasta. Huomenna voisi testailla tuolla pihalla olevaa savustuspönttöä. Pitää vaan hankkia jostain kirves ja iPhone-yhteensopiva sähköinen lepäntunnistusopas. Katajan sentään tunnistaa siihen kapsahtamattakin.
Fantasia viettää viikonloppua isoäitinsä luona muutaman sadan asukkaan venäläiskylässä. Harmillista ettei voinut änkeä mukaan. Olisihan ollut varmaankin ihan mielenkiintoinen kokemus.
Täällä on pitkä viikonloppu kun maanantaina juhlitaan kansakunnan itsepäisyyttä. Se siis tarkoittaa sitä että saan vihdoin vapautettua muutaman gigan kovelevyltäni kun saan katsottua sinne kertyneitä TV-sarjoja ja leffoja pois kuleksimasta. Huomenna voisi testailla tuolla pihalla olevaa savustuspönttöä. Pitää vaan hankkia jostain kirves ja iPhone-yhteensopiva sähköinen lepäntunnistusopas. Katajan sentään tunnistaa siihen kapsahtamattakin.
Fantasia viettää viikonloppua isoäitinsä luona muutaman sadan asukkaan venäläiskylässä. Harmillista ettei voinut änkeä mukaan. Olisihan ollut varmaankin ihan mielenkiintoinen kokemus.
perjantaina, toukokuuta 01, 2009
Trendiiiii...
Nyt kun olen yksin Latviassa viettämässä vuoden suurinta sosiaalista juominkia niin voisin vaikka julkaista sen kuvan mikä tuli otettua muotiblogaajavitsinä eräässä illanvietossa jonkin aikaa sitten...
Paita: Frank Q
Farkut: Sand
Vyö (ei kuvassa): J.Lindeberg
Paita: Frank Q
Farkut: Sand
Vyö (ei kuvassa): J.Lindeberg
sunnuntai, huhtikuuta 26, 2009
Recap
Istuessani tässä Eurolinesin Lux Express-bussissa, nautiskellen automaatista saatavaa ilmaista kahvia nahkaistuimella ja kiroillessani bussin wlanin satunnaista toimimattomuutta - samalla kuitenkin salaa ihaillen sitä että bussin edessä oleva televisio oikeasti toimii - voisi olla ihan mukava ajan kuluksi kerrata tämän loppuviikon tapahtumat.
Torstai-iltana siis lensin siihen alkuperäiseen kotimaahani ja vielä tarkemmin ilmaistuna Tampereelle. Vastassa yksi parhaista naispuolisista ystävistäni avokkinsa kanssa ja nopeiden kuulumisten vaihdon jälkeen uudenkarhea Mazda räyhähti kohti Hervantaa (jostain kumman systä hänellä on ollut kolmella edellisellä kerralla kun olen häntä nähnyt aina itselleni uusi auto alla - joko hän vaihtaa autoaan tiuhaan tai sitten näen häntä liian harvoin). Ruokailua ja jutustelua sekä varhainen nukkumaanmeno vuodesohvalla.
Perjantain ohjelmanumerona oli pienimuotoinen poikien ilta vanhan inttikaverin kanssa ja varsin ansiokkaasti ilta koostuikin animesta, oluesta, lonkeroista (ei animeen liittyen), videopeleistä sekä merkityksellisistä keskusteluista kristinuskosta, suomalaisten kouluampujien surkeista teknisistä suorituksista sekä teorian tasolla hyvin hoidetun massamurhan suunnittelusta. Varsin normaali perjantai-ilta Hervannassa siis. Yö lattialle levittämäni kaksinkerroin laitetun peiton päällä täysissä pukeissa.
Lauantai olikin sitten hieman kiireisempi, joskin pääsääntöisesti vietin koko päivän äärimmäisten kauniiden naisten seurassa joten en valita. Riensin aamukymmeneksi Pendolinoon ja olin täten ennen puoltapäivää Pasilassa, josta paukin Kallioon "tarkistamaan kämppääni" eli kiristämään vuokraisännän ominaisuudessa kaapistojen kahvojen ruuveja sekä hakemassa erääseen kaappiin piilotetun viinikellarin avaimen. Ja olihan se mukava nähdä vuokralaistakin siinä sivussa. Sovittiin paremmalle ajalle tapaaminen eli kun olin käynyt peseytymisen jälkeen siskon kanssa myöhästyneellä syntymäpäivälounaallaan Juttutuvassa (jossa oli muuten asiakkaana Timo Soinin kaksoisolento - kosmista) tavattiin hakaniemessä ja lähdettiin käppäilemään ympäri merellistä ja keväistä Helsinkiä. Kahvittelua espalla, istuskelua tuomiokirkon portailla ja viinikellarin esittelykierros (kyllä minä vielä joskus sinne jonkun viinifriikin vien treffeille, prkl!) siinä samassa kun hain iltaa varten hieman samppanjaa sekä reilun kymmenvuotiasta Amaronea (Kesis kun tykkää häränverestä). Ilta menikin sitten pedofiilivitsien ja nauriiden parissa varsin railakkaasti. Ja sain kuulla että olen luonnossa huomattavasti avoimempi ja helpommin lähestyttävä kuin mitä blogin perusteella voisi olettaa.
Saatoin hieman humaltua ja mennä kasvisruokapäissäni bussissa pummilla keskustaan, keksiä että nyt on justniinvitunkova ajatus mennä siemaisemaan Sling Iniin yhdet vietnamit ja päätyä muiden Mikonkadun ravitsemusliikkeiden kautta Hamletiin jossa osoitin parhaat seuramiehen ominaisuuteni laulamalla epävireisiä kakkosääniä Apinamiehen tanssiremixiin. Sanomattakin lienee selvää että illanvietto ravintolassa päättyi hyvin nopeasti sen jälkeen ja alkoi virkistävä ja pään selventäväPÄ kävelymatka siskon asumukselle kunhan seuralainen oli saatettu onnellisten reittivalinnallisten sattumusten seurauksena turvallisesti hyvinkin funktionaalisesti matkan varrella olevaan määränpäähänsä. Nukkumaan sohvalle, jonka päälle oli levitetty lakana.
Tänäaamuna pääsin todistamaan freukkareiden lauluissaan tunnetuksi tekemää olotilaa ja nauttimaan sen tuomista ruoka- ja juomamielihaluista (pakastinkylmää oikeaa kokista ja Dr. Ötkerin mozzarellapizzaa, saatana!) oikein urakalla kun olin vain isäntäväen tekemät aamiaispannukakut saanut hukutettua vaahterasiirappiin ja syötyä. Oli mukava herätä kun vierellä tuoksui hyvä ja naisellinen parfyymi, mutta pettymys oli suuri kun tuoksupilvi pelmahtikin vain omalta kaulalta ja oli pinttynyt lakanoihin ja peittoihin. Iltapäivästä katamaraani Tallinnaan, kahvia ja leivosta lempikahvilassa ennen bussimatkaa. Ja nyt sitten naputtelen tähän näitä kirjaimia ja ne ilmestyvät ruudulle sitä mukaa kun niitä naputtelen. Reaaliajassa tässä tekstiä tuotan. Kerron nykyhetkestä. Taidan olla edelleen hieman hitaalla.
Mutta kaiken kaikkiaan likipitäen täydellinen viikonloppu. Kymppi plus.
Torstai-iltana siis lensin siihen alkuperäiseen kotimaahani ja vielä tarkemmin ilmaistuna Tampereelle. Vastassa yksi parhaista naispuolisista ystävistäni avokkinsa kanssa ja nopeiden kuulumisten vaihdon jälkeen uudenkarhea Mazda räyhähti kohti Hervantaa (jostain kumman systä hänellä on ollut kolmella edellisellä kerralla kun olen häntä nähnyt aina itselleni uusi auto alla - joko hän vaihtaa autoaan tiuhaan tai sitten näen häntä liian harvoin). Ruokailua ja jutustelua sekä varhainen nukkumaanmeno vuodesohvalla.
Perjantain ohjelmanumerona oli pienimuotoinen poikien ilta vanhan inttikaverin kanssa ja varsin ansiokkaasti ilta koostuikin animesta, oluesta, lonkeroista (ei animeen liittyen), videopeleistä sekä merkityksellisistä keskusteluista kristinuskosta, suomalaisten kouluampujien surkeista teknisistä suorituksista sekä teorian tasolla hyvin hoidetun massamurhan suunnittelusta. Varsin normaali perjantai-ilta Hervannassa siis. Yö lattialle levittämäni kaksinkerroin laitetun peiton päällä täysissä pukeissa.
Lauantai olikin sitten hieman kiireisempi, joskin pääsääntöisesti vietin koko päivän äärimmäisten kauniiden naisten seurassa joten en valita. Riensin aamukymmeneksi Pendolinoon ja olin täten ennen puoltapäivää Pasilassa, josta paukin Kallioon "tarkistamaan kämppääni" eli kiristämään vuokraisännän ominaisuudessa kaapistojen kahvojen ruuveja sekä hakemassa erääseen kaappiin piilotetun viinikellarin avaimen. Ja olihan se mukava nähdä vuokralaistakin siinä sivussa. Sovittiin paremmalle ajalle tapaaminen eli kun olin käynyt peseytymisen jälkeen siskon kanssa myöhästyneellä syntymäpäivälounaallaan Juttutuvassa (jossa oli muuten asiakkaana Timo Soinin kaksoisolento - kosmista) tavattiin hakaniemessä ja lähdettiin käppäilemään ympäri merellistä ja keväistä Helsinkiä. Kahvittelua espalla, istuskelua tuomiokirkon portailla ja viinikellarin esittelykierros (kyllä minä vielä joskus sinne jonkun viinifriikin vien treffeille, prkl!) siinä samassa kun hain iltaa varten hieman samppanjaa sekä reilun kymmenvuotiasta Amaronea (Kesis kun tykkää häränverestä). Ilta menikin sitten pedofiilivitsien ja nauriiden parissa varsin railakkaasti. Ja sain kuulla että olen luonnossa huomattavasti avoimempi ja helpommin lähestyttävä kuin mitä blogin perusteella voisi olettaa.
Saatoin hieman humaltua ja mennä kasvisruokapäissäni bussissa pummilla keskustaan, keksiä että nyt on justniinvitunkova ajatus mennä siemaisemaan Sling Iniin yhdet vietnamit ja päätyä muiden Mikonkadun ravitsemusliikkeiden kautta Hamletiin jossa osoitin parhaat seuramiehen ominaisuuteni laulamalla epävireisiä kakkosääniä Apinamiehen tanssiremixiin. Sanomattakin lienee selvää että illanvietto ravintolassa päättyi hyvin nopeasti sen jälkeen ja alkoi virkistävä ja pään selventäväPÄ kävelymatka siskon asumukselle kunhan seuralainen oli saatettu onnellisten reittivalinnallisten sattumusten seurauksena turvallisesti hyvinkin funktionaalisesti matkan varrella olevaan määränpäähänsä. Nukkumaan sohvalle, jonka päälle oli levitetty lakana.
Tänäaamuna pääsin todistamaan freukkareiden lauluissaan tunnetuksi tekemää olotilaa ja nauttimaan sen tuomista ruoka- ja juomamielihaluista (pakastinkylmää oikeaa kokista ja Dr. Ötkerin mozzarellapizzaa, saatana!) oikein urakalla kun olin vain isäntäväen tekemät aamiaispannukakut saanut hukutettua vaahterasiirappiin ja syötyä. Oli mukava herätä kun vierellä tuoksui hyvä ja naisellinen parfyymi, mutta pettymys oli suuri kun tuoksupilvi pelmahtikin vain omalta kaulalta ja oli pinttynyt lakanoihin ja peittoihin. Iltapäivästä katamaraani Tallinnaan, kahvia ja leivosta lempikahvilassa ennen bussimatkaa. Ja nyt sitten naputtelen tähän näitä kirjaimia ja ne ilmestyvät ruudulle sitä mukaa kun niitä naputtelen. Reaaliajassa tässä tekstiä tuotan. Kerron nykyhetkestä. Taidan olla edelleen hieman hitaalla.
Mutta kaiken kaikkiaan likipitäen täydellinen viikonloppu. Kymppi plus.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
